14. heinäkuuta 2016

JEALOUS SKY

Minun on tehnyt mieli jo pidempään kirjoittaa eräästä tunteesta. Oikeastaan en tiedä, onko se niinkään tunne vai ennemminkin mielentila. Silti väitetään yleisesti, että erityisesti suomalaiset olisivat tämän tunteen tai mielentilan vallassa usein. Sen lisäksi olen useasti törmännyt siihen, että bloggaajille tuleva kritiikki olisi automaattisesti osoitus tästä mielentilasta. Jotkut saattavat olla myös sanonnan mukaan tämän tunnetilan takia "aivan vihreitä". Kyseessä on tietenkin rakas ystävämme kateus.

Ensin on loogisinta miettiä, mitä kateus oikeastaan on. Sarkastisesti sanottuna "toimittajien luotetettavimman tietolähteen" eli Wikipedian mukaan kateutta kuvataan "mielentilaksi, joka johtuu toisen ihmisen paremmuuden, menestyksen tai muun vastaavan asian aiheuttamasta vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden tai harminsekaisen pahansuopuuden tunteesta". Kateus on epämiellyttäviiin tunteisiin liittyvää oloa, joka voi ilmetä panetteluna, inhona tai vastoinkäymisten iloitsemisena. Kateutta tunteva ihminen saattaa vaipua itsesääliin ja ahdistua muiden menestyksestä. Kateutta voi esiintyä yksilöiden, ryhmien, yhteisöjen ja myös kansojen välillä. Yksilöiden välinen kateus liittyy useimmiten kohteisiin, jotka toisella koetaan olevan enemmän tai paremmin kuin itsellä on. Kateellinen ihminen tuntee kateutta silti, vaikka toisen onni ei olekaan itseltä pois ja rakastaa sitä, mitä toisella on.

Voin itse rehellisenä myöntää, että olen helposti kateelliseksi tulevaa ihmistyyppiä. Mistä tällainen kateuden kokeminen voisi johtua? En tiedä, mistä se tarkalleen ottaen johtuu, mutta näin on ollut lähes koko elämän ajan. Toisaalta uskon, että osittain kateellisuuteen voi olla osasyynä koko elämäni ajan vaivannut huono itsetunto eli käsitys siitä, että itse on huonompi kuin muut ihmiset. Huonon itsetunnon kokemus saattaa myös nostattaa tunteen, että en itse ansaitse samaa tai olen ylipäätään huonompi kuin muut ihmiset. Siitä huolimatta kateuden tunne nostattaa päätään erityisesti sellaisista asioista tai tilanteista, mitä muilla ihmisillä on tai mitä he saavat kokea elämässään. Se on toisaalta hieman ristiriitaista, mutta elämä ei muutenkaan ole kovinkaan yksinkertaista.

Lapsena olin äärettömän kateellinen heille, joilla oli hienoja uusia leluja tai saivat jotain, minkä myös minä olisin halunnut. Usein myös salaa toivoin, että itse saisin myös samanlaisen, jotta mun ei tarvitsisi olla kateellinen toisille. Näin jälkeenpäin ajateltuna kuulostaa siltä, että olisin ollut lapsena täysin hemmoteltu pilalle, koska halusin omistaa aina samanlaisia asioita kuin muillakin lapsilla oli. Uskon, että tähän olisi voinut vaikuttaa toisin se tilanne, jos minulla olisi ollut sisaruksia samassa perheessä tai olisin voinut olla vielä enemmän tekemisissä muiden lasten kanssa. Silloin olisin oppinut paremmin jakamaan asioita toisten kanssa ja odottamaan omaa vuoroani. Oikeastaan olen ollut salaa kateellinen myös niille, joilla on sisaruksia ja erityisesti isompia sisaruksia.Sen mahdollisuuden puuttuminen on vaatinut sen, että olen joutunut poikkeuksellisen paljon taistelemaan itseni kanssa siitä, että olen oppinut olemaan muiden lasten kanssa niin kuin kuuluisi olla. 


