14. helmikuuta 2016

SIIVET AUKI

Jokaisella ihmisellä on varmasti unelmia. Ne voivat olla joko suuria tai pieniä asioita, jotka ovat joko realistisia tai sitten enemmän korkealentoisia. Itse uskon siihen, että unelmat on tehty toteutettaviksi ja jos ne eivät toteudu aivan täysin, niin ne voivat toteutua osittain tai pienen mutkan kautta. Minulle on sanottu, että minulla on hyviä unelmia ja on hyvä asia, kun pidän niistä kiinni ja menen niitä kohti. Millaisia unelmia minulla on ollut aikaisemmin ja millaisia on juuri nyt? Mitkä unelmat olen saavuttanut ja mitkä odottavat tuolla jossain tulevaisuudessa toteutumista?

AMMATTI. Olen jo pienestä asti unelmoinut siitä, mikä minusta tulisi isona. Muistan vielä tänäkin päivän sen, että pienenä unelma-ammattini oli joko eläinlääkäri tai hevosenhoitaja. Jouduin kuitenkin hautaamaan nuo haaveet, koska minua sivistettiin eläinlääkärin ammatin todellisuudesta ja hevosia ei muutenkaan ollut näköpiirissä, joten ei olisi ollut pahemmin mitään, mitä voisi hoitaa. En muista oikeastaan sitä, mistä sain päähäni aikoinaan toimittajan ammatin ja aloin mennä sitä kohti. Luulen, että isäni freelancer-koripallojutuilla saattaa olla osuutta asiaan, mutta itse haluan tulevalla urallani valita juuri vaikuttamisen tien.

Minulle tärkeintä on siis tulevalla urallani päästä vaikuttamaan yhteiskunnallisesti tärkeisiin asioihin nostamalla erityisesti niitä vaiettuja asioita ihmisten tietoisuuteen. Toki minun pitää tulevaisuudessa olla valmis tekemään juttua ihan kaikesta mahdollisesta eli esimerkiksi kevään ensimmäisistä leskenlehdistä tai lumen alta näkyviin ilmestyneestä koirankakasta. Haluan tulevalla urallani antaa mahdollisuuden sellaisille ihmisille ilmaista mielipiteensä asioihin, jotka eivät niin usein saa mahdollisuutta päästä ääneen ja vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Toisaalta en voi koko maailmaa muuttaa, mutta omalla panoksellani haluan auttaa yhteiskuntaa menemään parempaan suuntaan. Olen myös valmis parantamaan ammattitaitoa ja kouluttautumaan lisää, jos koen sen tarpeelliseksi ja saan sen avulla varmemmin töitä.

TYÖPAIKKA.
Olen pitänyt nuoresta asti itselleni selvänä asiana, että koulusta valmistumisen jälkeen teen kaikkeni, että saisin joko koulutustani vastaavan työpaikan tai ylipäätään mahdollisuuden tehdä töitä jollain tavalla. Nykyisin Suomen taloudellisen tilanteen ollessa vähän mitä on, työpaikan saaminen ei olekaan niin helppoa kuin sen luulisi olevan. Olen kuullut liian monesti sen, että työnhakijalla pitäisi olla "20 vuotta ikää ja kolmenkymmenen vuoden työkokemus", joka valitettavasti pitää paikkaansa jossain tilanteissa myös omalla alallani. Minua myös suoraan sanottuna pelottaa, että fyysiset ominaisuuteni eli liikuntavammaisuuteni ja henkisen puolen vaikeudet eli mielenterveysongelmani vaikuttaisivat merkittävästi työpaikan saantiin tai jopa estäisivät sen kokonaan. En ole kuitenkaan tulevaisuudessa hakemassa töitä tai ylipäätään työskentelemässä vammallani tai mielenterveyden diagnooseillani, vaan osaamisellani ja tiedolla, joita medianomikoulutus minulle antaa.


