15. elokuuta 2015

I AM

Välillä päädyn pohtimaan itseäni ja sitä, millainen olen ihmisenä. Mietin jopa liikaa sitä, millainen olen muiden mielestä. Ajattelin nyt kääntää tämän ja kertoa, miten minä näen itseni ja millainen minä olen omasta mielestäni. Usein näen itsessäni vain heikkoudet ja löydän itsestäni pelkkiä vikoja.

Yritän tässä tekstissä nähdä itseni positiivisemmassa valossa ja miettiä, millaisia hyviä puolia minusta löytyy. Samalla listaan toki myös niitä puolia, jotka vaihtaisin mielelläni jonkun toisen kanssa. Nämä molemmat puoliskot liittyvät lähinnä luonteenpiirteisiini. 

Sopiva itsensä kehuminen ei ole pahitteeksi, joten aloitetaan niistä hyvistä puolista

AVOIMUUS. Pidän avoimuutta hyvänä piirteenä itsessäni. Toisaalta avoimuus voidaan jossain tapauksessa laskea myös huonoihin piirteisiin, mikäli se menee liiallisuuksiin. Liiallisuudella tarkoitan sitä, että on valmis kertomaan liian yksityiskohtaisesti asioista. Avoimuus voi mennä liiallisuuksiin silloinkin, kun kertoo liian paljon asioista, jotka liittyvät läheisiin tai ystäviin. 

Olen joidenkin mielestä liian avoin ihminen. Joidenkin mielestä kerron liian paljon asioita itsestäni blogissa ja sosiaalisessa mediassa. Koen, että se asia pitää paikkaansa, koska olen oikeasti kertonut erittäin monille ihmisille erittäin paljon asioita. Olen kertonut sellaisiakin juttuja, jotka useat ihmiset pitävät visusti omana tietonaan tai kertovat vain pintaraapaisun. Jos aloittaisin nyt kirjoittamaan samaa PLATINUM GIRL -blogia, luultavasti jättäisin joitain asioita kertomatta. Jättäisin kertomatta sellaisia asioita, joista on jotain haittaa tai seurausta muille ihmisille. Vetäisin siiis vielä tiukemman rajan yksityisyyteeni ylipäätään, jotta suojelisin itseäni paremmin. Toisaalta tämä blogi perustuu rehellisyydelle ja sille, että kerron asioista juuri kuin itse ne näen. Silti viisautta olisi vetää tarkka raja siihen, kuinka paljon omaa elämäänsä valottaa muille. Ymmärrän varsin hyvin ihmisiä, jotka ovat tarkkoja yksityisyydestään ja vaalivat sitä kaikissa tilanteissa. Ymmärrän myös niitä ihmisiä, jotka kertovat elämästään sellaisia asioita muille, joita minä en välttämättä kertoisi. Jokainen päättää itse, millaisia asioita elämästään kertoo kunhan muistaa sen, ettei aiheuta sillä harmia muille. 

Arvostan avoimuutta myös ystävyys- ja muissa ihmissuhteissa ja toivon, että läheiset ihmiset uskaltaisivat kertoa asioistaan minulle. Olen tottunut kuuntelemaan muiden ihmisten huolia vaikka keskellä yötä, jos he tarvitsevat kuuntelevaa olkapäätä. Joskus on tilanne, jolloin en oikein osaa neuvoa toista hänen ongelmissaan ja se harmittaa, koska haluaisin olla avuksi. Silloin yritän erityisesti kuunnella eli olla läsnä ja toivoa, että se riittää. Tällä tavoin näytän ystävilleni ja läheisilleni, että "olen paikalla, jos tarvitset minua".

EMPAATTISUUS. Koen olevani empaattinen ihminen eli pystyn asettumaan toisen ihmisen asemaan ja kuvittelemaan, miltä hänestä tuntuu. Olen omasta mielestä myös poikkeuksellisen herkkä ihminen ja minua koskettavat erityisesti tarinat ja tapahtumat, jotka liittyvät elämän rankempaan puoleen. Haen usein muiden tarinoista tai kokemuksista sellaisia asioita, joihin voisin itse samaistua ja tällöin voisin ymmärtää muita ihmisiä paremmin. 

