5. lokakuuta 2016

SILLAT

Jokaisella ihmisellä on varmasti elämässään sellaisia asioita tai tekoja, jotka kaduttavat jälkeenpäin. Katumuksen tunne voi ilmetä välittömästi teon tai asian jälkeen. Toisaalta katumukseen liittyvät ajatukset voivat ilmetä pitkän ajan päästä eli jopa vuosien jälkeen. Katumisen tunteen voimakkuus riippuu yleensä siitä, kuinka paljon harmia asia tai teko on aiheuttanut muille ihmisille ja myös minulle itselleni.

Mitä katumus oikein tarkoittaa? Sille on oikeastaan aika vaikeaa keksiä määritelmää itse, joten tässä voisi turvautua Kotimaisten kielten keskuksen ylläpitämään Kielitoimiston sanakirjaan. Se kertoo, että katumus tarkoittaa joko "tuntea mielipahaa jostakin tekemästään" tai "toivoa jotain asiaa tekemättömäksi". Itse asiassa nämä molemmat kuvaukset sopivat loistavasti myös omaan elämääni, koska olen monesti toivonut sitä, että en olisi tehnyt jotakin asiaa joko itselleni tai muille ihmisille. Silti tehtyä asiaa ei saa enää jälkeenpäin tekemättömäksi, joten se harmittaa minua yleensä pitkään jälkeenpäin.  


Millainen tunne katumus oikeastaan on? Itse näen katumuksen tunteen sekoituksena häpeää, surullisuutta ja jopa vihaa joissain tapauksissa. Siihen liittyy olennaisesti omatunnon soimaus eli pään sisäinen ääneni haluaa kertoa minulle, että olen tehnyt jotain kyseenalaista. Siksi katumus on mielestäni kytköksissä häpeään. Omalla kohdallani katumuksen tunne aiheuttaa myöhemmin surullisuutta, koska jälkeenpäin minua harmittaa suunnattomasti sanomani tai tekemäni asia. Joskus olen myös vihainen itselleni siitä, että on tullut tehtyä tai sanottua jotain pahennusta herättävää tai muuten kyseenalaista.

Miksi jotkut asiat aiheuttavat katumusta? Siihen voi olla monia syitä. Yksi syy voisi olla niin sanotusti "väärän valinnan tekeminen", josta pään sisäinen omatuntoni alkaa soimata. Omalla kohdallani pään sisäinen ääni eli näin meidän kesken "järki" alkaa huudella välittömästi, jos olen ehtinyt tehdä jotain järjetöntä. Joskus tämä pään sisäinen ääni on turhan innokas ilmoittamaan, että nyt on tehty jotain omien arvojeni tai periaatteideni vastaista. Se on välillä hyvin rasittavaa, mutta ehkä sillä on jokin tarkoitus.

Katumusta aiheuttavia asioita löytyy varmasti paljon enemmän, jos niitä vain jaksaa miettiä. Teen listauksen kuitenkin niistä asioista, jotka kaduttavat minua tällä hetkellä kaikista eniten. 


IHMISSUHTEIDEN RIKKOUTUMINEN. Tämä on asia, joka on kaduttanut minua enemmän kuin mikään muu asia. Toisaalta uskon myös siihen, että jokaisella tapahtumalla ja ihmissuhteella on tarkoituksensa tässä elämässä, joten myös ihmissuhteiden rikkoutumisella tai "hiipumisella" voi olla oma tarkoituksensa. Eniten kadun niitä ihmissuhteiden rikkoutumisia, joihin itse olen ollut syyllinen omalla toiminnallani. Täytyy tunnustaa jo heti alkuun, että en osaa aina olla ihmissuhteissa se paras mahdollinen osapuoli.