Kouluaikoina kateuden tunteita aiheuttivat lähinnä kaverisuhteisiin liittyvät asiat. Minulla on ollut oikeastaan vain muutama hyvä ystävä koko kouluajan, mutta ei oikeastaan sellaista sydänystävää. Olin toisaalta kateellinen heille, joilla oli paras ystävä ja he viettivät ystäviensä kanssa paljon aikaa. Olisin halunnut, että minulla olisi ollut paljon kavereita. Haaveilin myös aikoinaan siitä, että olisin ollut suosittu ihmisten keskuudessa esimerkiksi koulussa ja olin salaa kateellinen heille, jotka olivat suosittuja eli "kaikkien kavereita". Toisaalta, jos järjellä ajattelen, niin miten ihmeessä arka ja varautunut liikuntavammainen tyttö olisi saanut edes mahdollisuutta olla suosittu ihmisten keskuudessa? Toki se olisi voinut olla mahdollista, mutta silloin minun olisi pitänyt olla sosiaalinen, helposti lähestyttävä tai jotenkin muuten ihailtava persoona. Olin sen lisäksi kateellinen heille, jotka voittivat toistuvasti "reiluin kaveri" -äänestyksen koulujen kevätjuhlissa. Ajattelin sen äänestyksen voittamisen olevan merkki suosiosta ja siitä, että se olisi kouluaikoina toisenlainen saavutus hyvien arvosanojen lisäksi. 

Nuoruudessa itsensä etsiminen eli erityisesti ulkonäköön liittyvät asiat aiheuttivat hieman lisää kateuden tunnetta. Olin koko elämän tiedostanut olevani erilainen kuin muut ja peilannut itseäni erityisesti liikuntavammani kautta. Olin siis kateellinen heille, jotka olivat vammattomia ja pystyivät liikkumaan saumattomasti eli turhaa huomiota herättämättä. Samalla olin kateellinen heille, joiden keuhkot toimivat täydellä teholla, koska itsellä hengityselimistöni teho on seitsemänkymmenen prosentin luokkaa kroonisen keuhkosairauden takia. Sen lisäksi kärsin itse siitä, että olen ollut koko elämäni ajan keskivertoa lyhyempi ja nykyisin alitan 150 senttimetrin pituuden. Olen ollut aina suunnattoman kateellinen heille, jotka ovat pidempiä kuin minä. Saan olla tästä asiasta kateellinen erittäin monelle minua pidemmälle ihmiselle, mutta keksin itse ainakin kilometrin pituisen listan niistä asioista, joissa lyhyys on vain haittapuolena. Saan usein kuulla olevani "pieni ja söpö", mutta se ei paljoa lohduta esimerkiksi vaateostoksilla tai keikoilla yleisömassan seassa. Ihailin nuoruudessani ja ihailen vielä nykyäänkin pitkiä ihmisiä. Ajattelin, että jos olisin pidempi, niin elämässäni olisi hyvin moni asia paremmin. Olin myös ajatuksen tasolla valmis lähtemään johonkin toimenpiteeseen, jossa minulle saataisiin lisää mittaa varteeni. Olin myös ajoittain hieman kateellinen heille, joilla on isommat tissit kuin minulla on. Ajattelin, että mikäli minulla olisi enemmän esiteltävää etupuolella, niin olisin tullut ehkä huomatuksi paremmin vastakkaisen sukupuolen keskuudessa. Nykyisin pidän tuota ajatusta järjettömänä itseni kohdalla, mutta toisaalta ymmärrettävänä jonkun muun kohdalla. Toisaalta järjellä ajateltuna myöskään pituudella ei pitäisi olla mitään merkitystä elämässä menestymisen kannalta ja on olemassa vielä lyhyempiäkin ihmisiä kuin minä olen. Silti saan kehitettyä liikuntarajoitteestani, pituudestani ja puoliteholla toimivista keuhkoistani ongelman, jonka takia kateuden tunne nostaa päätään tasaisin väliajoin.

