29. marraskuuta 2015

SUN KAA

Haluan puhua hetken ihmissuhteista ja niiden merkityksestä elämässäni. Olen kirjoittanut aikaisemmin tekstit rakkaudesta ja ystävyydestä, mutta haluan käsitellä ihmissuhteita laajemmin. Millainen on mielestäni hyvä ihmissuhde? Ovatko ihmissuhteet aina kaiken vaivan arvoisia? Millainen minä olen ihmissuhteissa? Noihin kysymyksiin on hyvä etsiä vastauksia seuraavaksi.

Olen ihmissuhteissa mukana useimmiten erittäin tosissani. Laitan itseni peliin "kaikki tai ei mitään" -asenteella, varsinkin lähimmissä ihmissuhteissa. Läheisimmillä ihmissuhteilla tarkoitan tässä tilanteessa parisuhdettani, läheisimpiä ystävyyssuhteitani ja perhesuhteitani. Usein heittäydyn läheisiin ihmissuhteisiini täysillä ja jopa sokeasti. Olen nykyään suhteellisen avoin ihminen ja pystyn kertomaan jopa uusille tuttavuuksille itsestäni aika paljon jo alkuvaiheessa. Silti kaikista läheisimmät ihmiset tietävät minusta kaikkein eniten, koska heille näytän todellisen minäni. Näytän vähitellen itsestäni enemmän myös uusille tuttavuuksille, mutta ajan kuluessa ja varsinkin kemioiden kohdatessa avaan itseäni aina vain enemmän ja paljastan heille yhä henkilökohtaisempia asioita itsestäni.

Minun on ollut lähes aina vaikeaa solmia ihmissuhteita. Ihmissuhteiden solmimisen vaikeus juontaa juurensa puhtaasti lapsuudestani. Olen ollut lapsena luonteeltani arka ja varautunut eikä neljänä ensimmäisenä vuonna päällä ollut eristys infektioita vastaan parantanut asiaa. Olen myöhemmin miettinyt, että vaikuttivatko ennenaikaisesti syntyminen ja pitkät sairaalajaksot ensimmäisenä vuotena kiintymyssuhteiden muodostamiseen ja sitä kautta myöhemmin ihmissuhteiden solmimiseen. Olin lapsena tottunut olemaan enemmän aikuisten seurassa, joten olin myös puhtaasti hämmentynyt, kun minun piti mennä leikkimään toisten lasten kanssa. Jotenkin mulla oli silloin jo sellainen olo, että en osaa olla toisten lasten kanssa sillä tavalla kuin kuuluisi. Minun oli myös lapsena vaikea pitää puoliani toisten lasten kanssa ja sanoa omia mielipiteitäni, jolloin minua voitiin heitellä leikeissä roolista toiseen, vaikka en olisi halunnutkaan. Tosin en osaa vielä pitää puoliani aikuisenakaan, joten sorrun ihmissuhteissani liian usein miellyttämään toista osapuolta ja hakemaan itselleni hyväksyntää sitä kautta. Olen myös helposti valmis alistumaan siihen, että joku kohtelee minua huonosti, koska koen "ansainneeni" sen. Oikeasti kukaan ei ansaitse huonoa kohtelua ja jos ihmissuhteessa tuntee saavansa huonoa kohtelua, niin siitä ihmissuhteesta kannattaa lähteä, mikäli se on mahdollista. Kuvittelen liikaa, etten kelpaisi sellaisena kuin oikeasti olen, joten varsinkin muutama vuosi sitten sorruin miellyttämään eri tavoin toisia ihmisiä pitääkseni ihmissuhteitani kunnossa. Siitä tulee liian helposti kierre, josta on vaikeaa päästä eroon. Loppujen lopuksi tuosta kierteestä ei seuraa mitään hyvää, koska silloin kun toisen miellyttäminen loppuu, saattaa karuimmassa tapauksessa ihmissuhde kaatua. Onko miellyttämiseen perustuva ihmissuhde ylipäätään aito? Jos toisen kanssa ei voi olla muuten kuin koko ajan odottaessa toisen miellyttämistä, niin siihen ei välttämättä kannata nähdä edes vaivaa.

Minulle tärkeimpiä arvoja ihmissuhteissa ovat rehellisyys, avoimuus ja luotettavuus. Haluan oppia luottamaan minulle tärkeisiin ihmisiin, että he pysyisivät rinnallani silloin, kun elämässäni on vaikeaa. Haluan myös itse tukea ystäviä tai läheisiä ihmisiä heille vaikeissa tilanteissaan. Olen erityisesti huolissani, jos jollakin läheisimmistä ystävistäni tai perheenjäsenistäni on vaikeaa ja olen valmis kuuntelemaan vaikka keskellä yötä tai menemään heidän tueksi ihan fyysisiesti, jos se on mahdollista. Olen valmis ottamaan heidän huolistaan puolet omille harteilleni, jotta he olisivat onnellisia ja "kevyempiä" mieleltään. Mitä läheisempi ystävä on, niin sitä paremmin osaan asettua hänen asemaan eli tuntea empatiaa ja hyväntahtoisuutta häntä kohtaan. Haluan myös, että ihmiset olisivat minulle rehellisiä ja kertoisivat rohkeasti, jos esimerkiksi minun toiminnassani ärsyttää jokin tai teen jotain arvostettua. Pyrin itse olemaan myös ystävilleni rehellinen, vaikka välillä tuleekin mietittyä liian helposti, loukkaantuuko tai suuttuuko toinen sanoistani tai teoistani. Toisaalta tämä on kiinni myös minusta eli minun pitää ilmaista rehelliset asiat sillä tavalla ettei toinen koe tulleensa loukatuksi. En siis voi sanoa provosoivasti, hyökkäävästi tai liian ilkeästi asioita, koska se ei hyödyttäisi kumpaakaan.

Ihmissuhteitani leimaa vieläkin vaikeus luottaa toisiin ihmisiin. Luottamuspulani juontaa juurensa koulukiusaamistaustastani. Kiusaaminen jätti minuun syvät arvet ja traumat, joista toivun varmasti hyvin pitkään. Se myös murensi itsetuntoani hyvinkin tehokkaasti, vaikka itsetuntoni ei ole koskaan mikään hyvä ollutkaan. Olen tarkoituksella perusilmeeltäni vihainen, torjuva ja jopa luotaantyöntävä eli porukoideni sanoin kuin "myrkkyä syönyt". Minulla on siis periaatteessa ympärilläni kova suojamuuri, joka suojelee minua tuhoon tuomituilta ihmissuhteilta ja sellaisilta ihmisiltä, jotka haluavat hyötyä minusta jotenkin tai käyttää minua hyväksi. Vihaisella ja torjuvalla perusilmeellä valitettavasti torjun tarkoituksettomasti myös sellaiset ihmiset, jotka haluaisivat tutustua minuun aidosti ja haluavat olla luotettavia ystäviä. En siis päästä lähelle kovinkaan helposti ihmisiä, koska pelkään ihmisten tuottavan pettymyksen minulle. Päästän lähelleni ihmiset vähitellen ja samalla opin luottamaan toiseen ihmiseen eli hän ansaitsee siten luottamukseni hiljalleen. Valitettavasti myös luottamukseni on helppo menettää ja siinä voi kestää aikansa, että se palaa takaisin, jos se ylipäätään palaa ollenkaan. Helpoiten luottamukseni voi menettää siten, jos selkäni takana tekee jotain loukkaavaa ja kaksinaamaista eli esimerkiksi kertoo muille valheellisia asioita tai juoruilee minun henkilökohtaisia asioita muille ihmisille. Sen lisäksi esimerkiksi porukan ulkopuolelle sulkeminen tarkoituksella ja omaisuuteni varastaminen ovat asioita, jotka aivan varmasti romuttavat luottamukseni toiseen ihmiseen.

Luottamuspulani näkyy ihmissuhteissa kaksijakoisesti eli joko sulkeutumisena tai vaihtoehtoisesti toisiin ihmisiin pakonomaisena tarrautumisena. Uusien ihmissuhteiden alkaessa pelkään niin paljon toisen ihmisen menettämistä ja hylkäämistä, että jopa pakkomielteisesti tarraudun häneen. Tarrautumisella tarkoitan sitä, että haluan pitää tiiviisti eli jopa liikaa yhteyttä toiseen ja haluaa olla toisen kanssa melkein koko ajan. Tästä on tullut ongelmia erityisesti sellaisissa tilanteissa, kun olen ihastunut tai jopa rakastunut johonkin ihmiseen ja pelkään menettäväni hänet. Tarrautumiseen liittyy myös voimakas mustasukkaisuus erityisesti parisuhteen alussa. Olen mustasukkainen siksi, koska kuvittelen mielessäni, että toinen löytää jonkun paremman ihmisen kuin minä ja lähtee hänen mukaansa. Tiedostan, että sellainen mahdollisuus on olemassa toki koko ajan kummallakin osapuolella, mutta se pitää sitten vain hyväksyä. En minä ole täydellinen ihminen ja minusta todellakin löytyy omat vikani, joten kaikki ihmiset eivät tule kanssani toimeen. Mustasukkaisuus näkyy minusta lähinnä ahdistumisena, liiallisena uteliaisuutena ja pakonomaisena varmisteluna, että toinen välittää minusta eikä hänellä ole jotain meneillään esimerkiksi kaverinsa kanssa minun selkäni takana. Yleensä voimakkaan tarrautumisen ja mustasukkaisuuden seuraukset ovat juuri päinvastaiset kuin toivon. Huomaan, että mitä enemmän johonkin ihmiseen tarraudun, niin sitä enemmän hän pakenee minusta poispäin ja varmasti tulee hylkäämään minut. Sulkeutumiseni näkyy puolestaan siten, että en kerro kovin mielelläni läheisille ihmisille, jos minua vaivaa jokin tai olen muuten surullinen, vaan pidän kaikki huolet ja tunteet visusti sisälläni. Se johtuu siitä, että haluaisin selvitä mahdollisimman pitkään yksin enkä näe ensimmäisenä vaihtoehtona pyytää apua tilanteeseeni. Avun pyytäminen on minulle yleensä työn ja tuskan takana, koska olen tottunut kokemaan sen jotenkin häpeällisenä asiana. Olen tottunut pitämään sitä tuhoavaa "kyllä mä pärjään" -naamaria niin pitkään kuin mahdollista, vaikka naamarin takana tilanne on täysin toinen. Sulkeutuminen aiheuttaa myös juuri päinvastaisen reaktion kuin toivon. Huomaan, että mitä sulkeutuneempi olen läheisissä ihmissuhteissa, sitä enemmän läheiset ihmiset huolestuvat minusta. Muiden ihmisten huolestuminen näkyy esimerkiksi varmistamalla, onko minulla kaikki hyvin tai kehoittamalla minua puhumaan asioista. Lumipalloefekti on siis valmiina kummassakin tapauksessa eikä siitä seuraa mitään hyvää, vaan päinvastoin.