Toivon myös enemmän kuin mitään muuta, että tulevaisuudessa vammaiset tai ihmiset, joille työn saanti on vaikeampaa kuin muiden, olisivat tasavertaisessa asemassa työnhaussa muiden ihmisten kanssa. Vammaisilta ja sellaisilta ihmisillä, joilla on jokin rajoite tai muu diagnoosi, löytyy varmasti osaamista ja taitoja, jotka valitettavasti jäävät liian helposti vamman tai diagnoosin varjoon. Haluaisin tulevaisuudessa esimerkiksi päästä mukaan johonkin hankkeeseen, joka voisi edistää vammaisten tai muuten vaikeammin työllistyvien mahdollisuuksia päästä kiinni työelämään. Vaihtoehtoisesti haluan nostaa esille tätä teemaa myös omalla urallani eli esimerkiksi tehdä juttusarjan tästä aiheesta. En halua sulkea silmiäni asialta, koska vammaisten vaikea työllistyminen koskettaa minuakin ja haluan, että kaltaiseni pääsisivät näyttämään taitonsa ja osaamisensa rohkeasti myös työnantajien silmissä. 

KOTIPAIKKAKUNNAN MUUTOS. En ole koskaan ajatellut, että asuisin koko elämääni Karkkilassa. Olen kokenut aikaisemmin koko kaupunkia kohtaan ristiriitaisia tunteita ja välillä jopa hävennyt sitä, että asun kaupungissa, jossa periaatteessa kauppatorin ympäri ajamalla on nähnyt koko kaupungin. Olen myös kokenut sen hieman kaksijakoisena sen, että olen lähtöisin noin 9 000 asukkaan kaupungista, jossa lähes kaikki tuntevat toisensa ja muutenkin piirit ovat helvetin pienet. Varsinkin lukion jälkeen julistin suureen ääneen, että halusin muuttaa kotikaupungista pois ja katkaista välit niihin ihmisiin ja asioihin, jotka muistuttavat minua tästä kaupungista. 

Suunnittelin pitkään, että lukion jälkeen lähtisin Tampereelle lukemaan tiedotusoppia yliopistoon. Elämä ei kuljettanut minua kuitenkaan sinne, vaan päädyin ensin Lahteen opiskelemaan journalismia kansanopistoon vuodeksi. Lahdessa löysin itseni ja vapauduin uuden ympäristön ja ihmisten avulla. Lahden jälkeen palasin takaisin Karkkilaan ja sen jälkeen elämä ajoi minut puoleksi vuodeksi Lohjalle opiskelemaan liiketaloutta ammattikorkekouluun. Kohtalo puuttui peliin myös syksyllä 2012, kun pääsin opiskelemaan journalismia Turun ammattikorkeakouluun. Vietin Lahdessa elämäni parhaimman vuoden ikinä ja Turussa vaikutan edelleen. Voisin mielihyvin asettua Turkuun pidemmäksi aikaa tai ehkä elämä kuljettaa minut joskus pääkaupunkiseudulle. Nykyisin en ole enää niin vihamielinen synnyinkaupunkiani kohtaan, mutta täällä on kiva tulla aina välillä käymään. 

YSTÄVÄT. Minulla on ollut lähes aina hyvin vähän ystäviä tai kavereita. Olen jotenkin tottunut siihen enkä oikeastaan koskaan ole kaivannut suurta ihmisjoukkoa ympärilleni. Toisaalta olisihan se mukavaa, että olisi ystäviä erittäin paljon ympäri Suomea, mutta toisaalta laatu korvaa määrän tässä tapauksessa. Ystävien ja kavereiden määrä on myös vaihdellut elämäntilanteen ja asuinpaikan muuttuessa, mutta niin sanotut luottoystävät ja luotettavat kaverit ovat pysyneet mukana silti, vaikka olen vaihtanut asuinpaikkaa ja elämäntilanteeni on muuttunut esimerkiksi sinkusta seurustelevaksi ja välivuotta viettävästä opiskelijaksi.