Suunnittelin vielä synnyinkaupungissa asuessani, että sieltä pois lähtiessä polttaisin sillat takanani kaikkiin ihmisiin ja sellaisiin asioihin, jotka muistuttavat minua siitä kaupungista. Ajattelin, että ainoastaan sillä tavoin pystyisin unohtamaan vanhat asiat ja aloittaa elämän puhtaalta pöydältä. Siinä ei ollut näin jälkeenpäin ajateltuna mitään järkeä, mutta siihen aikaan en nähnyt elämässäni mitään muuta vaihtoehtoa. Toisaalta halusin myös provosoida ihmisiä toiminnallani, koska olin erittäin kyllästynyt synnyin kaupunkiini ja siellä oleviin ihmisiin. Nykyään tämä toiminta kaduttaa minua erittäin paljon, koska olisin halunnut säilyttää hyvät välit tuttuihin ihmisiin ja antaa heidän pysyä lähelläni. Tämän ansiosta pieni tuttavapiirini on kutistunut vielä pienemmäksi. 

Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että kaikista rakkaimmat ystävät ovat pysyneet lähelläni kaikesta huolimatta. Minun ystäväpiirini on jakautunut eri puolille Suomea ja siitä syystä emme näe kovinkaan usein. Silti sosiaalisen median olemassaolo on mahdollistanut sen, että kauempanakin asuvalta ystävältä on helppoa kysyä kuulumisia tai kertoa vain, kuinka paljon toisesta välittää. Haluan rakkaiden ihmisten muistavan sen, että välitän heistä erittäin paljon, vaikka en ilmaise sitä kovinkaan usein sanoin.

LIIALLINEN JUHLIMINEN. Haluan korostaa tässä kohdassa, että menneisyydessä pinnalla ollut juhliminen ei lähtenyt täysin käsistä, mutta se oli silti itselleni liiallista. Juhlimisella tässä tapauksessa tarkoitan itselleni poikkeuksellisen runsasta alkoholin kulutusta säännöllisesti ja lyhyen ajan sisällä. Se ei ollut itselleni tyypillistä toimintaa, joten se aiheutti huolta läheisissäni. Sen lisäksi liialliseen alkoholin kulutukseen liittyi myös riskejä, joita en ottanut tai edes halunnut ottaa huomioon.

Liiallinen juhliminen oli näin jälkeenpäin ajateltuna minulle pakokeino ja siinä oli taustalla vahva hyväksynnän hakeminen. Se oli pakokeino siksi, koska olin niihin aikoihin erittäin hukassa itseni kanssa ja halusin juhlimisella unohtaa hetkeksi silloisen elämäntilanteen ja sen mukanaan tuomat ajatukset. Hyväksynnän hakemiseen juhliminen liittyi siten, että tunsin kuuluvani yhteen porukkaan juhliessani. En tuntenut kuuluvani joukkoon silloisessa kotikaupungissani, joten tunsin, että juhlimisella kuuluin ainakin johonkin ryhmään. Se oli hyvin teennäistä, koska sain hyväksyntää ainoastaan alkoholin avulla ja ajauduin tekemään miellyttämishaluisena kyseenalaisia asioita. Olen kiitollinen siitä, että kyseessä oli vain vaihe, josta ei ehtinyt aiheutumaan suurempaa vahinkoa.

Nykyisin juhliminen ja alkoholin juominen eivät kiinnosta oikeastaan lainkaan. Olen huomannut sen jälkeen, että itselleni on paljon turvallisempaa viettää aikaa selvänä ja hakea elämyksiä täysin muista asioista. Sellaisia asioita ovat esimerkiksi keikat ja salilla treenaaminen. Uskon, että tuo vaihe liittyi osana nuoruuteen ja kokeilunhaluisuuteen eikä sen ollut tarkoituskaan jäädä pysyväksi.

HUONOON SEURAAN JOUTUMINEN. Tämän voisin linkittää edelliseen kohtaan, koska tämä kyseinen porukka ja juhliminen liittyivät kiinteästi toisiinsa. Ajauduin tuon porukan seuraan oikeastaan vahingossa toisten kavereideni kautta. Kuvittelin sokeasti silloin, että siinä porukassa olisin hyväksytty ja minua arvostettaisiin sellaisena kuin olen. Oikeastaan kyseessä oli vain molemminpuolista hyötymistä ja valheellista hyväksyntää, koska vietin heidän kanssaan aikaa ainoastaan alkoholin vaikutuksen alaisena. Suostuin myös miellyttämisenhaluisena erilaisiin asioihin, jotta sain pysyä heidän seurassaan mahdollisimman paljon.