Teini-iän ohitettuani oman itseni etsiminen jatkui ja kateuslistalleni pääsivät sillä hetkellä muut ihmissuhdeasiat. Olin nuoruudesta lähtien toivonut, että voisin elää sellaista elämää kuin muutkin samanikäiset. Olen lähes koko elämäni ajan haaveillut siitä, että olisin jossain elämän vaiheessa parisuhteessa, kihloissa tai jopa naimisissa ja saanut myös mahdollisuuden perustaa perheen. Toisaalta pelkäsin, näkevätkö ihmiset minussa vain liikuntarajoitteen. Sinkkuaikoina olin äärettömän kateellinen heille, jotka löysivät vierelleen kumppanin. Olin ihan varma, etten itse löytäisi rinnalleni ketään. Kuvittein, että parisuhteessa elävien ihmisten elämä olisi jotenkin hohdokkaampaa monella tasolla ja tulisin ihmisenä hyväksytyksi, jos itsekin löytäisin jonkun ihmisen. Täytyy tunnustaa, että kokemattomana ihmisenä olin parisuhteellisille kateellinen myös seksin takia. Nykyisin parisuhteessa olevana olen hieman kateellinen heille, joilla on perhe. Omalla kohdalla perheen perustaminen ei ole se kaikista yksinkertaisin juttu ja on otettava huomioon monta asiaa. Tosin niitä asioita ehtii miettiä sitten, kun niiden aika koittaisi tulevaisuudessa.

Minulle on ollut myös tyypillistä, että toisten ihmisten menestyminen omassa elämässään on aiheuttanut ehkä jopa "turhaa" kateuden tunnetta. Silloin, kun itse vietin välivuosia ja mietin kuumeisesti seuraavaa opiskelupaikkaani, niin olin äärettömän kateellinen heille, jotka pääsivät  opiskelemaan. Ajattelin, että opiskelupaikan saamisen avulla he löysivät elämänsä suunnan ja itse olin niihin aikoihin äärettömän hukassa elämäni kanssa. Olin kateellinen heille siksi, koska koin itseni epäonnistujana ja opiskelupaikan saamisen tavoittelemisen arvoisena asiana. Kuvittelin itseni huonommaksi ihmiseksi, joka ei tulisi saamaan koskaan mieleistään opiskelupaikkaa. Kateuden tunteet eivät loppuneet sittenkään, kun lopulta sain jalan mieleisen opiskelupaikan oven väliin. Kuvittelin, että muut opiskelukaverit olisivat tulevaisuudessa parempia journalisteja tai viestinnän ammattilaisia kuin minä ja olin heille salaa kateellinen hyvästä opiskelumenestyksestä. Uupumuksen kokeneena olin samoille ihmisille kateellinen siitä, että he pystyivät valmistumaan ajallaan. Kuvittelin jopa ajallaan valmistumisen olevan saavuttamisen arvoinen asia, josta kehitin aikoinaan sairaan pakkomielteen. Nykyisin ajattelen enemmän omaa hyvinvointiani ja ajallaan valmistumisen tavoite on menettänyt merkityksensä.

Miten kateuden tunteet tulevat minussa näkyviin? Ne tulevat minussa julki hyvin monella tavalla. Tunteen näkyminen riippuu aivan täysin asiayhteydestä sekä mielentilasta. Kateus aiheutti katkeruutta esimerkiksi silloin, kun läheiset ihmiset löysivät parisuhteen tai opiskelupaikan minua aikaisemmin. Pahimmassa tapauksessa mieleeni tuli kateuspuuskassa sellaisia ajatuksia, että toivoin heidän parisuhteensa loppuvan lyhyeen. Erityisesti sellaisia ajatuksia tuli mieleen silloin, kun toisena osapuolena oli henkilö, josta itse olin myös kiinnostunut. Kateus on aiheuttanut myös tietynlaista surullisuutta silloin, kun joku on esimerkiksi päässyt useammin Cheekin keikalle tai saanut yhteiskuvan hänen kanssaan. Huomaan myös, että voimakas kateus aiheuttaa myös ajoittain huonoa käytöstä eli esimerkiksi selän takana puhumista. Selän takana juoruamista paheksun erityisesti itselläni ja myös muilla ihmisillä, mutta menen silloin vain kateuden tunteen mukana enkä ajattele seurauksia. Voin näyttää kateuden tunteen myös kehuilla ja sanomalla suoraan olevani kateellinen jollekin ihmiselle, jolloin siitä jää huomattavasti positiivisempi jälkimaku.