Unelmani on löytää tulevaisuudessa sellaisia ihmisiä rinnalleni, jotka antavat minulle voimaa jaksaa vaikeina hetkinä eteenpäin ja joita itse voin tukea heidän vaikeina aikoinaan. Tärkeimpänä unelmanani on se, että pystyn itse pitämään ihmissuhteeni kasassa, panostamaan niihin ja selvittämään mahdolliset konfliktitilanteet ilman ystävyyssuhteiden katkeamista. En haluaisi olla jatkossa ihmissuhteissani niin epävakaa kuin olen ollut aikaisemmin. Haluan myös oppia antamaan anteeksi ja unohtamaan hiljalleen sellaiset asiat, jotka ovat joskus loukanneet minua. Muistelemalla ystävyyssuhteissa kauan aikaa sitten tapahtuneita vanhoja riitoja tai loukkauksia, ei anna itselleen mahdollisuutta mennä eteenpäin, vaan on jumiutuneena vanhoihin tilanteisiin ja se syö ihmistä sisältäpäin.  

PARISUHDE. Olen koko ajan kuvitellut, että tulen olemaan koko elämäni sinkkuna liikuntavammani takia. Sen lisäksi olen kuvitellut, ettei kukaan katsoisi kauaa traumatisoitunutta, tunteiltaan epävakaata ja masentunutta naista tyttöystävänään. En todellakaan väitä, että eläminen kanssani olisi helppoa, koska tiedän sen, että aina en osaa elää edes itse itseni kanssa. Olen myös miellyttämisenhaluisena ja hyväksynnän hakijana alttiimpi toisten ihmisten hyväksikäytölle ja katson jopa liian pitkään sellaista kohtelua itseni kohdalla, jota muut eivät katsoisi hetkeäkään. Olen myös liian sokea sille, että kaikki ihmiset olisivat pelkästään hyvillä aikeilla liikkeillä parisuhteessa ja uskon viimeiseen asti ihmisten hyvyyteen.

Unelmani parisuhteen osalta ovat aika tavallisia eli haluaisin joku päivä kihloihin ja mahdollisesti myös naimisiin. Emme halua kuitenkaan pitää asian kanssa mitään kiirettä, koska kyseessä ovat kuitenkin itselleni hyvin suuria asioita. Ajattelen kihloihin menosta vieläkin hieman vanhanaikaisesti eli minulle kihlaus on lupaus avioliitosta ja avioliitto puolestaan suurinta sitoumusta rakastaa toista niin hyvinä kuin huonoina hetkinä. Olemme saaneet kuittailuja muilta ihmisiltä siitä, että miksi emme ole menneet suhteessamme "seuraavalle tasolle", kun olemmehan olleet jo useamman vuoden yhdessä. Olen sitä mieltä, että meille sopii paremmin se, että etenemme hitaasti ja odotamme oikeaa hetkeä. Toisaalta joillekin sopii paremmin nopeampi eteneminen suhteessa enkä näe siinä mitään pahaa, kunhan se on molemmille juuri oikea päätös.

PERHE. Tämä on ollut oikeastaan salaisena haaveena jo pidempään eli nuoruudesta asti. Oikeastaan olen aina suhtautunut hieman ristiriitaisesti lapsiin, koska en ole oikeastaan koskaan tullut kovin hyvin toimeen lasten kanssa. Olen ollut muutenkin nuoruudessa kahden vaiheilla siinä, haluanko ylipäätään lapsia. Kuitenkin nyt kolmeakymppiä uhkaavasti lähestyessäni olen alkanut miettiä sitä, että perheen perustaminen jossain vaiheessa elämää olisi tavoittelemisen arvoinen asia. Se kuitenkin tarkoittaisi sitä, että minun pitäisi vielä tehdä itseni kanssa hyvin suuri työ henkisellä puolella, saada opinnot valmiiksi ja mahdollisuuksien mukaan työpaikka itselleni ihan jo elämisen kannalta. Ajattelen perhehaaveissani myös toista osapuolta eli olisi hienoa nähdä millainen isä mieheni olisi omalle lapselleen.

