ELINA

Ajattelin kertoa blogini lukijoille tai muuten vain sivuille eksyneille hieman itsestäni. Millainen ihminen täällä ruudun takana jakaa ajatuksiaan ja raottaa elämäänsä?

NUORI JOURNALISMIOPISKELIJA. Olen 27-vuotias nainen, joka opiskelee journalismia Turun ammattikorkeakoulussa. Toimittajan ammatti on ollut aina suurin unelmani ja kirjoittaminen intohimoni. Suurin vaikuttajani ammatinvalinnassani on ollut oma isäni. Haluan seurata hänen jalanjälkiään tulevalla urallani. Blogini yksi teksti on myös omistettu isälleni puhtaasti kunnianosoituksena. Mulle tärkeitä arvoja toimittajan ammatissa ovat inhimillisyyden ja oikeudenmukaisuuden edistäminen. Haluan antaa puheenvuoron niille ihmisille, jotka eivät sitä syystä tai toisesta ole saaneet sekä annan näin ihmisille mahdollisuuden vaikuttaa asioihin. Maailmassa mun mielestä harvoin pääsevät ääneen ne ihmiset, joilla on painavaa sanottavaa ja hyviä mielipiteitä yhteiskunnasta ja yleisesti elämästä. Haluan kyseenalaistaa toimittajan kehnot työllisyysnäkymät ja uskoa, että olen se monimediaosaaja, jolle löytyy tulevaisuudessa töitä.

INTOHIMONA KORIPALLO JA SALITREENAUS. Kaksi hyvin tärkeää asiaa elämässäni. Koripallo on ollut elämässäni mukana hyvin pitkään penkkiurheilun muodossa. Seuraan koripalloa paikanpäällä Turussa tai Karkkilassa aina kuin mahdollista ja televisiomatseja porukoilla käydessäni. Kannatin aikoinani synnyinkaupunkini Karkkilan koripallojoukkuetta Team Componentaa ja matkustin vieraspelimatkoille porukoiden ja viidenkymmenen muun kannattajan kanssa. Noista ajoista on jäänyt matkaan tuttuja ja hyviä muistoja tähänkin päivään asti. Korisliigaa parempaa sarjaa ei ole!

Treenaus on hiipinyt mukaan elämääni oikeastaan vahingossa. Havahduin toistaiseksi tuntemattomasta syystä treenaamiseen asuessani Lohjalla ja salin ohella mukaan tuli BodyCombat. Haluan treenata tavoitteellisesti ja olla tulevaisuudessa hyvässä kunnossa, saada näkyviä lihaksia muttei liikaa ja pysyä terveenä. Tavoitteisiin pääsyä hidastavat kuitenkin motivaation heilahtelu ja epäluulot siitä, etten kehittyisi salilla vaikka kävisinkin siellä. Haluaisin jossain vaiheessa elää terveellisemmin myös ruokavalion suhteen ja toiveissa olisi saada "piiskuri", joka tsekkaisi treenaamista ja ruokavaliota kuntoon. Tavoitteena on kuitenkin saada treenaamisesta elämäntapa, joka kulkisi rinnallani niin pitkään kuin mahdollista. En kuitenkaan treenaa kisoja tai mitään muuta varten, ihan omaksi ilokseni vain. Olen kirjoittanut blogiini tekstit sekä koripallosta että treenaamisesta.

ESIKUVANA CHEEK. Esikuva isolla E-kirjaimella ja ihan syystäkin. Cheek on näyttänyt minulle omalla menestymisellään, että vaikeasta elämänalusta huolimatta musta voi tulla menestyjä. Pystyn samaistumaan useaan hänen biisiinsä ja ne kolahtavat henkilökohtaisesti erittäin kovaa. Meitä yhdistävät oman isän jalanjälkiä seuraaminen ja se, että olemme molemmat taistelleet hengestämme elämämme alkuvaiheessa. Cheek on "opettanut" mulle myös omaksumaan sen, että elämää pitää elää asenteella. Kaikkia ihmisiä tässä maailmassa ei voi miellyttää eikä todellakaan tarvitse. Välillä voi olla hieman "ylimielinen", mutta kannattaa pitää kuitenkin jalat maassa. Itse en näe Cheekiä ylimielisenä kusipäänä, vaan leppoisana ihmisenä, jolla on jalat maassa. Ihminen pitää nähdä kokonasuutena eikä tuomita yhden virheen perusteella, niin kuin jotkut saattavat tehdä.