Olen koko elämäni ajan ajatellut, että minä en kelpaa tällaisena kuin olen ja olen jotenkin erilainen kuin muut. Tästä syystä olen aina ollut se, joka pakonomaisesti on tottunut hakemaan hyväksyntää muilta ihmisiltä ja miellyttämään heitä. Olen antanut kohdella itseäni huonosti, koska koen, että jotenkin ansaitsen huonon kohtelun. Se on ilmeisesti huonon itsetuntoni tuotosta ja siitä ajatusmaailmassa on hyvin vaikea päästä eroon. Olen itse asiassa vasta nyt opetellut hiljalleen hyväksymään itseni ja pyrkimään pois siitä, että en kelpaa muuten kuin hyväksyntää hakemalla ja miellyttämällä jokaista mahdollista henkilöä.

Olen hyväksynyt sen, että tuo vaihe oli hetken osana elämääni ja elämänvaiheeseen kuuluvilla ihmisillä oli jokin tarkoitus elämässäni lyhyen ajan. Sen oli tarkoitus näyttää minulle, että sekoilua ja juhlimista tärkeämpää on panostaa niihin asioihin, jotka vievät elämässä eteenpäin. Sellaisia asioita ovat esimerkiksi opiskelu ja hyvien ihmissuhteiden ylläpito. Toisaalta olen ihan hyvilläni, että tuokin elämänvaihe tuli koettua, vaikka se jossain määrin kaduttaakin.

HUONO KOULUMENESTYS LUKIOSSA. Olin yläasteella vielä ihan hyvä koulussa omasta mielestäni. En ollut todellakaan sitä parasta tasoa, koska keskiarvoni oli yläasteen loputtua kahdeksan luokkaa. Tuolla kahdeksan keskiarvolla pääsin silti lukioon. Lukiossa opiskelumenestyksen eteen joutui tekemään vielä enemmän töitä kuin yläasteella. Tiedostin myös koko ajan, että lukiossa menestymisessä olisi hyötyä tulevaisuutta ajatellen ja ylioppilaskirjoituksissa menestyminen saattaa joissain tapauksessa ratkaista osittain myös sen, mihin jatko-opiskelupaikkoihin omat mahdollisuudet riittävät todistuksen osalta. Pääsykokeissa menestyminen on sitten aivan eri asia.

Huono koulumenestys lukioaikoina kaduttaa nykyisin monella tasolla. Eniten kadun sitä, että välinpitämättömyys opiskelua kohtaan on jättänyt jälkeensä huonon yleissivistyksen ja kehnon kielitaidon. Molemmista olisi erittäin paljon hyötyä nykyisiä opiskeluja ja varsinkin tulevaisuutta ajatellen. Joskus olen katunut myös lukioon menemistä ja mietin, millaista elämäni olisi, jos olisin valinnut ammattikoulun. Toisaalta huonoa koulumenestystä on turhaa enää katua, koska ylioppilaaksi on päästy ja opiskelu on loppusuoralla myös ammattikorkeakoulussa. Silti tulee mietittyä, millaista elämäni olisi paremman koulumenestyksen myötä. 

Toisaalta pitää ottaa huomioon huonon koulumenestyksen katumisessa se, että oma elämäntilanteeni ei ollut silloin paras mahdollinen. Silloin elämässäni tapahtui asioita, jotka vaikuttavat vielä tänäkin päivänä. Elämässä tapahtuneista kriiseistä ja mielenterveydellisistä haasteista huolimatta olen päässyt elämässäni sellaiseen pisteeseen, jolloin asiat ovat oikeastaan aika hyvin. Uskon, että huono koulumenestys ei määritä koko loppuelämän suuntaa ja siitä huolimatta ihminen voi menestyä elämässään. Ajattelen itse, että elämässä kaikella on tarkoituksensa ja asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella.
  