Olen kuitenkin hieman peloissani yhdestä asiasta. En tiedä, kuinka hyvin liikuntavammainen nainen ja perhe/lapset sopivat samaan lauseeseen. Samalla mietityttää myös se, miten muu yhteiskunta siihen tulee suhtautumaan. Aavistan, että jo raskaus olisi riski molemmille osapuolille synnytyksestä puhumattakaan ja lapsen hoitaminen vaatisi joissain tapauksissa kekseliäitä ratkaisuja. Miten yhteiskunta suhtautuu puolestaan siihen, että vammainen nainen ylipäätään haluaa perustaa perheen ja elää samanlaista elämää kuin vammattomat kaltaisensakin? Kuinka paljon saan ennakkoluuloja osakseni siitä, pystynkö kasvattamaan lapsestani hyvää yhteiskunnan jäsentä, olenko ylipäätään tarpeeksi hyvä äiti lapselleni ja saanko ylipäätään haaveilla perheestä vain siksi, että satun olemaan vammainen? Tehdäänkö minusta heti ensihätään lastensuojeluilmoitus tai viedäänkö lapsi minulta pois syntymän jälkeen? Vammaisten on vielä vaikeampaa muuhun väestöön nähden adoptoida lasta perheeseen, joka on mielestäni väärin niitä kohtaan, jotka eivät voi saada biologisia lapsia tai jotka haluavat ylipäätään adoptoida lapsen perheeseensä. Loppujen lopuksi nämä pelkoni voivat olla täysin turhia, mutta olen tottunut pyörittelemään päässäni asioita loputtomiin.

ULKONÄKÖ/MATERIA. Mun unelmillani on myös vähän "pinnallisempi" puoli eli unelmoin tasaisin väliajoin myös omaa silmääni miellyttävästä ulkonäöstä. Tällä tarkoitan sitä, että haluaisin joku päivä olla hyvässä kunnossa ja sitä kautta myös näyttää hyvältä. Muistan, että ennen treenausharraatustani ihailin jopa liian laihoja ihmisiä ja mielessäni ajattelin, että voi kun saavuttaisin sellaisen vartalon joskus. Toisaalta hyvännäköisen, treenatun vartalon saaminen vaatii minunlaiseltani ihmiseltä enemmän työtä kuin joltain sellaiselta, jolla ei ole liikuntavammaa. Toisaalta ihailen suunnattomasti belgialaista  Kylie van Roeyenia, joka CP-vammastaan huolimatta on fitness-kilpailija eli minäkin voin onnistua tavoitteessani. Haluaisin myös tulevaisuudessa toisen tatuoinnin, joka merkitsisi minulle tähän asti elettyä elämää ja sitä, että olen noussut joka kerta vastoinkäymisen jälkeen. Tulen toteuttamaan tatuointihaaveeni mahdollisesti valmistumisen jälkeen. 

Materiaan liittyviä unelmia minulla ei varsinaisesti ole paljoa. Tällä hetkellä minulla on vanhan, yllättäen rikki menneen tietokoneen tilalla uusi ja kolme vuotta vanha puhelinkin toimii vielä hienosti eli mitään isompia hankintoja en toivottavasti vähään aikaan tule tekemään. Olen päättänyt, että hankin uuden puhelimen sitten, kun tästä vanhasta aika jättää eli minulla ei ole nykyisin tarvetta rynnätä jokaisen puhelinuutuuden perässä silmät loistaen. Toki myönnän ihailevani esimerkiksi uusia puhelimia, treenivaatteita ja muuta mielenkiintoista aina shoppailemassa ollessani. Välillä myös toimin impulssieni vallassa ja shoppailu saattaa lähteä käsistä, mutta joskus pääni sisällä majaileva järki pystyy pysäyttämään aikeeni ajoissa, jos en sillä hetkellä tarvitse mitään uutta tavaraa.  