Pystyn olemaan empaattinen sellaisissa tilanteissa, jotka koskettavat jollain tapaa myös omaa elämääni eli olen joskus kokenut saman tai samankaltaisen asian omassa elämässäni. Pystyn esimerkiksi asettumaan sellaisen ihmisen asemaan, joka on kokenut masennuksen tai on joutunut koulukiusaamisen uhriksi. Olen myös empaattinen silloin, kun kohtaan vammaisen ihmisen tai sellaisen, jonka vanhemmat ovat sairastuneet äkillisesti. Olen huomannut myös, että empaattisuuteni saattaa mennä liiallisuuksiin eli haluaisin myötätunnon puuskassa pelastaa puolet maailmasta. Siinä tulee itsellä avuton olo, mikäli en pysty empatian vallassa auttamaan toista haluamallani tavalla. Minulle on usein sanottu, että ensin minun pitäisi oppia auttamaan itseäni ennen kuin voisin auttaa muita ihmisiä. Se on vaikeaa ymmärtää, koska olen asettanut lähiaikoina muiden auttamistarpeen omani edelle. Ilmeisesti en osaa arvostaa itseäni tarpeeksi tai tunnistaa itsessäni sitä, kun juuri minä tarvitsisin kipeimmin apua.

Minua on sanottu myös empatiakyvyttömäksi ihmiseksi. Suoranainen empatiakyvyttömyys voi näkyä minusta silloin, jos olen erittäin masentunut, vihainen tai epätoivoinen. Silloin on vaikeaa iloita toisten puolesta heidän onnistumisestaan ja menestymisestään, vaikka kovasti niin haluaisi. Kuvittelen virheellisesti, että toisen menestyminen on minulta itseltäni jotenkin pois, vaikka niin ei oikeiasti ole. Olen myös empatiakyvytön sellaisissa tilanteissa, kun joku mielestäni epämiellytävä ihminen menestyy tai onnistuu jossain. Minulla menee varmasti kauan aikaa oppia se, että toisen menestymisestä iloitsemisella on hyviä seurauksia jatkossa ja hyvä tulee usein takaisin.

REHELLISYYS. Koen olevani suhteellisen rehellinen ihminen ja se on hyvä asia. Koen, että rehellisyydestä on useimmiten hyötyä, koska rehellisyydellä voin saada ihmisiltä enemmän luottamusta ja koen olevani ehkä helpommin lähestyttävä, jos en piilota liikaa todellisia näkemyksiäni. Vaikutan ehkä välillä hieman etäiseltä, koska en kovin mielellään kerro rehellisesti esimerkiksi siitä, miten jaksan tai miltä minusta oikeasti tuntuu. Minun on vaikeaa olla rehellinen tuntemuksistani, koska en halua turhaan huolestuttaa muita. Usein se aiheuttaa juuri päinvastaisen reaktion muissa ihmisissä.

Rehellisyydestä on muodostunut lähiaikoina minulle kaksijakoinen asia. Olen huomannut, että erityisesti liiallisesta rehellisyydestä on muodostunut minulle nykyisin jopa haitallinen juttu, koska siitä on ilmennyt minulle vain harmia. Olen oman rehellisyyteni myötä paljastanut heikkouteni sellaisille ihmisille, joille en välttämättä ole halunnut kertoa asiasta. Liiallisen rehellisyyden myötä olen myös kohdannut ennakkoluuloja ja jopa vähättelyä kyvyistäni ja voimavaroistani. Kykyjeni ja voimavarojeni epäily saa minut joko lannistumaan tai äärimmäiselle puolustuskannalle, joka ilmenee erityisesti joko provosoitumisena tai näyttämisen haluna. Tosin ensimmäinen vaihtoehto ei ole koskaan kohdallani hyvä, koska silloin "olen hävinnyt keskustelun". Haluaisin joskus oppia olemaan provosoitumatta siitä, jos joku joko tahallaan tai vahingossa epäilee kykyjäni tai voimavarojani, koska epäilijöitä tähän maailmaan mahtuu aina.

Rehellisyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisin sanoa mitä tahansa vain rehellisyyden nimissä. Joskus liian rehellisen mielipiteen sanominen saattaa loukata toista ja aiheuttaa mielipahaa. Olen itse huomannut, että olen joskus sanonut liian suoran mielipiteen jostain asiasta ja se on loukannut ihmisiä. Olen myös itse loukkaantunut liian suorista mielipiteistä tai joidenkin ihmisten negatiivisista kommenteista. Olen kokenut, että muut ovat rehellisillä mielipiteillään oikeassa ja itse olen väärässä. Rehelliseen mielipiteeseen tarvitaan mukaan myös kunnolliset perustelut eli miksi on rehellisesti sitä mieltä kuin on ja kannattaa miettiä, miten sanansa asettelee. Loppupeleissä turha omien näkemysten kaunistelu ei pidemmän päälle kannata eli itse aion puhua jatkossakin asioista niin kuin ne ovat.

HYVÄNTAHTOISUUS. Olen ihminen, joka haluaa kaikille ihmisille pohjimmiltaan vain hyvää. Jotkut ihmiset ovat kuvanneet minua sydämelliseksi ihmiseksi. Olen ihminen, joka uskoo jopa hyvin sokeasti siihen, että ihmiset olisivat pohjimmiltaan hyviä. Olen joutunut usein tilanteeseen, jossa olen saanut huomata olevani liian hyväuskoinen ja saanut siipeeni ihmissuhteissa. Välillä olisi siis hyvä riisua ruusunpunaiset lasit silmiltä ja huomata, että kaikki ihmiset eivät välttämättä ole hyvillä aikeilla liikenteessä. 

Hyväntahtoisuus näkyy musta samalla tavoin kuin empaattisuus ja oikeudenmukaisuuskin. Se on siis yhdistelmä toisen ihmisen asemaan asettumista ja tasa-arvon puolustamista viimeiseen asti. Teen yleensä mielellään sellaisia asioita, jotka tuottavat muille hyvää mieltä eli olen valmis auttamaan, kuuntelemaan ja tukemaan läheisiä ihmisiä tilanteen vaatiessa. Olen myös hyväntahtoisena ihmisenä valmis pelastamaan vaikka puolet maailmasta, joten tästä syystä olen mukana hyväntekeväisyysjärjestöissä. Läheisille ihmisille toivon kaikesta huolimatta vain hyvää, vaikka he olisivatkin joskus satuttaneet minua. Olen näin vanhemmiten tajunnut, että on turhaa kuluttaa aikaa jonkun ihmisen vihaamiseen, koska se kuluttaa ihmistä sisältä.

Suoranainen pahantahtoisuus näkyy minusta empatiakyvyttömyyden tavoin, kun olen masentunut, vihainen tai epätoivoinen. Vihaisena kadotan usein sensuurini eli saatan sanoa tai ajatella melkein mistä tahansa melkein mitä tahansa. Olen nuorempana ollut mestari vihaamaan jotain ihmistä ja suunnitellut minua loukanneille ihmisille kostotoimenpiteitä, mutta onneksi vain ajatuksen tasolla. Suurimman "vihapallon" jälkeen tulen järkiini ja palaudun omaksi itsekseni katuen kaikkea ajattelemaani tai sanomaani. En kuitenkaan toivoisi mitään kokemaani vastoinkäymistä edes pahimmalle vihamiehellenikään.

OIKEUDENMUKAISUUS. Olen ihminen, joka puolustaa oikeudenmukaisuutta ja erityisesti tasa-arvoa viimeiseen asti. Voin nimittää itseäni "tasa-arvoaktivistiksi" erityisesti silloin, jos tulee puhe vammaisten tai muuten heikommassa asemassa olevien ihmisten tasa-arvokysymyksistä. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo eivät ole vieläkään itsestään selviä kaikilla, joten koen tarvetta puolusta heitä, jotka eivät saa ääntään kuuluviin helposti.