En ole laskenut, kuinka monesti olen nähnyt Cheekin lavalla. Haluan olla ylpeä siitä, että pidän häntä esikuvanani ja uskon, että jonakin päivänä myös itse voin olla menestyjä. Miten Cheekistä tuli sitten mulle niin iso juttu? Sille löytyy oma tekstinsä.

ELÄÄ TURUN HOODEILLA. Asun nykyään Turussa yhdessä mieheni kanssa. Olen lähtöisin pienestä 9 000 kaupungista Karkkilasta. Olen asunut tämän lisäksi Lahdessa vuoden ja Lohjalla puoli vuotta. Kodikseni tunnen eniten Turun, mutta Lahti tulee hyvänä kakkosena. Olen asunut kaikissa kaupungeissa opiskelupaikan takia. Synnyinkaupungissani Karkkilassa kävin peruskoulun ja lukion. Lohjalla opiskelin puoli vuotta tradenomiopintoja vuonna 2012 ja Lahdessa kansanopistossa journalismilinjalla vuonna 2010-2011. Turussa journalismiopinnot tulevat kestämään yhteensä neljä vuotta, joten olen näillä näkymin valmis vuonna 2016-2017 tai mahdollisesti vuonna 2018.

Mua voi kuitenkin nähdä myös muualla Suomessa, esimerkiksi Turun ympäristössä, vanhoilla kotipaikkakunnilla tai jossain muualla, ei sitä koskaan tiedä.

HALUAA NÄHDÄ MAAILMAA JA KERÄTÄ KOKEMUKSIA. Pienessä kaupungissa syntyneenä tulee välillä sellainen olo, että synnyinkaupungissani on liian pienet piirit. Siinä kaupungissa jokainen ihminen tunsi tai ainakin tiesi toisensa. Välillä ihan oikeasti mustakin tuntui siltä. Tuntui siltä, että olin koko kaupungin "outo ja erilainen", koska olin tosiaan hieman erilainen kuin muut. Pienessä kaupungissa ihmisten erilaisuus huomattiin helposti ja mustakin liikkui juttua, että olisin sairas, päästäni vialla tai vähintäänkn kehitysvammainen. Tämä kaikki ainoastaan siitä syystä, että kävelen omalla tavallani. Isossa kaupungissa en niinkään "erotu" liikuntarajoitteeni takia, vaan voin erottua muillakin tavoilla.

Haluan myös elää elämäni sillä tavoin, että en anna rajoitteeni estää minua. Haluan harrastaa mulle mieluisia asioita, opiskella ja viettää aikaa rakkaiden ihmisten seurassa. Haluan tehdä roadtrippejä mieheni kanssa, haluan kiertää festareita ja nauttia elämästäni. Haluan edetä tulevalla urallani ja tehdä jotain merkittävää. Haluan uskoa itseeni ja samassa tilanteessa oleviin ihmisiin, että jokaisesta tulee jotain suurta ja merkittävää. Haluan rakastaa, tulla rakastetuksi ja perustaa jossain vaiheessa perheenkin eli elää sitä elämää, mitä olen aina halunnut!

SELVIYTYJÄ. Koen, että olen selviytyjä. En tiedä, kuinka samaa mieltä muut ihmiset asiasta ovat. Ottaen huomioon, että olen ottanut varaslähdön elämään yli kolme kuukautta ennen kuin olisi virallisesti pitänyt, painanut syntyessäni alle kilon ja kaikista epäilyistä huolimatta olen tässä kirjoittamassa tätä tekstiä ja opiskelemassa journalismia. Lääketiede on kehittynyt paljon tähän päivään mennessä, joten kuvitelkaa millaisia laitteet ja lääketeide muutenkin oli vuonna 1989.

Koen myös olevani selviytyjä siinä, että olen pystynyt pitämään itseni kasassa kaikesta huolimatta. En ole luovuttanut, vaikka olenkin kokenut pysäyttäviä asioita. Olen kokenut koulukiusamisen, molempien vanhempien vakavan sairastumisen ja keskivaikean masennuksen. Näitä kokemuksia ei kuitenkaan kannata vähätellä ja sanoa, että "mä olen kokenut pahempia, mitä sä tollasista säikyt?". Jokainen kokee rankat asiat omalla tavallaan eikä kukaan voi määrätä, kuka saa kokea asiat milläkin tavalla. Kenenkään rankkoja kokemuksia ei voi vähätellä ja sanoa, että joku muu on kokenut paljon enemmän ja paljon kauheampia asioita.