MENESTYMINEN. Tämän voi jokainen ajatella omalla tavallaan. Minulle menestyminen tarkoittaa kokonaisvaltaista elämässä pärjäämistä, mutta ehkä eniten menestymistä valitsemallani urallani. En havittele suurta palkkapussia tai julkisuutta, vaan lähinnä onnistumista siinä asiassa, mitä olen tekemässä. Menestyminen tarkoittaa minulle myös sitä, että olen tehnyt oikean valinnan elämässäni ja valintaa tehdessäni kuunnellut enemmän itseäni kuin muita ihmisiä. Olen vasta hetki sitten huomannut, että kukaan muu ei päätä mun elämästä kuin minä itse. Useille tämä asia on täysin selvää koko ajan, mutta itse olen tajunnut tämän vasta lähiaikoina.

En tiedä, voinko menestymisen suhteen asettaa mitään unelmia tai saako ylipäätään nykypäivänä unelmoida menestyksestä. Välillä tuntuu siltä, että mikäli unelmoi menestyksestä, niin olisi jotenkin ylimielinen tai ei ajattelisi ketään muuta kuin itseään. Pitäisikö oman menestymisen sijaan unelmoida siitä, että joku toinen menestyy, koska sen ei pitäisi olla itseltään pois? Toki minäkin toivon, että minulle rakas ihminen menestyy elämässään ja sillä urallaan, jonka hän on valinnut. Toisaalta mietin sitä, onko oman menestyksen unelmointi sittenkään keneltäkään muulta pois? Uskon, että jokainen ihminen unelmoi siitä, että menestyy omassa elämässään niissä asioissa, joita hän pitää tärkeinä. Mielestäni siinä ei ole mitään pahaa, että omassa elämässä menestyminen tekee onnelliseksi. Tosin kannattaa miettiä, onko menestymisen tavoittelu kannattavaa niin sanotusti "hinnalla millä hyvänsä" ja onko valmis uhraamaan joitain asioita tavoitellessaan menestystä. 

HENKINEN TASAPAINO/FYYSINEN TERVEYS. Nämä kaksi asiaa ovat näin vanhentuessa muodostuneet tavoittelemisen arvoisiksi unelmiksi. Nämä ovat myös niitä unelmia, joihin voin itse vaikuttaa. Toisaalta voin vaikuttaa näihin vain tiettyyn pisteeseen asti, koska en voi käsikirjoittaa omaa elämääni. Se on toisaalta pelottavaa, mutta toisaalta se on helpottavaa. Se on pelottavaa siksi, koska olen läheltä nähnyt ja kokenut, kuinka yllättäen elämä voi muuttua täydellisesti. Se on toisaalta helpottavaa siksi, koska tietyn pisteen jälkeen ainoastaan kohtalolla on merkitystä.

Unelmoin, että tulevaisuudessa olisin mahdollisimman hyvässä kunnossa niin fyysisesti kuin henkisesti. Se tarkoittaa omalla kohdallani sitä, että minun kannattaisi pitää itsestäni parempaa huolta niin henkisesti kuin fyysisestikin. En kuitenkaan tiedä, pystynkö koskaan saavuttamaan kummallakaan osa-alueella sellaista tasapainoa, että pystyisin hyväksymään itseni täysin. Pystynkö saavuttamaan fyysisen terveyden siitä huolimatta, että olen liikuntavammainen ja se tuo erinäköisiä haasteita elämään? Miten mahtaa olla henkisen tasapainon laita, kun olen melkein kymmenen vuotta sairastanut masennusta, traumaperäistä stressihäiriötä ja olen tunne-elämältäni epävakaa? Toisaalta tiedostan sen, että muutos ja ylipäätään muutoksen haluaminen lähtee itsestä ja se riittää, että tekee parhaansa, koska enempää en voi tehdä.