Tuon julki oikeudenmukaisuuden puolustamisen joskus hyvin näkyvästi eli olen mukana hyväntekeväisyysjärjestöissä ja valitsen koulutöihini aiheet siten, että ne tukevat tavoitettani tukea oikeudenmukaisuutta. Hyväntekeväisyysjärjestöissä vaikutan nykyisin sekä Planin että Amnestyn paikallisryhmissä vapaaehtoisena. En pidä itseäni yhtään parempana ihmisenä, vaan kaikki tämä tulee suoraan sydämestä ja vilpittömästi. Ymmärrän toisaalta myös sen, että tällainen jopa aktivistimainen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolustaminen ärsyttää joitain ihmisiä, mutta silloin voisi kuvitella itsensä siihen asemaan, jossa oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo eivät toteudukaan niin helposti. Haluan siis omalla panoksellani "nostaa kissan pöydälle" tasa-arvoasioissa, mutta voisin toki tehdä sen matalammalla profiililla. Tulevalla alallani pääsen varmasti vaikuttamaan tasa-arvoon liittyviin asioihin, kunhan teen kaiken sääntöjen mukaan eli objektiivisesti, muita kunnioittaen. 

Minulla on toisaalta välillä hieman ristiriitainen suhtautuminen erilaisiin sääntöihin ja määräyksiin. Yleisesti ottaen olen "sääntökuuliainen" ihminen ja noudatan sääntöjä/määräyksiä jopa pilkulleen, koska haluan oikeudenmukaisuuden toteutuvan kaikille enkä halua loukata ketään. Silloin kun olen vihainen, kapinahenkiinen tai masentunut, ajattelen liian helposti etteivät säännöt koske minua ja protestoin voimakkaasti niitä vastaan. Kuitenkin minunkin pitää muistaa, että sääntöjen ja määräysten noudattaminen kuuluu kaikille eli maailmasta ei tulisi mitään, jos mitään sääntöjä tai määräyksiä ei olisi. Säännöt ja määräykset ovat myös edistämässä oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa, joten taidan itsekin noudattaa protestoimatta eri sääntöjä ja määräyksiä jatkossakin. 

Tekstin tarkoituksena ei ole kuitenkaan liiallinen itsensä ylistäminen, joten otetaan mukaan mun huonot puolet.

PESSIMISMIYS. Olen pessimisti, joka ei pety koskaan, paitsi suuremman pettymyksen tullessa kuvioihin. Olen ihminen, joka ajattelee joka tilanteessa sitä pahinta mahdollista. Olen ihminen, joka ei osaa elää hetkessä tai iloita pienistä asioista. Olen myös ihminen, joka oikeastaan hieman pelkää tulevaisuutta. Jos joskus tullaan järjestämään pessimismiyden MM-kilpailut, niin olisin varmasti mitalisijoilla. 

Pessimismiys näkyy minusta useimmiten itseni ja kykyjeni vähättelynä. En omasta mielestäni osaa tai pysty mihinkään sellaiseen, mitä minun oletetaan osaavan. Koen myös todella usein, ettei mikään projekti onnistu tai kaikki menee kuitenkin pieleen, joskus jopa ennen kuin saan projektia edes aloitettua. Olen saanut kuulla hyvin usein lauseen "älä vähättele itseäsi" ja olen varmasti muiden mielestä mestari löytämään kaikista asioista sen pessimistisen puolen. Olen ilmeisesti joko oppinut pessimismiyden jalon taidon tai sitten kaikki negatiivisuus saattaa johtua huonosta itsetunnostani tai elämänkokemuksistani. Pessimismiys voi liittyä myös alhaiseen stressinsietokykyyn, jolloin stressatessa saattaa ajautua automaattisesti negatiiviseen ajattelutapaan. En myöskään voi tietää elämästä eteenpäin tätä päivää pidemmälle, joten on kummallista edes pelätä tulevaisuuden tapahtumia. Loppujen lopuksi on asioita, joihin minä en voi vaikuttaa enkä voi käsikirjoittaa elämää valmiiksi, vaikka haluaisinkin kovasti.