Ihmissuhteet eivät suju minun tapauksessani ilman ongelmia. En ole aikaisemmin ajatellut ihmissuhteitani niinkään ongelmallisina, mutta tarkemmin ajateltuna jotkut ihmissuhteet ovat koko ajan ongelmissa. Ongelmallisiksi ihmissuhteista tekevät lähinnä se piirre, että saatan toimia välillä ihmissuhteissa arvaamattomasti. Tällä en tarkoita varsinaista aggressiivisuutta vaan pikemminkin kaksijakoista suhtautumista joihinkin ihmisiin. Olen lähes aina kokenut ihmiset ristiriitaisesti ja siihen on vaikuttanut se, miten ihmiset ovat suhtautuneet minuun tai miten ihmiset ovat käyttäytyneet minua kohtaan. Pääsääntöisesti näen ihmiset kahdella tavalla eli joko uhkana tai hyvänä. Näen sellaiset ihmiset "uhkaavina", jotka ovat satuttaneet tai loukanneet minua jotenkin, esimerkiksi epäilleet kykyjäni ja taitojani. Sellaiset ihmiset näen puolestaan "hyvänä", jotka ovat auttaneet tai kannustaneet minua jotenkin ja ovat toivoneet minulle vain parasta ja tehneet asioita sen mukaan. Mielipiteeni saattaa muuttua jostakin ihmisestä aivan yllättäen eli saatan kokea aiemmin "hyvän" ihmisen "uhkana" ja päinvastoin. Tämä ilmiö tuottaa minulle ongelmia nykyisin, koska se vaikuttaa sekä minuun itseeni että minun suhtautumiseni toisiin ihmisiin varsin voimakkaasti
.

Ihmissuhteitani leimaa usein myös eräänlainen mustavalkoisuus ihmisiä kohtaan. Saatan samaa ihmistä kohtaan kokea joko rakkautta tai vihaa aivan täysin yllättäen. Tunteiden kaksijakoisuus hämmentää minua itseänikin suunnattomasti, koska jokin hyvin pieni asia saattaa muuttaa tunnekokemukseni jostain ihmisestä aivan täysin päinvastaiseksi kuin mitä se on ollut aikaisemmin. 
Kerroin jo aikaisemmassa vihaa käsittelevässä tekstissä sen, että olen aikaisemmin "vihannut" joitain ihmisiä vain siitä syystä, että he ovat kritisoineet minua jostain asiasta tai tekemisestäni. Se ei ole ollut ikinä kovin viisasta, mutta koen vain liian usein pelkkää hyvää tarkoittavan neuvon "hyökkäyksenä" itseäni kohtaan. Näytän myös molemmat tunteet läheisille ihmisille hyvin selkeästi. Silloin, kun pidän jostain ihmisestä eli tunnen syvää kiintymystä tai jopa rakkautta toista ihmistä kohtaan, niin haluan jutella hänen kanssaan ja mahdollisesti viettää hänen kanssaan myös aikaa mahdollisimman paljon. Osaan olla minulle rakasta ihmistä kohtaan erittäin empaattinen ja kannustava sekä huomaan myös kehuvani minulle tärkeää ihmistä eri syistä. Sellaisia ihmisiä ei ole maailmassa kovinkaan paljoa, jotka koen itselleni läheisiksi ja niin sanotusti tosiystäviksi. Kolikolla on myös kääntöpuolensa. Silloin, kun en pidä jostain ihmisestä eli tunnen syvää inhoa tai jopa vihaa ihmistä kohtaan, niin en haluaisi olla sellaisen ihmisen kanssa missään tekemisissä. Olen siinä tapauksessa etäinen ja hyvinkin kylmä sekä näytän koko olemuksellani ja varsinkin silmilläni tunteen toiselle hyvinkin näkyvästi. Saatan olla sellaisissa tapauksissa hyvinkin torjuva ja jopa tarkoituksella loukata toista ihmistä. Olen myös usein katkaisemassa välit kokonaan sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa en halua olla missään tekemisissä. Erityisesti menneisyydessäni minulla oli tarkoituksena katkaista välit kokonaan eli polttaa sillat takanani kaikkien niiden ihmisten kanssa, jotka muistuttivat edes vähäsen kotikaupungistani ja siellä eletystä elämästä. Onneksi en kokonaan onnistunut siinä, vaikka välit vanhojen ystävieni kanssa ovat viilentyneet merkittävästi. Joihinkin lapsuus- ja nuoruusaikaisiin tuttuihin, kavereihin ja ystäviin olen katkaissut välit kokonaan, koska olen halunnut aloittaa uuden elämän puhtaalta pöydältä.

Olen ollut ihmissuhteissani myös hyvin lapsellinen ja itsekäs ajoittain. Se kaduttaa minua nykyisin, koska kaikesta arvaamattomuudestani huolimatta haluan ihmisille pohjimmiltani pelkkää hyvää. Lapsellisuuteni ja jopa tietynlainen itsekkyyteni näkyy erityisesti siinä, että loukkaannun erittäin helposti ja suutun joissain tilanteissa myös helposti. Loukkaantumiseni tai suuttumiseni ilmenee sellaisissa tilanteissa, kun joku sanoo minulle jotain ikävää, asiat eivät mene niin kuin olen suunnitellut tai kohtaan muuten vääryyttä jossain asiassa. En osaa vielä tänäkään päivänä riidellä rakentavasti, vaan riitelyn motiivina omalla kohdallani on loukata vastapuolta mahdollisimman pahasti. Olen myös erittäin pitkävihainen ja saatan muistaa useiden vuosien takaiset loukkaukset kirkkaina mielessäni. Riidellessä saatan heittää monen vuoden kaunat suoraan toisen naamalle, joka ei ole kovin viisasta. Välillä tuntuu, että olen mestari syyttämään muita ihmisiä omista ongelmistani ja vaikeuksistani. Olen myös erittäin hyvä piiloutumaan tekosyiden tai jopa omien diagnoosieni taakse selitellessäni huonoa käytöstä ja se ei todellakaan ole viisasta nähnytkään. En voi syyttää muita omista ongelmistani tai vaikeuksistani, koska olen itse vastuussa teoista ja elämästäni. Minulle on sanottu aikoinaan, että minuun on vaikeaa luottaa tai minuun luottaminen on jopa mahdotonta, koska olen ihmissuhteissa niin kovin arvaamaton. Hyvin pitkään ihmettelin asian syvempää merkitystä, mutta nyt ymmärrän merkityksen täysin. Olen varsinkin ennen harrastanut ihmissuhteissa puhdasta laiminlyöntiä enkä ole pitänyt kiinni sovituista lupauksista, esimerkiksi en ole saanut sanotuksi sitä, etten pysty näkemään ihmistä ja jäänyt vain kotiin eli "feidannut" tahallani. Se harmittaa minua erittäin paljon jälkeenpäin, koska silloin minusta on saanut kovin itsekkään kuvan ja olen aiheuttanut muille harmia. Olen aina ensimmäisenä ajattelemassa, että minussa on jotain vikaa tai kukaan ei halua olla minun kanssani oikeasti, jos joku ei halua pitää yhteyttä minuun. Olen joskus jopa yllättynyt siitä, miten jotkut ihmiset ylipäätään jaksavat olla ystäviäni ja pitää yhteyttä minuun. 