Monet ihmettelevät, miksi kerron vaikeistakin asioistani niin avoimesti. Kerron ihan puhtaasti vertaistuen takia. Mikäli mun kokemuksista on helpotusta samassa tilanteissa oleville tai samoja asioita kokeneille, niin ei se ole multa pois, vaan päinvastoin. Arvostan ihmisiä, jotka rohkeasti kertovat rankoistakin asioista. Silti emme halua ihan jokaista yksityiskohtaa tietää, joten rajansa kaikella. Haluan olla kokemuksillani jonkinlainen esimerkki muille, että tässä ollaan vieläkin.

ELÄÄ ELÄMÄÄNSÄ ASENTEELLA. Asenteella eläminen on kaikkein tärkeintä. Mulle asenteella eläminen merkitsee elämistä täysillä, jolloin ei välitä muiden mielipiteistä, menee unelmiaan kohti ja uskaltaa olla oma itsensä, vaikka ei miellyttäisikään kaikkia. Itse uskalsin lähteä Lahteen opiskelemaan kansanopistoon, tietämättä tulevaisuudesta yhtään mitään. Se osoittautui parhaimmaksi vuodeksi elämässäni, koska sain Lahdessa maistaa sitä elämää, mistä vain Karkkilassa sain haaveilla. Pienten mutkien kautta olen päätynyt Turkuun opiskelemaan journalismia. En ole katunut päivääkään, vaikka tulevaisuudesta ei ole tietoa! Mikäli on mahdollisuus tehdä jotain repäisevää, niin teen, koska välttämättä toista mahdollisuutta ei tule. Omasta elämästä on kuitenkin pääosin itse vastuussa, niin mun mielestä kannattaa elää myös siten, ettei myöhemmin tarvitse katua. Ei tarvitse katua mitään tehtyä eikä tekemätöntä juttua.

Haluan olla tulevaisuudessa se, joka saa aikaan jotain merkittävää jollain tavalla. Haluan olla esimerkki, haluan olla menestyjä. Haluan pitää kiinni tärkeimmistä ihmisistä ja samalla mahdollisesti edetä urallani. Haluan haistattaa pitkät kaikille epäilijöille, olla sopivassa määrin ylimielinen ja hyväntahtoinen. Haluan kääntää kokemukseni vahvuuksiksi. Haluan pitää yllä sitä asennetta, että mua ei pysäytä mikään!



Elina vuonna 2010.

4 kommenttia:

  1. Surullista, että pidät Cheekiä esikuvanasi.
    Ps. Valokuvaus on eri asia kuin journalismi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisella ihmisellä on erilaisia esikuvia, mutta mulla nyt sattuu olemaan Cheek. Miksi se on surullista? :)

      Tiedän hyvin, että valokuvaus ja journalismi ovat eri asioita. Valokuvaus kuuluu kuitenkin oleellisena osana journalistin työhön, koska nykyisin yhä enemmän toimittajan pitää osata ottaa kuvia tekemiinsä juttuihin. :)

      Poista
  2. Tämä blogi on kauheeta kuraa. Hyväksy vammasi ja opi elämään sen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva tietää, miksi ajattelet noin blogistani? :)

      No, jokaisella on oikeus mielipiteeseensä eikä kaikista blogeista tarvitse pitää. Minäkään en pidä kaikista blogeista ja se on ihan luonnollista.

      Sun ei tarvitse huolestua siitä, että en pystyisi hyväksymään liikuntavammaani tai en oppisi elämään sen kanssa. Hyväksyn itseni nykyisin juuri sellaisena kuin olen ja elän joka päivä vammani kanssa, koska koen sen olevan osa minua. :)

      Poista

Hyväksyn ja julkaisen kaikki kommentit, jotka koen asiallisiksi. Jos en julkaise kommenttiasi, sille on varmasti hyvä syy. Kommenttisi tulee näkyviin hyväksynnän jälkeen. Vastaan jokaiseen hyväksymääni kommenttiin.

Kiitos kommentistasi, arvostan jokaista kommenttia! <3