Olen itseeni kohdistuvasta pessimismiydestäni huolimatta hyvin optimisti, jos puheeksi tulevat muiden ihmisten tavoitteet ja suunnitelmat. Olen heti kannustamassa läheisten ystävieni suunnitelmia ja tavoitteita eli uskon, että heillä menee kaikki erittäin putkeen. Olen myös porukoilleni toteamassa usein "kyllä se menee hyvin", kun heillä on epävarmoja hetkiä. En ole siien vielä keksinyt ratkaisua, miten edellämainitun optimistisuuden voisi kanavoida omiin projekteihin, jotka verhoutuvat usein pessimismiyden stigmaan. Mikäli joku voisi lahjoittaa säkillisen itseluottamusta, niin otan vastaan mielelläni. Hetkinen, se itseluottamus taitaa kuitenkin lähteä sisältäpäin eli omasta itsestä.

MUSTAVALKOISUUS. Olen ollut nuorempana ja valitettavasti vieläkin hyvin ehdoton ja mustavalkoinen ihminen ajatusmaailmaltani. Ehdottomuus ja jopa äärimmäinen mustavalkoisuus kohdistuu erityisesti minuun itseeni ja omiin valintoihini eli sallin muille ihmisille tiettyjä asioita, joita itseltäni kiellän. Minulta löytyy myös sellaisia mielipiteitä joistain pinnalla olevista asioista, joiden perusteella minua voidaan pitää jopa vanhanaikaisena.

Minulla on mustavalkoinen suhtautuminen erityisesti opiskeluuni liittyen eli haluaisin suorittaa opinnot vaaditussa ajassa tai muuten olen epäonnistunut ihmisenä. Hyväksyn kuitenkin sen, että jollain muulla venyy opintojen suorittaminen jostain syystä. Jotkut ajattelutapani ovat valtaväestöön verrattuna vanhanaikaisia. Olen esimerkiksi sitä mieltä, että järkevintä on perustaa perhe vasta silloin, kun parisuhde on vakaana, opinnot on suoritettuna ja säännölliset tulot ovat taattuja. Suhtaudun myös ruotsin kielen opiskeluun eli "pakkoruotsiin" myönteisesti ja kielteisesti alaikäisten päihteiden käyttöön. Suhtaudun myös huumeisiin yleisellä tasolla kielteisesti enkä laillistaisi niistä yhtäkään. Suhtaudun myös joihinkin ihmisiin mustavalkoisesti ja en ole kovin helposti muuttamassa mielipidettä ihmisestä. Olen myös tuonut mustavalkoisia mielipiteitäni julki varsin rohkeasti ja siitä ei ole seurannut hyvää. 

Olen vasta vanhemmiten pyrkinyt loiventamaan kantojani ja yrittänyt ymmärtää myös asian toisen puolen. Itse joudun venyttämään valmistumistani tulevaisuuteen loppuunpalamiseni takia ja se on ollut mulle helvetin kova paikka. Itä-Suomessa on hyödyllisempää varmasti tehdä ruotsin kielestä valinnainen aine eli sen rinnalle voisi valita venäjän kielen opiskelun. En myöskään pysty itse valvomaan kaikkien alaikäisten päihteiden käyttöä eli minun on hyväksyttävä se, että sitä tulee olemaan jatkossakin. En voi myöskään tuomita niitä, jotka perustavat perheen opiskelujen aikana, ilman kumppania tai vakituista työtä. Pääsen huomattavasti helpommalla, jos annan itse "kaikkien kukkien kukkia" enkä pidä mielipidettäni ainoana totuutena.