Olen myös huomannut, että joskus olen ajautunut ihmissuhteissani sellaiseen tilaan, että olen ainoana pitämässä ihmissuhdetta pystyssä. Se tuntuu alkuun "velvollisuudelta", mutta tilanteen jatkuessa pitkään se muuttuu väsyttäväksi ja kuluttavaksi. Olen nykyisin tajunnut, että hyvät ihmissuhteet ovat vastavuoroisia eli mikäli toinen tekee minun hyväksi jotain, niin minunkin on pakko tehdä vastapalvelus jossain vaiheessa jollain tavalla. Huomaan, että varsinkin vaikeina aikoina pyrin eristäytymään muista ihmisistä tarkoituksella, koska koen, että minulla ei silloin olisi "annettavaa" muille, vaikka itse pelkästään luulen niin. Silti toivon, että läheiset ystäväni tai miksei kaukaisimmat tuttuni ottaisivat minuun yhteyttä ja kyselisivät rohkeasti kuulumisia. Arvostan toisen yhteydenottoa erittäin paljon, vaikka en jossain tilanteessa näyttäisikään sitä selkeästi. Myönnän myös, että minun olisi hyvä myös itse panostaa ihmissuhteisiini omalta osaltani enkä vain vaatia sitä muilta, koska niin kuin aikaisemmin jo sanoin - ihmissuhteet ovat vastavuoroisia. Nykyisin saatan kysellä kuulumisia yllättäen sellaiseltakin ihmiseltä, jonka kanssa en ole jutellut pitkään aikaan. Omalla kohdallani voisin lähteä siitä, että voisin pyytää minulle tärkeää ystävää kahville tai olla muuten läsnä olevana hänen elämässään aidosti enkä vain silloin, kun toisella on vaikeat ajat meneillään. Tunnistan itse aidot ihmissuhteet siitä, että toinen ottaa yhteyttä myös silloin, kun toisella on asiat hyvin eikä ainoastaan silloin, kun toisella on vaikeaa.

Kaikesta kaksijakoisuudesta ja traumaattisista kokemuksista huolimatta olen ihminen, joka kaipaa ihmisten seuraa, mutta viihdyn myös itsekseni erittäin hyvin. Valitettavasti jotkut eivät ymmärrä sitä, että ihmissuhteet ovat minulle vielä tänäkin päivänä vaikeita ja saatan tarvita aikaa eräänlaiseen "palautumiseen" erityisesti raskaammista ihmissuhteista ja sosiaalisista tilanteista. Näin aikuisena ymmärrän, että varsinkin hyvät ihmissuhteet ovat kuitenkin kaiken vaivan arvoisia ja huonoista ihmissuhteista olisi hyvä luopua, jos itsestä tuntuu siltä. Minun on opittava hiljalleen myös hyväksymään itseni ja sitä kautta voin myös olla ihmissuhteissa kokonaisvaltaisesti ja aidosti omana itsenäni. Koen, että hyvät ihmissuhteet kestävät niin ylä- ja alamäet, perustuvat toisen kunnioitukseen ja rehellisyyteen sekä säilyvät hyvällä tuurilla koko loppuelämän ajan.


Millainen on sun mielestä hyvä ihmissuhde?
Millainen sä olet ihmissuhteissa?
Ovatko kaikki ihmissuhteet sun mielestä vaivan arvoisia?

29. syyskuuta 2015

VIHAAJAT VIHAA

Viha on tunne, jota varmasti jokainen ihminen on kokenut jossain muodossa elämänsä aikana. Onko vihasta ihmiselle hyötyä vai haittaa? Millaisia asioita vihaan? Miksi ihmiset vihaavat? Olen joskus miettinyt noita kysymyksiä ja varsinkin toisiksi viimeistä. Haluan toisaalta ajatella blogissani erilaisia asioita ja ilmiöitä pääosin itseni kautta, jonka jälkeen mietin niitä yleisemmin. Tunteet ovat siitä mielenkiintoisia, että jokainen kokee niitä omalla tavallaan ja eri tilanteessa. Toiset ovat tunteellisempia kuin toiset ja toiset myös näyttävät tunteensa helpommin kuin toiset. Tunteiden näyttämisessä ei ole mitään hävettävää, mutta tilannetajua kannattaa olla siinäkin.

Olen miettinyt, mistä viha ja vihaaminen itsessään johtuvat. Kokevatko kaikki maailman ihmiset vihaa jossain elämänsa vaiheessa? Miten ihmiset näyttävät vihan vai pitävätkö he kaiken sisällään? Jos mietitään vihaamista tunteena, niin se on voimakas negatiivinen tunnelataus, joka voi kohdistua ihan mihin asiaan, ihmiseen tai ilmiöön tahansa. Vihaa kuvaillaan Wikipedian mukaan "inhon, vastenmelisyyden tai vihamielisyyden tunteeksi", joka on usein voimakas ja intohimoinen tunne. Viha voi olla myös "kylmää" tai vähäistä inhoa. Viha pohjautuu useimmiten pelkoon tai kielteisiin kokemuksiin vihan kohteesta tai johonkin siihen liittyvästä asiasta. Omasta mielestäni viha voi pohjautua myöskin epätietoisuudesta eli ei tiedä vihankohteesta tarpeeksi. Vihaa kuvataan "tuhoavaksi voimaksi" ja voi johtaa väkivaltaan tai aggressioon. Varsinkin voimakas ja intohimoinen viha voi johtaa aggressiiviseen käytökseen. Vihaan liittyvät myös viharikokset, jotka ovat joihinkin ihmisryhmiin kohdistuvia vihan ilmauksia.

Itse ainakin koen vihan hyvin voimakkaana tunteena ja välillä antaudun sille tunteelle liian paljon eli annan tunteen näkyä. Porukat ovat sanoneet mulle, että varsinkin mun silmistä näkee usein sen, kun minä tunnen vihaa. Vihreät silmäni kuulemma oikein "leimahtavat" silloin, jos mulle sanotaan jotain, josta en pidä. Samoin varsinkin ilmeestäni näkee, mikäli näköpiiriini osuu epämiellyttäviä tunteita aiheuttava henkilö. Katson yleensä sellaista henkilöä kulmieni alta ja yritän tietoisesti vältellä hänen läsnäoloaan. Joskus jopa käännän selkäni tai muuten näytän jopa liiankin selkeästi sen, että en pidä jostain ihmisestä. Minun pitäisi hillitä erityisesti vihantunteen näyttämistä, koska se ei ole kenellekään hyväksi ja aiheuttaa vain pahaa mieltä. Toisaalta jos suljen vihan sisälleni, se aiheuttaa myöhemmin ongelmia sekä itselleni ja varsinkin muille. Viha kuluittaa ihmistä sisältäpäin.



"Vihainen" Elina vuonna 2009.

Olen puhunut aikaisemmin blogissani ilmiöistä, joita inhoan. Silti siinä listassa on mukana myös asioita, jotka aiheuttavat vielä enemmän negatiivista tunnelatausta eli vihaa. Listaan muutamia esimerkkejä vihaa aiheuttavista asioista.

ENNAKKOLUULOT/YLEISTYKSET. Luultavasti tulen kertomaan ennakkoluuloista vielä lisää seuraavissa teksteissäni, mutta kerron tällä kertaa, miksi vihaan ennakkoluuloisuutta ja ihmisten yleisiä käsityksiä joistain asioista tai ilmiöistä. Perimmäinen syy vihalleni on se, että useimmiten ennakkoluulot esimerkiksi tiettyä ihmisryhmää tai periaatteessa yhtä ihmistä kohtaan ovat täysin turhia. Toki jokaisella ihmisellä eli myös minulla on ennakkoluuloja jostain asioista, mutta yleensä ne hälvenevät tai jopa poistuvat kokonaan. Suurin syy hälvenemiseen on tiedonhankinta ja rohkeus eli ottaa asioista selvää ja tutustuu paremmin eri ilmiöihin tai ihmisiin. Erilaisuutta ei kannata kuitenkaan pelätä tai tuomita, mutta toki on ymmärrettävää, että siihen suhtaudutaan aluksi hieman varauksella juuri tuon epätietoisuuden takia. Silti on muistettava se tosiasia, että ihan jokainen meistä on erilainen ja erilaisuutta pitää oppia sietämään ennakkoluulottomasti. Vihaan ennakkoluulojen lisäksi myös tietynlaista yleistämistä ja "genretystä". Onko joidenkin ihmisten ihan pakko lokeroida tiettyyn ihmisryhmään kuuluvat samaan lokeroon ja vetää johtopäätös, että kaikki nämä ihmiset ovat tietynlaisia tai käyttäytyvät tietyllä tavalla?

Ei, kaikki miehet eivät ole pettäjiä parisuhteessa - Pettäjiä voivat olla myös naiset eli kaikki ei ole niin mustavalkoista.

Ei, kaikki masentuneet ihmiset eivät hae huomiota sairaudellaan - Masentuneelle esimerkiksi itsetuhoisuus saattaa olla avunhuuto, jotta joku huomaisi hänen pahan olonsa. Uskon myös, että useammat ihmiset, jotka kertovat sairaudestaan avoimesti, eivät tee sitä huomion vaan vertaistuen toivossa.

Ei, kaikki CP-vammaiset ihmiset eivät ole kehitysvammaisia - Liikunta- ja kehitysvamma ovat kuitenkin kaksi eri diagnoosia, vaikka liikuntavammaisuuteen saattaa joskus liittyä kehitysvammaisuutta tai kehitysvammaisella saattaa olla liitännäisenä liikuntavamma. Liikunta- ja kehitysvammaisuuden ilmeneminen on yksilöllistä eli se voi ilmetä jokaisella ihmisellä eri tavoin.

Ei, kaikki naiset eivät halua käyttää meikkiä - Joitakin naisia ei välttämättä kiinnosta käyttää meikkiä tai he eivät koe tarvitsevansa sitä.