Uskon, että on olemassa myös asioita, joista ihmiset harvemmin ovat kateellisia. Ne liittyvät useammin sellaisiin asioihin tai tekoihin, joita ihmiset eivät arvosta toisilla ihmisillä tai jotka ovat yleisesti pahennusta aiheuttavia. En itse esimerkiksi tunne kateutta sellaisissa tilanteissa, jossa ihminen on osittain tarkoituksella hankkiutunut vaikeuksiin tai tehnyt esimerkiksi jonkun rikokseksi luokiteltavan asian. En myöskään usko, että ihmiset olisivat minulle kateellisia mistään asiasta. Kuka nyt olisi minulle kateellinen esimerkiksi liikuntavammastani, keuhkosairaudestani, lukion jälkeen vietetyistä välivuosista, koulukiusaamistaustastani, mielenterveysongelmistani, medianomiopinnoistani eli toisin sanoen hyvin epävarmasta tulevaisuudesta työllisyyden suhteen? Pidän sitä suunnattomana ihmeenä, jos jokin noista asioista aiheuttaisi toisille ihmisille kateutta. Ainoa kateutta aiheuttava asia olisi voinut toki olla peruskouluaikana liikuntarajoitteeni "ansiosta" saadut erityisjärjestelyt esimerkiksi liikunnassa ja opiskeluympäristössä muuten. En pidä sitäkään oikein todennäköisenä, koska itse olen koko elämäni ajan halunnut olla vammaton ja tasavertainen muiden kanssa.

Kateudesta puhuttaessa pitää nostaa vielä yksi ilmiö keskustelun aiheeksi. Olen miettinyt blogia kirjoittavana ihmisenä joidenkin mielestä tyypillistä ajatusmaailmaa, että blogiin negatiivisia kommentteja kirjoittavat olisivat kateellisia blogin pitäjälle. En usko itse tähän ajatusmaailmaan, vaikka nuorempana tuli salaa mietittyä tätäkin näkökulmaa blogikommentteja lukiessa. Suurimpana ongelmana tässä ajatusmaailmassa on se, että kateuteen vetoamalla eli kateuskorttia heiluttamalla suljetaan pois mahdollisuus nähdä muita näkökulmia asioihin kuin kirjoittajan oma näkökulma. Maailmassa on oikeasti sellaisia ihmisiä, jotka eivät pidä minusta ja haluavat kritisoida minua jostain. Se on normaalia elämää eikä siihen liity kateutta. Toki voi myös olla mahdollista, että negatiivisia kommentteja kirjoittavat ihmiset purkavat joko omaa pahaa oloaan blogin kirjoittajaan tai vaihtoehtoisesti kirjoittavat negatiivisia kommentteja puhtaasti loukkausmielessä. Sen lisäksi pitää myös tehdä selkeä ero asialliseen kritiikin ja asiattoman kritiikin välillä. Asiallinen kritiikki ja rakentava palaute muuten on sallittua ja jopa suotavaa, mutta on erittäin tärkeää muotoilla sanansa oikein. Hyvä ohje tähän on miettiä pariin otteeseen, miltä itsestä tuntuisi sellainen kommentti, jota on juuri kirjoittamassa toiselle.

Uskon, että kateutta ei voi myöskään yleistää pelkästään yhteen ihmisryhmään eli esimerkiksi ainoastaan suomalaisiin ihmisiin. Toki voi olla mahdollista, että juuri suomalaiset näyttävät kateuden tunteen selvemmin kuin muut, mutta onko asia ihan oikeasti näin? Mistä ylipäätään juontaa juurensa se sanonta, että "suomalaiset olisivat kateellisinta kansaa"? En haluaisi ainakaan itse ajatella, että kateus olisi hallitsevana piirteenä pelkästään yhdessä ihmisryhmässä, vaan se olisi yleinen mielentila kaikkialla maailmassa. Toki yksilöllistä on se, millä tavoin kateuden esimerkiksi naapurin hienompaa autoa tai suurempaa palkkapussia kohtaan tuo julki.

Kateus on ainakin itselläni sellainen mielentila, josta yritän päästä hiljalleen eroon. En ole huomannut kateuden tunteessa itselläni oikein mitään hyötyä, vaan ennemminkin haittaa. Kateuden tunteesta voisi olla silloin minulle hyötyä, jos se toimisi motivaationa esimerkiksi menestymisen tai paremman fyysisen kunnon tavoitteluun. Kateuden tunteen iskiessä voisi hyvin miettiä sitä, kuinka hyvin asiat itsellä on tai sitä, että asiat voisivat myös olla paljon huonomminkin kuin ne ovatkaan.


Kenelle sinä olet kateellinen ja miksi?
Tunnetko helposti kateutta?
Mistä mielestäsi kateus johtuu ja onko se aina tarpeellista?