MIELLYTTÄMISENHALUISUUS. Miellyttäminen ja hyväksynnän hakeminen on ehdottomasti huonoin luonteenpiirteeni heti pessimismiyden jälkeen. Miellyttämisenhalu ja eräänlainen hyväksynnän hakeminen on seurausta huonosta itsetunnosta ja vääristyneestä minäkuvasta eli siitä ajatuksesta, että olen huonompi ihminen kuin muut. Ajattelen, että mikäli olen mahdollisimman joustava, sopeutuva ja otan mahdollisimman paljon asioita hoidettavakseni, niin minuun suhtauduttaisiin paremmin muiden ihmisten keskuudessa. 

Miellyttämisenhalu ja hyväksynnän hakeminen näkyvät erityisesti mun elämässä sosiaalisissa suhteissa ja opiskelussa. Osittain tästä syystä paloin pahasti loppuun viime keväänä, koska halusin miellyttää tiettyjä ihmisiä ja menestyä opinnoissani näyttääkseni heille todelliset kykyni. Sosiaalisissa suhteissa miellyttäminen ja hyväksynnän hakeminen näkyvät silloin, kun olen automaattisesti suostumassa melkein mihin tahansa, ettei kukaan loukkaannu kieltäytymisestäni. En osaa pitää omia puoliani porukassa tai kuuntelen herkästi muiden mielipiteitä ja elän liikaa niiden mukaan. Unohdan liian usein tärkeimmän ihmisen mielipiteen omaan elämään ja valintoihin liittyen eli oman itseni. 

Ihailen suunnattomasti sellaisia ihmisiä, joilla on "asennetta" eli he elävät elämäänsä miellyttämättä liikaa muita ja kulkevat tällöin niin kutsuttua "omaa polkuaan". Halauisin itsekin kuulua sellaisiin ihmisiin, jotka eivät kauheasti välitä muiden mielipiteistä ja eivät halua elämässään miellyttää muita kuin itseään. Alan tästä lähtien kuunnella enemmän sitä, mitä minä itse haluan elämältäni enkä kysy ensin kymmenen ihmisen mielipidettä siitä, miten he haluaisivat mun elävän. Tosiasia on se, ettei kukaan muu voi elää elämääni ja tehdä päätöksiä kuin minä itse. 

AIKAANSAAMATTOMUUS. Aikaansaamattomuus, laiskuus tai meinaaminen ovat mun pahimpia vihollisia. Motivaationi asioiden tekemiseen saattaa ilmaantua pahimmillaan erittäin outoon ajankohtaan tai sellaisessa paikassa, jossa tietyn asian tekeminen ei ole mahdollista. Motivaationi on myös ailahtelevaa eli se voi riippua täysin siitä, mitä olen tietyllä hetkellä tekemässä. Yleensä motivaatiota riittää niihin "sivubisneksiin", kun vieressä olisi jotain tärkeämpää tekemistä.

Aikaansaamattomuuteni liittyy yleensä epämiellyttäviin tehtäviin, esimerkiksi pitkäveteisiin koulutöihin. Siirrän ja siirrän jonkun tylsältä tuntuvan koulutyön tekemistä siihen pisteeseen, kunnes se on aivan pakko tehdä kauhealla kiireellä niin sanotusti "vasemmalla kädellä". Sellaisiin tehtäviin löytyy toki motivaatiota, jotka eivät ole sillä hetkellä niin tärkeitä, esimerkiksi blogin kirjoittamiseen tai ystävien kanssa keskusteluun Facebookissa. Voin myös tarvittaessa järjestää työpöytäni tai vaikka tietokoneen tiedostot järjestykseen, jotta ei tarvitsisi tehdä sitä pakollista asiaa. Suustani voi kuulua hyvin usein tuttu "joo joo, ihan kohta" eli mun "ihan kohta" voi heilahtaa siitä viidestä minuutista siihen viiteen tuntiin. Olen jo ala-asteelta asti saanut kuulla omasta hitaudesta liittyen erityisesti oma-aloitteisuuteen, joten se olisi tärkein kehityksen paikka omassa tekemisessä.