Ei, kaikki nuoret eivät käytä päihteitä - Joitakin nuoria ei välttämättä kiinnosta päihteet eivätkä halua välttämättä edes kokeilla niitä.

Ei, kaikki bloggaajille tuleva negatiivinen kommentointi ei johdu kateellisuudesta tai katkeruudesta - Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä ja oikeus kritisoida bloggaajaa, kunhan tekee sen asiallisesti.

Nämä ovat niitä yleistyksiä, joita minä olen kuullut ihmisten kuvittelevan ja sanovan jopa ääneen. Minua nämä yleistykset raivostuttavat, koska ne tulevat erittäin lähelle mun elämää. En myöskään katso kovin hyvällä sellaisia yleistyksiä, jotka liittyvät joidenkin ihmisten fyysisiin ominaisuuksiin, esimerkiksi ihmisten pituuteen. Kaikki pitkät, lyhyet, laihat tai lihavat ihmiset eivät ole samanlaisia tai käyttäydy samalla tavoin. Ihmisiä tosiaan on pitkiä, lyhyitä, laihoja ja lihavia eli minun mielestäni niin sanottua "normaalia" ei ole olemassakaan. Kuka edes määrittelee "normaalin ihmisen" ja sen, mikä on normaalia? Olen aiemmin kirjoittanutkin kauneudesta ja siitä, mikä mielestäni on kaunista. Mielestäni ihan jokainen ihminen on kaunis omalla tavallaan ja ymmärrän myös sen, että jonkun ihmisen ulkonäkö ei miellytä kaikkia maailman ihmisiä. Enhän minäkään ole se kaunein yksilö ja maailmassa on kauniimpia naisia kuin minä olen. En minäkään pidä itseäni kauniina, mutta tältä minä nyt vain näytän. Jos jokainen ihminen olisi samannäköinen, maailma olisi luultavasti tylsä paikka. Ihmisten kannattaa korostaa sopivasti omia hyviä puoliaan, mutta liiallinen itsensä ja oman erilaisuuden korostaminen on kuitenkin liikaa.

KIUSAAMINEN/VÄHÄTTELY. Vihaan näitä kahta asiaa ihan yleisesti, mutta myös siksi, että nämä ovat osuneet omalle kohdalleni tai ne koskettavat minulle läheisiä ihmisiä. Kiusaamisen vihaamisella tarkoitan ylipäätään kaikkea kiusaamista, joista minä olen kohdannut juuri koulukiusaamisen. Jokainen kiusaamiskokemus, tapahtuipa kiusaaminen sitten koulussa tai työpaikalla, jättää kohteeseen jäljet ja vaikuttaa varmasti henkilöön itsetuntoon tai jopa tulevaisuuteen. Vihaan yhtä paljon sekä näkyvää kiusaamista, jonka voi ehkä helpommin huomata että niin sanottua "hiljaista/näkymätöntä kuisaamista", johon on taas vaikeampaa puuttua. Vihaan lähinnä sitä ihmisten ajattelemattomuutta ja tietynlaista julmuutta, kun he ajautuvat tai alentuvat kiusaamaan toista ihmistä. Missä ovat ihmisten tilannetaju ja empatia? Välillä tuntuu, että ihmisten empatia on joissain tapauksissa totaalisesti kadonnut jäljettömiin.

Vihaan myös suunnattomasti vähättelyä ihmisten kesken, koska se kylvää mielestäni ainoastaan negatiivista ilmapiiriä ympärillemme. Vähättelyn voi kohdistaa esimerkiksi joko toisen kykyihin, suunnitelmiin tai haaveisiin. Ihmiset voivat vähätellä myös toisen henkilön ihmissuhteita, kokemuksia tai tunteita, joka tekee mielestäni toiminnasta vieläkin loukkaavampaa. Olen itse kokenut vähättelyä esimerkiksi kyvyistäni tai taidoistani, suunnitelmistani ja haaveistani sekä kokemuksistani ja tunteistani. En näe mitään järkeä siinä, että oikeastaan mitään toisen kokemaa tai tuntemaa asiaa yritetään lytätä alas ja määritellä, miten ihminen "saisi" kokea tai tuntea asiat. Niin kuin aina on sanottu, niin jokainen ihminen on yksilö ja tuntee sekä kokee asiat omalla tavallaan. Vielä voisin sanoa, että se niin sanotun "suoran ja rehellisen mielipiteen" sanominen voi jonku ihmisen mielessä kääntyä vähättelyksi eli on tärkeää, miten sanansa asettaa.

KAKSINAAMAISUUS/VALEHTELU. Vihaan näitä kahta varsinkin, jos ne ovat kohdistettuna läheisille ihmisille. Erityisesti minua raivostuttaa läheisten ihmisten kaksinaamaisuus toisaan kohtaan. Mikä aiheuttaa sen, että tärkeämmälle ihmiselle ollaan seurassa mukavia, mutta selän takana puhutaan juuri siitä tärkeimmästä pahaa ja keksitään valheita? Uskon, että tähän liittyy muun muassa eräänlainen katkeruus toisen menestyksestä omassa elämässään tai vaihtoehtoisesti tyytymättömyys omaan elämäänsä. Minullakin on välillä vaikeaa olla iloinen toisen menestymisestä ja olen tyytymätön omaan elämääni ajoittain, mutta haluan oppia järkeviä keinoja suunnata noita tunteita muihin kuin toisiin ihmisiin.

Olen myös huomannut lähipiirissäni sen, että jotkut ihmiset ovat valehtelemisen mestareita. Olen itse erittäin huono valehtelija, koska en pysty pitämään ilmettäni peruslukemilla, mutta ehkä hyvä niin. Olen huomannut, että joiltakin nykyisin entisiltä kavereilta valehteleminen onnistuu todella hyvin! Tyypillistä on vielä se, että henkilöt eivät itse kerro niitä valheita suoraan kohteelle, vaan ne tulevat ilmi yllättäen välikäsien kautta. Mietin, mitä valehteleminen hyödyttää, jos ihmissuhteiden yhtenä arvona on rehellisyys? En tiedä, onko valehteleminen ja asioiden kertomatta jättäminen sama asia, mutta molempia on tullut koettua ja molemmat nostattavat karvat pystyyn. Kuitenkin tässäkin tapauksessa pyrin ymmärtämään niin sanotut "valkoiset valheet", jotka ovat joissain tapauksessa pelkästään itsesuojeluvaistoa, mutta isoista asioista valehteleminen tai kertomatta jättäminen ei ole kovin arvostettavaa.

AGGRESSIIVISUUS/VÄKIVALTA. En tiedä, pidetäänkö näiden kahden vihaamista lähes itsestäänselvyytenä, mutta ajattelin listata ne tähän siitä huolimatta. Vihaan näitä kahta asiaa yleisesti, mutta myös kohdistettuna sellaisiin kohteisiin tai ihmisiin, jotka ovat heikommassa asemassa muihin nähden. Silti en ymmärrä väkivaltaa missään tilanteessa enkä koe sitä oikeutettuna keinona ratkaista ongelmia. Mielestäni sellainen toiminta vaan pahentaa asiaa ja jättää kohteelle tai silminnäkijälle erittäin pahat traumat.

Olen itse traumatisoitunut siitä, että olen elämässäni kokenut ja nähnyt väkivaltaa. Painotan, että se minkä itse koen väkivaltana, ei välttämättä muiden mielestä ole sitä. Tässä asioissa en ajatellut mennä yksityiskohtiin, mutta sen sanon, että olen toipumassa traumoistani terapian avulla. Pelkään vain itse, että toivottavasti menneisyyden kokemukseni ja sisälle padottu viha eivät saisi minussa aikaan väkivaltaista toimintaa. Osaan kyllä olla erittäin häijy, provosoiva ja jopa aggressiivisen hyökkäävä sellaisissa tilanteissa, jolloin koen oloni uhatuksi ja haluan puolustautua. Koen, että jotkut mielipiteeni voivat olla jopa provosoivia tai jopa aggressiivisen hyökkääviä, mutta pohjimmiltani koen olevani sisältäni hyvä ihminen. Olen jopa lopettanut alkoholin käytön, koska se on saanut minussa aikaan provosoivaa tai jopa ajoittain aggressiivista käytöstä eli huomaan humalassa joko "rakastavani kaikkia" tai vaihtoehtoisesti "haastamassa riitaa". Se aiheuttaa erittäin suuren hämmennyksen minulle eikä sitä ole muidenkaan kiva katsella.

KARKKILA. Olen aikaisemmin vihannut synnyinkaupunkiani. Vihasin sitä siksi, koska se ei tuntunut kodiltani ja siinä kaupungissa oli helvetin pienet piirit eli kaikki tunsivat tai ainakin tiesivät toisensa jostain. Pienistä piireistä johtuen kaupungissa liikkui paljon juoruja ja noinkin pienessä kaupungissa oli vaikeaa elää, jos oli hieman erilainen kuin muut. Itse olen siitä erittäin hyvä esimerkki, koska sain kuulla välikäden kautta, että minä olin kuuleman mukaan "hieman outo ja tottakai erilainen" ihminen. Sitä en kuitenkaan saanut selville, mistä syystä jotkut ihmiset pitivät minua erilaisena, mutta uskallan arvata jo syyn sille. Välillä tuntui siltä, että kylällä ihmiset tiesivät sekä omat asiani että myös läheisteni asiat paremmin kuin itse uskoikaan. Miksi ihmisillä on niin helvetin suuri tarve puuttua toisten asioihin varsinkin silloin, kun ei ole itsellään niistä kunnollista tietoa ollenkaan? Onko syynä puhdas uteliaisuus vai katkeruus toisen mahdolliselle menestymiselle? Luultavasti kumpaakin ja uskon, että toisten asioihin kajoamista tapahtuu muuallakin kuin pienillä paikkakunnilla. Porukat vain väittävät, että olisin itsekin hieman liian utelias tietämään toisten asioista, joten ura urkenisi varmaan Seiskan juorutoimittajana. Toisaaltaa mua ei voisi vähempää kiinnostaa joidenkin ihmisten elämä eli varsinkaan sellaisten, jotka ovat satuttaneet mua elämässäni jollain tasolla.