LIIALLINEN ARKUUS/VARAUTUNEISUUS. Olen ollut arka ja varautunut koko elämäni ajan, mutta silloin tällöin tämä ominaisuus kaduttaa minua. Arkuus ja varautuneisuus ovat kaduttaneet minua erityisesti silloin, jos tietystä tilanteesta olisi seurannut jotain uutta ja mahdollisesti parempia asioita elämääni. Rohkeus tietyissä tilanteessa olisi voinut avata minulle uusia mahdollisuuksia tai antaa minulle jopa uuden suunnan elämääni. Jälkeenpäin olen voivotellut, että miksi en tarttunut tilaisuuteen ja vienyt rohkeasti vain asioita eteenpäin. Jälkiviisaus on näköjään paras viisaus.

Liiallinen arkuus ja varautuneisuus ovat tulleet esiin sellaisissa elämäntilanteissa, jolloin pelissä saattavat olla esimerkiksi ihmissuhteet. Hyvänä esimerkkinä ovat sellaiset tilanteet, että olen auttamattomasti ollut ihastunut johonkin henkilöön ja yrittänyt viimeiseen asti peitellä tunteet toista ihmistä kohtaan. Se on kohdallani äärimmäisen läpinäkyvää, koska minusta näkyy ainakin kilometrin päähän, jos olen tykästynyt johonkin  ihmiseen. Viimeksi tällainen tilanne oli noin viisi vuotta takaperin ennen kuin löysin nykyisen avopuolisoni. Olin tutustunut viisi vuotta sitten erääseen henkilöön, jonka seurassa viihdyin todella hyvin. Yritin estellä itseäni ihastumasta häneen, koska aavistelin, että hänellä olisi joku toinen jo jossain. Estelyistä huolimatta tunteeni leimahtivat liekkeihin pahemmin kuin olisin halunnut. En koskaan kertonut hänelle tunteistani, mutta valitettavasti ne taisivat minusta tulla ilmi kertomattakin. Olemme nykyään kavereita ja olen tyytyväinen, että olen löytänyt elämääni uuden mielenkiintoisen ihmisen.


Tarkemmin ajateltuna tietynlainen arkuus ja varautuneisuus on tällaiselle yllytyshullulle ihmiselle ihan hyvä ominaisuus. Olen kuitenkin yrittänyt opettaa itseäni rohkeammaksi, koska tulevaisuudessa tulen tarvitsemaan tietynlaista rohkeutta elämässäni. En kuitenkaan ole varmasti ainoa ihminen, jolle rohkeus tilanteissa kuin tilanteissa on uusi asia. Rohkeudessa ja tietynlaisessa heittäytymisessä on hyvä pitää myös järki mukana, ettei liiallinen rohkeus ala kaduttaa myöhemmin.   

AVOIMUUS SOSIAALISESSA MEDIASSA. Olen myöntänyt jo aikaisemmin, että olen ollut liian avoin sekä oikeassa elämässä että sosiaalisessa mediassa. Pidän avoimuutta ja rehellisyyttä hyvinä asioina. Silti olen ollut mielestäni jopa liian avoin ja rehellinen erityisesti Internetin ihmeellisessä maailmassa. Olen paljastanut itsestäni ja jopa muista ihmisistä sellaisia asioita, joista olisi pitänyt näin jälkeenpäin ajateltuna olla hiljaa. Joistakin asioista vaikenemalla olisin voinut suojella läheisiäni ja ajatella myös heidän parastaan. Sen lisäksi on mahdollista, että julkisesti kertomani asiat saattavat vaikuttaa myös tulevaisuudessa tapahtuviin asioihin tahtomattani.