Kerroin jo aikaisemmin siitä, että aikaansaamattomuuteni vastakohtana on löytää motivaatio asioiden tekemiseen yleensä joko erittäin outoon ajankohtaan tai silloin, kun kyseisen jutun tekeminen on käytännön syistä mahdotonta. Valitettavasti motivaatio jonkun tärkeän projektin tekemiseen saattaa tulla yöllä tai jopa suihkussa. Toisaalta olen enemmän yöihminen ja saan kouluprojekteja tehdyksi pimeän koittaessa, mutta seuraavana aamuna kadun tekoani. Haluaisin elää niin kuin muutkin ihmiset ja suorittaa tärkeät asiat pois päiväjärjestyksestä järkevään aikaan. Tavoitteena onkin tulevaisuudessa siirtää sisäistä kelloa normaalimpaan aikaan ja tarttua toimeen siitä huolimatta, vaikka motivaatio olisi jossain muualla. 

HAJAMIELISYYS. Jos seurassani viettäisi edes yhden päivän, niin minun suustani voisi kuulla legendaariset lauseet "Ai niin joo, voi perkele...", "Hyvä/Kiitos, kun muistutit!" tai "Mun piti sanoa jotain merkittävää". Voin sanoa, että jokapäiväinen hajamielisyys ärsyttää minua itseäni ja varmasti myös heitä, jotka joutuvat toimimaan minulle kävelevinä muistilappuina. Niitä käveleviä muistilappuja tarvitaan mun tapauksessa erittäin monta eli joka tilanteelle omansa. 

Hajamielisyyteni kohdistuu erityisesti asioihin, jotka ovat jollain tapaa tärkeitä. Olen erittäin huono käyttämään kalenteria eli luotan liikaa omaan päähäni ja muistiini, joka ei ole kovinkaan hyvä. Olen mestari unohtamaan tärkeitä aikoja, jolloin olen useita euroja köyhempi sen jälkeen. Ärsyynnyn myös herkästi siitä, jos läheiset ihmiset ovat innokkaasti muistuttamassa jostain tärkeästä asiasta, koska haluaisin pärjätä itsekin muistini kanssa. Hajamielisyyteni saattaa johtua siitä, että olen lähes aina ollut jonkun ihmisen avun tai tuen varassa ja näin ollen en ole koskaan päässyt ottamaan ohjia omiin käsiini. Lääkärit, terapeutit ja omat vanhempani ovat ohjanneet minua aina tiettyyn suuntaan ja nyt kun pitäisi olla ne langat käsissä, niin nyt ollaankin hukassa ja hajamielisenä. Hajamielisyys saattaa johtua myös liian vähäisestä unesta, stressistä, masennuksesta ja muusta elämää haittaavasta tekemisestä. Joskus vitsailen, että mulla on "liian pienet aivot" enkä siksi muista mitään, mutta se ei taida olla totta.

Hajamieisyyden vastakohtana muistan erittäin hyvin sellaisia epäolennaisia ja merkityksettömiä asioita. Muistan erittäin hyvin esimerkiksi hauskoja tapahtumia, huonoja vitsejä ja sellaisia päivämääriä, jolloin on tapahtunut jotain merkittävää. Välillä on ihan hyvä, että unohdan sen "merkittävän asian", joka on tietyllä hetkellä pitänyt sanoa, koska se ei ole varmasti ollut niin merkittävä kuitenkaan. Uskon, että pääsen hajamielisyydestäni eroon hiljalleen, kun opettelen ensin käyttämään kalenteria ja kehitän paremmaksi ajanhallintaa. "Hajamielinen professori" voi päästää lisänimestään irti tahdonvoimalla ellei unohda tahdonvoimaa matkan varrelle!

Tunnistaako joku muu itsensä joko hyvistä tai huonoista luonteenpiirteistä?
Oletteko samaa vai eri mieltä siitä, että multa löytyy näitä piirteitä?