Huomasin lukion jälkeen, että se kaupunki ei tuntunut ollenkaan kodilta. Halusin Karkkilasta pois keinolla millä hyvänsä. Kaupunki aiheutti pelkästään minulle ahdistusta ja koin, ettei minulla ollut mitään siinä kaupungissa. Halusin polttaa sillat kokonaan takanani, ettei mikään muu kuin perheeni muistuttaisi minua siitä paikasta. Koin olevani kotonani jossain muualla ja pidän nykyään Turkua enemmän kotinani kuin Karkkilaa. Ennen Turkua kotini oli Lohja ja sitä ennen Lahti. Tunsin näissä kaupungeissa olevani vapaa kaikesta ja pystyin riisumaan suojamuurini näyttääkseni todellisen luonteeni ja minäni ihmisille. Halusin piilottaa niihin aikoihin synnyinkaupunkini jopa sosiaalisen median palveluista. Karkkilassa en voinut niin tehdä, koska koin paikan jotenkin vihamieliseksi. Nykyään Karkkilassa on mukava tulla aina välillä käymään ja olen hyväksynyt sen, että se on synnyinkaupunkini ja kaupunki, jossa olen muotoutunut nykyiselleni. Olen käynyt kouluni ja ajanut ajokorttini siinä kaupungissa. Olen kerännyt ensimmäiset nuoruuden kokemukseni siinä kaupungissa ja sieltä sain ensimmäiset ystäväni. Nykyään Karkkilassa on hyvää kaupungin rauhallisuus, perheeni ja koripallo. Siihen ne hyvät asiat kuitenkin loppuvat. Olen onnellinen, että tieni kuljetti minut sieltä pois.

OMA LIIKUNTAVAMMAISUUTENI. Tämä on ollut pitkään itseinhoni perimmäinen syy. Toisaalta olen miettinyt, että miksi vihata sellaista ominaisuutta, joka mulla on ollut ja tulee olemaan koko elämäni ajan. Luultavasti olen vihannut sitä siksi, koska vammaisuuteni leimaa minut erilaiseksi ja ihmisillä on liian paljon ennakkoluuloja vammaisista ihmisistä. Minä en voi ihmisten ennakkoluuloille yhtään mitään, mutta voin silti yrittää hälventää niitä puhumalla avoimesti vammaisuudesta siitä huolimatta, että se joitakin ärsyttää. Liikkumiseni on erilaista kuin muiden, oikean puolen voimat ovat heikommat kuin vasemman ja muutenkin koko olemukseni huutaa kilometrien päähän sitä, että olen vammainen. Minua on luultu kehitysvammaiseksi, ihmetelty onko mulla selkä tai jalka kipeä ja kysytty jopa suoraan, että onko mulla päässä vikaa. Kyllä, kaikki asiat johtuvat aivoista ja hapenpuutteesta, mutta muuten pää pelaa aivan loistavasti. Olen lukenut itseni ylioppilaaksi ja opiskelen nykyään ammattikorkeakoulussa eikä se ole mitenkään tavatonta muilta kaltaisiltanikaan. Sitä ei voi tarpeeksi nostaa tapetille, että myös vammaiset ihmiset voivat saavuttaa elämässään menestystä ja tehdä samoja asioita kuin kuka tahansa muu. Välillä se tuntuu "tavallisilta tallaajilta" unohtuvan, että vammaiset eivät ole pelkästään se joidenkin mielestä outo ja toimeton ihmisryhmä, vaan tähänkin ryhmään mahtuu osaamista ja älykkyyttä vaikka muille jakaa. Useimmiten nuo asiat jäävät pimentoon, kun ihminen nähdään liian usein pelkän vammansa kautta.

Minäkuvan vääristymän takia minä näen liian usein itseni tasapaksuna, rumana ja jopa joskus lihavana vammaisena naisena, josta ei ole mihinkään järkevään toimintaan. Vihantunnettani ei lievennä ollenkaan yhteiskunnan ajoittainen suhtautuminen vähäiseenkin erilaisuuteen eli esimerkiksi vammaisuuteen tuomitsevasti. Tästä esimerkkeinä ovat vammaisten eriarvoisuus työelämässä ja työnhaussa ylipäätään. Liian usein olen kuullut tapauksista, joissa vammaiselle on ehdotettu työllistymisen tai ylipäätään työllistymisen tukemisen sijaan eläkepapereita. Vammainen ihminen tulisi nähdä työelämässä ja työnhaussa yksilönä, jolla on omat vahvuudet ja heikkoudet. Mielestäni parhaiten vammaisten työllistymistä voitaisiin tukea siten, että tarjotaan heille mahdollisuus löytää juuri heille sopivaa työtä ja varsinkin pyrkiä tukemaan heidän vahvuuksiaan. Ihminen ei kuitenkaan tee työtä vammallaan vaan taidoillaan.

OMAT MIELENTERVEYSONGELMANI. Vihaan välillä sitä, että olen mieleltäni epätasapainossa. Miksi en voisi olla edes mieleltäni terve? Miksi en voisi reagoida asioihin normaalisti? Miksi minun pitää olla mieleltäni niin haavoittuvainen tai epävakaa? Minulla on nyt myöhemmin masennuksen lisäksi todettu traumaperäinen stressihäiriö sekä havaittu myös tunne-elämän epävakautta. Nämä kaikki diagnoosit näkyvät mun jokapäiväisessä elämässä jollain tasolla ja välillä tuntuu siltä, että olisin vain kävelevä kasa diagnooseja. Jokainen diagnoosi lisää saa minut tuntemaan itseni vielä enemmän epätasapainoiseksi, vaikka ihminen pitäisi ensisijaisesti ihmisenä diagnoosien takaa. Välillä tuntuu siltä, että itsekin peilaan itseäni juuri diagnoosieni kautta, joka on mun mielestä turhaa ja kuluttavaa.

Mielenterveysongelmieni vihaamiseen liittyy myös osittain pelkoa ja epätietoisuutta. Niihin liittyy pelkoa siksi, koska en voi ikinä tietää, miten niihin suhtaudutaan tulevaisuudessa. En voi tietää, miten niihin suhtaudutaan esimerkiksi työelämässä enkä tiedä, miten niihin suhtaudutaan, kun haluan tulevaisuudessa perustaa perheen. En voi siis koskaan tietää, lokeroidaanko mut johonkin tiettyyn joukkoon vaan siitä syystä, että multa löytyy psyykkisen puolen diagnooseja enemmän kuin yksi. Toisaalta vihaan myös sitä, että vielä tänäkin päivänä esimerkiksi masennukseen liittyy tiettyjä käsityksiä, joiden mukaan siitä parannutaan ainoastaan sillä tavalla, että ihminen "ottaa niskasta kiinni ja ryhdistäytyy". Ei ole tuo "ohje" ainakaan minuun auttanut, joten sillä voi kirjaimellisesti heittää vesilintua ja lujaa. Masennuksesta ja muista mielenterveysongelmista parantuminen vaatii erittäin paljon ja pitkäkestoista työtä. Pitää myös hyväksyä se, että joistakin mielenterveyden ongelmista ei varsinaisesti parane ollenkaan, vaan ne tulevat kulkemaan mukana jossain muodossa hautaan asti.



"Vihainen" Elina vuonna 2011.

Minä en yleensä vihaa ihmisiä, vaan vihaan useimmiten heidän tekojaan. Vihaan juuri niitä tekoja, jotka ovat satuttaneet minua joko fyysisesti tai henkisesti. Vihaan myös sitä, jos jokin teko satuttaa jollain tavalla mun läheisiä. Olen monesti sanonut, että jos kohdistat tekosi tai mielipiteesi minuun, niin se ei haittaa, koska kestän sen. Mikäli kohdistat tekosi tai mielipiteesi johonkin läheisistäni, niin sitä en sulata. Olen saanut monesti kuulla ihmisiltä ilkeitä tai asiattomia kommentteja liittyen läheisiini tai kavereihini. Tunnen pahaa oloa jo siitä, kun huomaan, että läheistä ystävääni haukutaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tai Internetin keskustelupalstalla. Silloin menen yleensä puolustuskannalle ja haluan tuoda esiin oman mielipiteeni läheisteni haukkumisesta. Sanoissani silloin saattaa kuulua raivo ja jopa viha, mutta teen sen hyvää hyvyyttäni toisen puolesta. Pyrin puolustaessani kuitenkin olemaan asiallinen enkä alennu haukkumaan toista osapuolta. Silloin vajoaa yhtä alas kuin haukkujakin. Aikaisemmin kohdistin vihani juuri ihmiseen, mutta myöhemmin tajusin sen olevan turhaa. Jokainen ihminen on erilainen ja jokaisessa ihmisessä on ihan varmasti omat ärsyttävät piirteensä. Silti jokaisen ihmisen kanssa on pakko oppia tulemaan toimeen elämässä, vaikka ihmisestä ei oikein pitäisi.