Liiallinen avoimuus sosiaalisen median puolella kaduttaa näin jälkeenpäin ajateltuna erittäin paljon. Siitä on aiheutunut itselleni harmia, koska ihmiset saavat minusta tietynlaisen kuvan liiallisen avoimuuteni takia. Sen lisäksi muut ihmiset eivät ole pitäneet siitä, että kerron heistä sellaisia asioita, joita he eivät välttämättä halua julistaa suurelle maailmalle. Kuvailemiini tilanteisiin on liittynyt usein voimakkaita tunteita tai ajatuksia, esimerkiksi järkytystä, surua, vihaa tai epätoivoa. Useimmiten haen myös kuvailemassani tilanteissa vertaistukea mahdollisesti samoja asioita kokeneilta ihmisiltä. En kuitenkaan itse haluaisi, että joku toinen kertoisi omia henkilökohtaisia asioitani muille, joten tiedostan välillä vertaistukitilanteissa tekeväni väärin ja ajattelemattomasti. Haluaisin joskus pyytää julkisesti anteeksi kaikilta niiltä ihmisiltä, joiden asioista olen ollut liian avoimesti kertomassa liian monelle ihmiselle. 

Olen nykyisin hillinnyt avoimuuttani sosiaalisen median puolella ja kohdistanut avoimuuteni ainoastaan itseäni koskeviin asioihin. Haluan jättää esimerkiksi blogin puolella yksityiskohtaiset tiedot läheisistäni kertomatta ja yritän kertoa asioista joko yleisellä tasolla tai oman kokemukseni kautta. Uskon, että elämänkokemuksen karttuessa myös avoimuuteni omia asioitani kohtaan lievenee, kun ymmärtää, että kaikki ihmiset eivät ole hyvillä aikeilla liikkeellä. 

PROVOSOINTI JA PROVOSOITUMINEN. Otin tämän mukaan kaduttavien asioiden listalle siksi, koska noista molemmista piirteistä on koitunut itselleni ajoittain harmia. Kummatkin piirteet näkyvät minussa liian vahvasti ja annan piirteiden tulla ilmi aivan väärissä tilanteissa ja aivan väärässä seurassa. Nuorempana pinnalla on enemmän ollut muiden ihmisten provosointi ja nykyisin huomaan itse provosoituvani provosointia enemmän. Kumpikaan näistä piirteistä ei ole pidemmän päälle hyviä asioita.

Provosointi liittyy oikeastaan poikkeuksetta tilanteisiin, jotka ovat minulle uusia tai stressaavia. Niihin liittyy myös epävarmuus itseäni kohtaan ja pelko siitä, miten muut ihmiset suhtautuvat muhun. Silloin haluan provosoida muita ihmisiä ja esimerkiksi sanoa tai tehdä sellaisia asioita, jotka eivät todellakaan sovi juuri siihen tilanteeseen. Provosoituminen liittyy poikkeuksetta sellaisiin tilanteisiin, jolloin ihmisillä on jo muodostunut mielipide minusta tai tekemistäni asioista ja sanovat sen ääneen. Provosoidun helposti esimerkiksi neutraalista ohjeistuksesta tai rakentavasta kritiikistä, jonka tarkoituksena on puhtaasti auttaa minua suoriutumaan paremmin jostain asiasta ja sillä tarkoitetaan vain hyvää. Näen liian helposti minulle osoitetun ohjeen tai kritiikin hyökkäyksenä minua vastaan, vaikka asia ei todellakaan ole niin. Uskon, että tästä näkökulmasta on mahdollista oppia pois, mutta se vaatii aikaa ja tahtoa.

Joissain tapauksessa näen provosoinnin ja provosoitumisen hyvinä asioina. Tärkeää on kuitenkin miettiä, miten provosoi ja mistä asioista provosoituu. Toisaalta provosoinnin ja provosoitumisen hyöty saattaa jäädä hyvin lyhytaikaiseksi ja hyöty saattaa olla myös kuviteltua. Uskon, että äitini on oikeassa sanoessaan minulle todella usein: "Jos provosoit tai etenkin provosoidut asiallisessa keskustelussa asiallisista mielipiteistä, niin olet hävinnyt keskustelun.". Rauhallisuudella ja asiallisuudella pääsee tässäkin tapauksessa huomattavasti pidemmälle.