ONNELLINEN ELÄMÄ. Tämä unelma pääsee helpoimmin unohtumaan kaiken stressin ja alakuloisen mielialan keskellä. Näen onnellisen elämän kokonaisuutena, joka koostuu tietyistä osista. Olen aikaisemminkin puhunut siitä, mitä onnellisuus minulle merkitsee ja mistä asioista olen elämässäni onnellinen. Masennuksesta ja muista mielenterveydellisistä häiriöistä huolimatta olen tällä hetkellä onnellinen esimerkiksi parisuhteesta, opiskelupaikasta, ystävistä ja läheisistä, harrastuksista sekä jonkin verran myös materiaalisesta omaisuudesta. Jokainen kuitenkin määrittää itse, milloin on onnellinen ja mistä asioista onnellisuus juuri tietyllä ihmisellä koostuu.
Koen, että omalla kohdallani onnellisen elämän unelman saavuttaminen tulee lähemmäksi, kun lakkaan suorittamasta eri elämän osa-alueilla. Olen vasta jälkeenpäin tajunnut sen, että suorittamiseen keskittymällä unohtaa helposti sen olennaisen asian eli elämään keskittymisen juuri tässä ja nyt. En voi myöskään pitää itsestäänselvyytenä sitä, että toiset ihmiset tekisivät elämästäni onnellista ja voin nojautua toisiin ihmisiin niin, että vain heidän avullaan olen onnellinen. Toki ystävät ja läheiset ihmiset ovat polku onnellisuuteen, mutta lähtökohtaisesti jokainen vastaa itse omasta onnellisuudestaan. Toisaalta onnellisuuden ja onnellisuutta tuottavien asioiden metsästäminen voi pahimmillaan mennä suorittamisen puolelle, joten tärkeintä on olla onnellinen elämän pienistä asioista. 

Minulla on myös unelmia, jotka ovat yleismaailmallisia ja joidenkin mielestä myös erittäin epärealistisia. Haluan kuitenkin uskoa näihin unelmiin, vaikka nämä olisivatkin mahdotonta toteuttaa. Haluan myös itse omalla panoksellani olla vaikuttamassa näiden unelmieni toteutumiseen, mikäli ne toteutuvat vähitellen jossain muodossa.

Ensimmäinen epärealistinen unelma liittyy tasa-arvoon eli unelmana on se, että joku päivä vammaiset ja muut vähemmistöön kuuluvat ihmiset olisivat tasa-arvoisessa asemassa muiden ihmisten kanssa. Tämä unelma käsittää ihan jokaisen elämän osa-alueen, jossa vähemmistöihin kuuluvat ihmiset joutuvat kohtaamaan epätasa-arvoa, rasismia ja syrjintää. Puolustan itse tasa-arvoa viimeiseen asti ja olen sitä mieltä, että esimerkiksi ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle ihmiselle. Unelmoin myös vapaudesta eli siitä, että jokainen ihminen tulisi tässä maailmassa hyväksytyksi ja arvostetuksi sellaisena kuin on ja saisi toteuttaa vapaasti omia unelmiaan.

Toinen yleismaailmallinen unelma kytkeytyy ennakkoluulojen hälvenemiseen eli unelmana on se, että jonain päivänä vähemmistöön kuuluvat ihmiset eivät kohtaisi enää ennakkoluuloja tai vähemmistöihin kuuluvista ei tehtäisi päätöksiä pelkästään ennakkoluulojen perusteella. Toivoisin myös, että vaiennetuista asioista eli esimerkiksi mielenterveysongelmista voitaisiin puhua avoimesti eikä niistä tarvitsisi vaieta tai tuntea häpeää.

Unelmoin tietysti näiden asioiden lisäksi myös tyypillisesti nälänhädän ja vakavien sairauksien katoamisesta, maailmanrauhasta sekä lottovoitosta. Siitä huolimatta kannustan ihan jokaista ihmistä uskomaan unelmiinsa ja tehdä kaikkensa, jotta unelmat ovat saavutettavissa. Parhaimmat unelmat ovat niitä, joita ei ikimaailmassa uskoisi toteutuvan, mutta ne toteutuvat silloin, kun sitä vähiten odottaa!

Millaisia unelmia juuri sulla on?
Mikä on juuri sinun keinosi saavuttaa unelmasi?