Olen aikaisemmin "vihannut" ihmisiä enimmäkseen sen takia, mitä he ovat sanoneet minulle. Tyhmältä se kuulostaa, mutta olen aiemmin vihannut niitä ihmisiä, jotka ovat kritisoineet minua tai tekemisiäni jotenkin. Se vasta turhaa onkin, koska tekemiseni eivät miellytä todellakaan kaikkia. Kritiikkiä, niin asiallista kuin asiatontakin, tulen saamaan koko elämäni ajan ihan kaikesta, mitä teen ja sanon tai mitä jätän tekemättä ja sanomatta. Suhtaudun vieläkin itseeni kohdistuvaan kritiikkiin melko voimakkaasti ja varsinkin sellaiseen, jos kritisoidaan mulle henkilökohtaisesti tärkeää asiaa tai ominaisuutta. Olen kuitenkin koko ajan parempi ottamaan kritiikkiä vastaan enkä hauku maanrakoon kritiikin antajaa, niin kuin ennen tein blogimaailmassa. Ystävällinen suhtautuminen kritiikkiin ja siitä opiksi ottaminen on kaikkein paras lääke. Asiattomaan kritiikkiin kannattaa suhtautua "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos" -asenteella ja muistuttaa kritiikin antajaa, että mielipiteensä ja parannusehdotuksensa voi ilmaista myös asiallisesti. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin kannattaa miettiä, sanooko koko asiaa ollenkaan. Tässä maailmassa on olemassa monia ihmisiä, joiden mielipiteitä en allekirjoita ja suhtaudun heihin hieman ristiriitaisin tuntein. Minun on tultava sellaistenkin ihmisten kanssa toimeen, joista minä en pitäisi. Minun pitää opetella kohdistamaan vihani johonkin muuhun ja purkaa sitä esimerkiksi treenaamalla, koska sisälle jäänyt viha saattaa purkautua väärissä tilanteissa, ihan väärillä tavoilla ja vääriin ihmisiin. Huoman pitäväni itse sisällä liikaa vihaa, joka sitten purkautuessaan useimmiten rikkoo vanhoja ihmissuhteita tai saa itselleen jotain tuhoa aikaan.

Minua voi ihan vapaasti vihata halutessaan. Joskus jopa osittain nautin siitä, että herätän ihmisissä vihaa, koska silloin en ole näkymätön ja herätän edes jonkinlaisia tunteita. Olen itsekin sitä mieltä, että luonteeni ja olemukseni muutenkin ei todellakaan miellytä kaikkia. Luultavasti en itsekään tulisi toimeen "kaksoisolentoni" kanssa, joka muistuttaisi minua ja olisi samanluonteinen kuin minä. Ärsyyntyisin varmasti luonteenpiirteistäni, ulkonäöstäni tai tavoistani toimia. Olen elänyt lähes koko elämäni itseinhossa ja jopa vihannut itseäni. Olen vihannut ulkonäköäni, ominaisuuksiani ja jopa omaa mieltäni. Olen vihannut sellaisia asioita, joiden kanssa minun on vain tultava toimeen, halusin sitä tai en. Vihani itseäni kohtaan johtuu myös huonosta itsetunnosta. Olen parannellut itsetuntoani koko elämäni ajan ja oikeiden ihmisten ympärillä se saa vahvistusta.



"Vihainen" Elina vuonna 2010.

Minulle on muodostunut ongelmia vihantunteideni kanssa. Voin jopa sanoa, että minulla on aina ollut ongelmia tunteideni säätelyn kanssa. Olen havahtunut tähän vasta viime vuosina, koska olen joutunut ongelmiin tunteideni säätelyn ja niiden ilmaisemisen kanssa. En ajatellut mennä yksityiskohtiin siinä, miten tämä ilmenee minulla. Sen sanon, että olen tähän ongelmaani hakemassa apua ja olen tätä ongelmaa työstämässä parasta aikaa. Tunteiden säätelyn ongelmia on ilmennyt lähes aina eli olen ollut koko elämäni tunne-elämältäni epävakaa. Vihanhallintaongelmani on näkynyt erityisesti traumaattisten kokemusteni jälkeen, jolloin sisälle padottu viha purkautui hallitsemattomasti väärissä tilanteissa ja aivan vääriin ihmisiin. En haluaisi, että asiaan liittymättömät ihmiset joutuisivat kärsimään omista tunteiden säätelyn ongelmistani.

Miten oppisin vihaamaan "järkevästi" ja herättämättä pahennusta muissa ihmisissä? Minun pitäisi oppia suhtautumaan vihaani niin, että se on vain tunne muiden joukossa. Minun pitää oppia myös kanavoimaan vihani sellaisella tavalla, ettei siitä olisi haittaa muille ihmisille. Tiedostan myös sen, että kaikkialla en voi näyttää vihaani vapaasti, vaikka mieleni tekisi kovasti päästää tunne valloilleen, mutta minun pitää ajatella muita ihmisiä siinä tilanteessa. Minun olisi myös hyvä miettiä, liittyykö johonkin asiaan tai ilmiöön päällimmäisenä tunteena juuri voimakas viha vai jokin neutraalimpi tunne. Uskon, että voisin oppia vihani ja muiden tunteideni kanssa myös elämään.


"Vihainen" Elina vuonna 2010.
Milloin sinä olet tuntenut vihaa ja mistä syystä?
Onko sinulla samanlaisia vihankohteita kuin minulla?

15. elokuuta 2015

I AM

Välillä päädyn pohtimaan itseäni ja sitä, millainen olen ihmisenä. Mietin jopa liikaa sitä, millainen olen muiden mielestä. Ajattelin nyt kääntää tämän ja kertoa, miten minä näen itseni ja millainen minä olen omasta mielestäni. Usein näen itsessäni vain heikkoudet ja löydän itsestäni pelkkiä vikoja.

Yritän tässä tekstissä nähdä itseni positiivisemmassa valossa ja miettiä, millaisia hyviä puolia minusta löytyy. Samalla listaan toki myös niitä puolia, jotka vaihtaisin mielelläni jonkun toisen kanssa. Nämä molemmat puoliskot liittyvät lähinnä luonteenpiirteisiini. 

Sopiva itsensä kehuminen ei ole pahitteeksi, joten aloitetaan niistä hyvistä puolista

AVOIMUUS. Pidän avoimuutta hyvänä piirteenä itsessäni. Toisaalta avoimuus voidaan jossain tapauksessa laskea myös huonoihin piirteisiin, mikäli se menee liiallisuuksiin. Liiallisuudella tarkoitan sitä, että on valmis kertomaan liian yksityiskohtaisesti asioista. Avoimuus voi mennä liiallisuuksiin silloinkin, kun kertoo liian paljon asioista, jotka liittyvät läheisiin tai ystäviin. 

Olen joidenkin mielestä liian avoin ihminen. Joidenkin mielestä kerron liian paljon asioita itsestäni blogissa ja sosiaalisessa mediassa. Koen, että se asia pitää paikkaansa, koska olen oikeasti kertonut erittäin monille ihmisille erittäin paljon asioita. Olen kertonut sellaisiakin juttuja, jotka useat ihmiset pitävät visusti omana tietonaan tai kertovat vain pintaraapaisun. Jos aloittaisin nyt kirjoittamaan samaa PLATINUM GIRL -blogia, luultavasti jättäisin joitain asioita kertomatta. Jättäisin kertomatta sellaisia asioita, joista on jotain haittaa tai seurausta muille ihmisille. Vetäisin siiis vielä tiukemman rajan yksityisyyteeni ylipäätään, jotta suojelisin itseäni paremmin. Toisaalta tämä blogi perustuu rehellisyydelle ja sille, että kerron asioista juuri kuin itse ne näen. Silti viisautta olisi vetää tarkka raja siihen, kuinka paljon omaa elämäänsä valottaa muille. Ymmärrän varsin hyvin ihmisiä, jotka ovat tarkkoja yksityisyydestään ja vaalivat sitä kaikissa tilanteissa. Ymmärrän myös niitä ihmisiä, jotka kertovat elämästään sellaisia asioita muille, joita minä en välttämättä kertoisi. Jokainen päättää itse, millaisia asioita elämästään kertoo kunhan muistaa sen, ettei aiheuta sillä harmia muille. 

Arvostan avoimuutta myös ystävyys- ja muissa ihmissuhteissa ja toivon, että läheiset ihmiset uskaltaisivat kertoa asioistaan minulle. Olen tottunut kuuntelemaan muiden ihmisten huolia vaikka keskellä yötä, jos he tarvitsevat kuuntelevaa olkapäätä. Joskus on tilanne, jolloin en oikein osaa neuvoa toista hänen ongelmissaan ja se harmittaa, koska haluaisin olla avuksi. Silloin yritän erityisesti kuunnella eli olla läsnä ja toivoa, että se riittää. Tällä tavoin näytän ystävilleni ja läheisilleni, että "olen paikalla, jos tarvitset minua".

EMPAATTISUUS. Koen olevani empaattinen ihminen eli pystyn asettumaan toisen ihmisen asemaan ja kuvittelemaan, miltä hänestä tuntuu. Olen omasta mielestä myös poikkeuksellisen herkkä ihminen ja minua koskettavat erityisesti tarinat ja tapahtumat, jotka liittyvät elämän rankempaan puoleen. Haen usein muiden tarinoista tai kokemuksista sellaisia asioita, joihin voisin itse samaistua ja tällöin voisin ymmärtää muita ihmisiä paremmin. 