MUIDEN MIELIPITEISTÄ VÄLITTÄMINEN. Olen koko elämäni ajan  elänyt niin, että olen antanut suurta painoarvoa muiden mielipiteille. Olen aina ajatellut, että minun pitää elää siten, miten muut toivovat, olettavat ja haluavat minun elävän. En ole oikeastaan koskaan halunnut sijoittaa itseäni mihinkään muottiin elämässäni ja haluan elää elämääni omalla tavallani. Kaikissa tilanteissa en tietenkään voi elää pelkästään omien päätöksieni mukaan ja minun on ajateltava tällöin myös muitakin ihmisiä. Silti sellaisissa tilanteissa välitän muiden mielipiteistä liikaa, kun niillä ei pitäisi olla yhtään mitään väliä. Se kaduttaa minua välillä huomattavasti.

Täytyy tunnustaa jo tässä vaiheessa, että olen erittäin huono tekemään päätöksiä elämässäni. Päätöksien tekeminen on huonoa siksi, että olen yleensä kuuntelemassa ainakin kymmenen ihmisen mielipidettä ja yritän sen jälkeen tasapainoilla, kenen mielipidettä kuuntelen päätöstä tehdessäni. Mietin myös päätöstä tehdessäni sitä, että loukkaantuukohan joku, jos en kuuntele hänen mielipidettään tai en tee, mitä hän tahtoisi minun tekevän. Se on tarkemmin ajatellen hyvin hölmöä ja jopa turhaa. Useimmiten mietin tätä siinä tapauksessa, jolloin muiden sanomilla mielipiteillä ei pitäisi olla lainkaan väliä eli esimerkiksi ulkonäköön ja muihin henkilökohtaisiin asioihin liittyvissä päätöksissä. Koen, että erityisesti huono itsetuntoni ajaa minut miellyttämään muita ja hakemaan hyväksyntää väärissä asioissa. 


Olen yrittänyt päästä pois tästä ainakin kymmenen ihmisen mielipiteen kuuntelemisesta ja koettanut opetella tekemään itse päätöksiä. Uskon, että muut saattavat tietää paremmin sen, mikä minulle olisi parasta ja siksi epävarmana kyselen ihmisten mielipiteitä eri asioihin. Joissain asioissa en edes halua kuunnella muiden mielipiteitä ja tiedän itse varsin hyvin, mikä minulle on parasta. Tämä liittyy yleensä omaan osaamiseeni ja mahdollisesti myös tulevaisuuteen. Toisaalta kadun sitä, etten joissakin asioissa kuunnellut viisaampia ihmisiä ja menin oman pääni mukaan täysin väärälle polulle. Tulen oppimaan elämässäni asiat sen kuuluisan kantapään kautta.

Mulla on elämässäni myös sellaisia asioita, jotka eivät kaduta minua. Ne asiat liittyvät sellaisiin tekoihin ja päätöksiin, jotka ovat olleet itselleni suotuisia tai vaihtoehtoisesti eivät ole aiheuttaneet paljoa harmia muille ihmisille.

En kadu yhtään esimerkiksi sitä, että lähdin vajaaksi vuodeksi Lahden kansanopistoon opiskelemaan journalismia, koska siitä vuodesta oli itselleni ainoastaan hyötyä ja vietin Lahdessa elämäni parhaimman vuoden.

En kadu myöskään sitä, että vaihdoin lyhyellä varoitusajalla kotikaupunkiani Lohjasta Turkuun ja liiketalouden opinnot medianomin opintoihin.

En kadu varsinkaan sitä, että olen löytänyt oikeastaan "vahingossa" elämääni sellaisia ihmisiä, jotka ovat elämässäni mukana vieläkin ja he ovat minulle tärkeitä.

Katumus on tunteena erittäin hyödyllinen, kun se ilmestyy kuvioihin oikealla hetkellä eikä liian innokkaasti. Toivon, että pystyn elämään elämäni siten, että minun ei tarvitsisi keinutuolissa miettiä sellaisia asioita, jotka kaduttavat minua. En kuitenkaan tiedä, kadunko enemmän jotain tehtyä asiaa vai tekemätöntä asiaa. Kadun varmasti enemmän sitä, että en elä elämääni siten, että sydän on täysillä mukana!

Millaisia asioita kadut tai et kadu elämässäsi?
Onko katumus hyödyllistä vai täysin turhaa?