Pystyn olemaan empaattinen sellaisissa tilanteissa, jotka koskettavat jollain tapaa myös omaa elämääni eli olen joskus kokenut saman tai samankaltaisen asian omassa elämässäni. Pystyn esimerkiksi asettumaan sellaisen ihmisen asemaan, joka on kokenut masennuksen tai on joutunut koulukiusaamisen uhriksi. Olen myös empaattinen silloin, kun kohtaan vammaisen ihmisen tai sellaisen, jonka vanhemmat ovat sairastuneet äkillisesti. Olen huomannut myös, että empaattisuuteni saattaa mennä liiallisuuksiin eli haluaisin myötätunnon puuskassa pelastaa puolet maailmasta. Siinä tulee itsellä avuton olo, mikäli en pysty empatian vallassa auttamaan toista haluamallani tavalla. Minulle on usein sanottu, että ensin minun pitäisi oppia auttamaan itseäni ennen kuin voisin auttaa muita ihmisiä. Se on vaikeaa ymmärtää, koska olen asettanut lähiaikoina muiden auttamistarpeen omani edelle. Ilmeisesti en osaa arvostaa itseäni tarpeeksi tai tunnistaa itsessäni sitä, kun juuri minä tarvitsisin kipeimmin apua.

Minua on sanottu myös empatiakyvyttömäksi ihmiseksi. Suoranainen empatiakyvyttömyys voi näkyä minusta silloin, jos olen erittäin masentunut, vihainen tai epätoivoinen. Silloin on vaikeaa iloita toisten puolesta heidän onnistumisestaan ja menestymisestään, vaikka kovasti niin haluaisi. Kuvittelen virheellisesti, että toisen menestyminen on minulta itseltäni jotenkin pois, vaikka niin ei oikeiasti ole. Olen myös empatiakyvytön sellaisissa tilanteissa, kun joku mielestäni epämiellytävä ihminen menestyy tai onnistuu jossain. Minulla menee varmasti kauan aikaa oppia se, että toisen menestymisestä iloitsemisella on hyviä seurauksia jatkossa ja hyvä tulee usein takaisin.

REHELLISYYS. Koen olevani suhteellisen rehellinen ihminen ja se on hyvä asia. Koen, että rehellisyydestä on useimmiten hyötyä, koska rehellisyydellä voin saada ihmisiltä enemmän luottamusta ja koen olevani ehkä helpommin lähestyttävä, jos en piilota liikaa todellisia näkemyksiäni. Vaikutan ehkä välillä hieman etäiseltä, koska en kovin mielellään kerro rehellisesti esimerkiksi siitä, miten jaksan tai miltä minusta oikeasti tuntuu. Minun on vaikeaa olla rehellinen tuntemuksistani, koska en halua turhaan huolestuttaa muita. Usein se aiheuttaa juuri päinvastaisen reaktion muissa ihmisissä.

Rehellisyydestä on muodostunut lähiaikoina minulle kaksijakoinen asia. Olen huomannut, että erityisesti liiallisesta rehellisyydestä on muodostunut minulle nykyisin jopa haitallinen juttu, koska siitä on ilmennyt minulle vain harmia. Olen oman rehellisyyteni myötä paljastanut heikkouteni sellaisille ihmisille, joille en välttämättä ole halunnut kertoa asiasta. Liiallisen rehellisyyden myötä olen myös kohdannut ennakkoluuloja ja jopa vähättelyä kyvyistäni ja voimavaroistani. Kykyjeni ja voimavarojeni epäily saa minut joko lannistumaan tai äärimmäiselle puolustuskannalle, joka ilmenee erityisesti joko provosoitumisena tai näyttämisen haluna. Tosin ensimmäinen vaihtoehto ei ole koskaan kohdallani hyvä, koska silloin "olen hävinnyt keskustelun". Haluaisin joskus oppia olemaan provosoitumatta siitä, jos joku joko tahallaan tai vahingossa epäilee kykyjäni tai voimavarojani, koska epäilijöitä tähän maailmaan mahtuu aina.

Rehellisyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisin sanoa mitä tahansa vain rehellisyyden nimissä. Joskus liian rehellisen mielipiteen sanominen saattaa loukata toista ja aiheuttaa mielipahaa. Olen itse huomannut, että olen joskus sanonut liian suoran mielipiteen jostain asiasta ja se on loukannut ihmisiä. Olen myös itse loukkaantunut liian suorista mielipiteistä tai joidenkin ihmisten negatiivisista kommenteista. Olen kokenut, että muut ovat rehellisillä mielipiteillään oikeassa ja itse olen väärässä. Rehelliseen mielipiteeseen tarvitaan mukaan myös kunnolliset perustelut eli miksi on rehellisesti sitä mieltä kuin on ja kannattaa miettiä, miten sanansa asettelee. Loppupeleissä turha omien näkemysten kaunistelu ei pidemmän päälle kannata eli itse aion puhua jatkossakin asioista niin kuin ne ovat.

HYVÄNTAHTOISUUS. Olen ihminen, joka haluaa kaikille ihmisille pohjimmiltaan vain hyvää. Jotkut ihmiset ovat kuvanneet minua sydämelliseksi ihmiseksi. Olen ihminen, joka uskoo jopa hyvin sokeasti siihen, että ihmiset olisivat pohjimmiltaan hyviä. Olen joutunut usein tilanteeseen, jossa olen saanut huomata olevani liian hyväuskoinen ja saanut siipeeni ihmissuhteissa. Välillä olisi siis hyvä riisua ruusunpunaiset lasit silmiltä ja huomata, että kaikki ihmiset eivät välttämättä ole hyvillä aikeilla liikenteessä. 

Hyväntahtoisuus näkyy musta samalla tavoin kuin empaattisuus ja oikeudenmukaisuuskin. Se on siis yhdistelmä toisen ihmisen asemaan asettumista ja tasa-arvon puolustamista viimeiseen asti. Teen yleensä mielellään sellaisia asioita, jotka tuottavat muille hyvää mieltä eli olen valmis auttamaan, kuuntelemaan ja tukemaan läheisiä ihmisiä tilanteen vaatiessa. Olen myös hyväntahtoisena ihmisenä valmis pelastamaan vaikka puolet maailmasta, joten tästä syystä olen mukana hyväntekeväisyysjärjestöissä. Läheisille ihmisille toivon kaikesta huolimatta vain hyvää, vaikka he olisivatkin joskus satuttaneet minua. Olen näin vanhemmiten tajunnut, että on turhaa kuluttaa aikaa jonkun ihmisen vihaamiseen, koska se kuluttaa ihmistä sisältä.

Suoranainen pahantahtoisuus näkyy minusta empatiakyvyttömyyden tavoin, kun olen masentunut, vihainen tai epätoivoinen. Vihaisena kadotan usein sensuurini eli saatan sanoa tai ajatella melkein mistä tahansa melkein mitä tahansa. Olen nuorempana ollut mestari vihaamaan jotain ihmistä ja suunnitellut minua loukanneille ihmisille kostotoimenpiteitä, mutta onneksi vain ajatuksen tasolla. Suurimman "vihapallon" jälkeen tulen järkiini ja palaudun omaksi itsekseni katuen kaikkea ajattelemaani tai sanomaani. En kuitenkaan toivoisi mitään kokemaani vastoinkäymistä edes pahimmalle vihamiehellenikään.

OIKEUDENMUKAISUUS. Olen ihminen, joka puolustaa oikeudenmukaisuutta ja erityisesti tasa-arvoa viimeiseen asti. Voin nimittää itseäni "tasa-arvoaktivistiksi" erityisesti silloin, jos tulee puhe vammaisten tai muuten heikommassa asemassa olevien ihmisten tasa-arvokysymyksistä. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo eivät ole vieläkään itsestään selviä kaikilla, joten koen tarvetta puolusta heitä, jotka eivät saa ääntään kuuluviin helposti.

Tuon julki oikeudenmukaisuuden puolustamisen joskus hyvin näkyvästi eli olen mukana hyväntekeväisyysjärjestöissä ja valitsen koulutöihini aiheet siten, että ne tukevat tavoitettani tukea oikeudenmukaisuutta. Hyväntekeväisyysjärjestöissä vaikutan nykyisin sekä Planin että Amnestyn paikallisryhmissä vapaaehtoisena. En pidä itseäni yhtään parempana ihmisenä, vaan kaikki tämä tulee suoraan sydämestä ja vilpittömästi. Ymmärrän toisaalta myös sen, että tällainen jopa aktivistimainen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolustaminen ärsyttää joitain ihmisiä, mutta silloin voisi kuvitella itsensä siihen asemaan, jossa oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo eivät toteudukaan niin helposti. Haluan siis omalla panoksellani "nostaa kissan pöydälle" tasa-arvoasioissa, mutta voisin toki tehdä sen matalammalla profiililla. Tulevalla alallani pääsen varmasti vaikuttamaan tasa-arvoon liittyviin asioihin, kunhan teen kaiken sääntöjen mukaan eli objektiivisesti, muita kunnioittaen. 

Minulla on toisaalta välillä hieman ristiriitainen suhtautuminen erilaisiin sääntöihin ja määräyksiin. Yleisesti ottaen olen "sääntökuuliainen" ihminen ja noudatan sääntöjä/määräyksiä jopa pilkulleen, koska haluan oikeudenmukaisuuden toteutuvan kaikille enkä halua loukata ketään. Silloin kun olen vihainen, kapinahenkiinen tai masentunut, ajattelen liian helposti etteivät säännöt koske minua ja protestoin voimakkaasti niitä vastaan. Kuitenkin minunkin pitää muistaa, että sääntöjen ja määräysten noudattaminen kuuluu kaikille eli maailmasta ei tulisi mitään, jos mitään sääntöjä tai määräyksiä ei olisi. Säännöt ja määräykset ovat myös edistämässä oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa, joten taidan itsekin noudattaa protestoimatta eri sääntöjä ja määräyksiä jatkossakin. 

Tekstin tarkoituksena ei ole kuitenkaan liiallinen itsensä ylistäminen, joten otetaan mukaan mun huonot puolet.

PESSIMISMIYS. Olen pessimisti, joka ei pety koskaan, paitsi suuremman pettymyksen tullessa kuvioihin. Olen ihminen, joka ajattelee joka tilanteessa sitä pahinta mahdollista. Olen ihminen, joka ei osaa elää hetkessä tai iloita pienistä asioista. Olen myös ihminen, joka oikeastaan hieman pelkää tulevaisuutta. Jos joskus tullaan järjestämään pessimismiyden MM-kilpailut, niin olisin varmasti mitalisijoilla. 

Pessimismiys näkyy minusta useimmiten itseni ja kykyjeni vähättelynä. En omasta mielestäni osaa tai pysty mihinkään sellaiseen, mitä minun oletetaan osaavan. Koen myös todella usein, ettei mikään projekti onnistu tai kaikki menee kuitenkin pieleen, joskus jopa ennen kuin saan projektia edes aloitettua. Olen saanut kuulla hyvin usein lauseen "älä vähättele itseäsi" ja olen varmasti muiden mielestä mestari löytämään kaikista asioista sen pessimistisen puolen. Olen ilmeisesti joko oppinut pessimismiyden jalon taidon tai sitten kaikki negatiivisuus saattaa johtua huonosta itsetunnostani tai elämänkokemuksistani. Pessimismiys voi liittyä myös alhaiseen stressinsietokykyyn, jolloin stressatessa saattaa ajautua automaattisesti negatiiviseen ajattelutapaan. En myöskään voi tietää elämästä eteenpäin tätä päivää pidemmälle, joten on kummallista edes pelätä tulevaisuuden tapahtumia. Loppujen lopuksi on asioita, joihin minä en voi vaikuttaa enkä voi käsikirjoittaa elämää valmiiksi, vaikka haluaisinkin kovasti.

Olen itseeni kohdistuvasta pessimismiydestäni huolimatta hyvin optimisti, jos puheeksi tulevat muiden ihmisten tavoitteet ja suunnitelmat. Olen heti kannustamassa läheisten ystävieni suunnitelmia ja tavoitteita eli uskon, että heillä menee kaikki erittäin putkeen. Olen myös porukoilleni toteamassa usein "kyllä se menee hyvin", kun heillä on epävarmoja hetkiä. En ole siien vielä keksinyt ratkaisua, miten edellämainitun optimistisuuden voisi kanavoida omiin projekteihin, jotka verhoutuvat usein pessimismiyden stigmaan. Mikäli joku voisi lahjoittaa säkillisen itseluottamusta, niin otan vastaan mielelläni. Hetkinen, se itseluottamus taitaa kuitenkin lähteä sisältäpäin eli omasta itsestä.

MUSTAVALKOISUUS. Olen ollut nuorempana ja valitettavasti vieläkin hyvin ehdoton ja mustavalkoinen ihminen ajatusmaailmaltani. Ehdottomuus ja jopa äärimmäinen mustavalkoisuus kohdistuu erityisesti minuun itseeni ja omiin valintoihini eli sallin muille ihmisille tiettyjä asioita, joita itseltäni kiellän. Minulta löytyy myös sellaisia mielipiteitä joistain pinnalla olevista asioista, joiden perusteella minua voidaan pitää jopa vanhanaikaisena.

Minulla on mustavalkoinen suhtautuminen erityisesti opiskeluuni liittyen eli haluaisin suorittaa opinnot vaaditussa ajassa tai muuten olen epäonnistunut ihmisenä. Hyväksyn kuitenkin sen, että jollain muulla venyy opintojen suorittaminen jostain syystä. Jotkut ajattelutapani ovat valtaväestöön verrattuna vanhanaikaisia. Olen esimerkiksi sitä mieltä, että järkevintä on perustaa perhe vasta silloin, kun parisuhde on vakaana, opinnot on suoritettuna ja säännölliset tulot ovat taattuja. Suhtaudun myös ruotsin kielen opiskeluun eli "pakkoruotsiin" myönteisesti ja kielteisesti alaikäisten päihteiden käyttöön. Suhtaudun myös huumeisiin yleisellä tasolla kielteisesti enkä laillistaisi niistä yhtäkään. Suhtaudun myös joihinkin ihmisiin mustavalkoisesti ja en ole kovin helposti muuttamassa mielipidettä ihmisestä. Olen myös tuonut mustavalkoisia mielipiteitäni julki varsin rohkeasti ja siitä ei ole seurannut hyvää. 

Olen vasta vanhemmiten pyrkinyt loiventamaan kantojani ja yrittänyt ymmärtää myös asian toisen puolen. Itse joudun venyttämään valmistumistani tulevaisuuteen loppuunpalamiseni takia ja se on ollut mulle helvetin kova paikka. Itä-Suomessa on hyödyllisempää varmasti tehdä ruotsin kielestä valinnainen aine eli sen rinnalle voisi valita venäjän kielen opiskelun. En myöskään pysty itse valvomaan kaikkien alaikäisten päihteiden käyttöä eli minun on hyväksyttävä se, että sitä tulee olemaan jatkossakin. En voi myöskään tuomita niitä, jotka perustavat perheen opiskelujen aikana, ilman kumppania tai vakituista työtä. Pääsen huomattavasti helpommalla, jos annan itse "kaikkien kukkien kukkia" enkä pidä mielipidettäni ainoana totuutena.

MIELLYTTÄMISENHALUISUUS. Miellyttäminen ja hyväksynnän hakeminen on ehdottomasti huonoin luonteenpiirteeni heti pessimismiyden jälkeen. Miellyttämisenhalu ja eräänlainen hyväksynnän hakeminen on seurausta huonosta itsetunnosta ja vääristyneestä minäkuvasta eli siitä ajatuksesta, että olen huonompi ihminen kuin muut. Ajattelen, että mikäli olen mahdollisimman joustava, sopeutuva ja otan mahdollisimman paljon asioita hoidettavakseni, niin minuun suhtauduttaisiin paremmin muiden ihmisten keskuudessa. 

Miellyttämisenhalu ja hyväksynnän hakeminen näkyvät erityisesti mun elämässä sosiaalisissa suhteissa ja opiskelussa. Osittain tästä syystä paloin pahasti loppuun viime keväänä, koska halusin miellyttää tiettyjä ihmisiä ja menestyä opinnoissani näyttääkseni heille todelliset kykyni. Sosiaalisissa suhteissa miellyttäminen ja hyväksynnän hakeminen näkyvät silloin, kun olen automaattisesti suostumassa melkein mihin tahansa, ettei kukaan loukkaannu kieltäytymisestäni. En osaa pitää omia puoliani porukassa tai kuuntelen herkästi muiden mielipiteitä ja elän liikaa niiden mukaan. Unohdan liian usein tärkeimmän ihmisen mielipiteen omaan elämään ja valintoihin liittyen eli oman itseni. 

Ihailen suunnattomasti sellaisia ihmisiä, joilla on "asennetta" eli he elävät elämäänsä miellyttämättä liikaa muita ja kulkevat tällöin niin kutsuttua "omaa polkuaan". Halauisin itsekin kuulua sellaisiin ihmisiin, jotka eivät kauheasti välitä muiden mielipiteistä ja eivät halua elämässään miellyttää muita kuin itseään. Alan tästä lähtien kuunnella enemmän sitä, mitä minä itse haluan elämältäni enkä kysy ensin kymmenen ihmisen mielipidettä siitä, miten he haluaisivat mun elävän. Tosiasia on se, ettei kukaan muu voi elää elämääni ja tehdä päätöksiä kuin minä itse. 

AIKAANSAAMATTOMUUS. Aikaansaamattomuus, laiskuus tai meinaaminen ovat mun pahimpia vihollisia. Motivaationi asioiden tekemiseen saattaa ilmaantua pahimmillaan erittäin outoon ajankohtaan tai sellaisessa paikassa, jossa tietyn asian tekeminen ei ole mahdollista. Motivaationi on myös ailahtelevaa eli se voi riippua täysin siitä, mitä olen tietyllä hetkellä tekemässä. Yleensä motivaatiota riittää niihin "sivubisneksiin", kun vieressä olisi jotain tärkeämpää tekemistä.

Aikaansaamattomuuteni liittyy yleensä epämiellyttäviin tehtäviin, esimerkiksi pitkäveteisiin koulutöihin. Siirrän ja siirrän jonkun tylsältä tuntuvan koulutyön tekemistä siihen pisteeseen, kunnes se on aivan pakko tehdä kauhealla kiireellä niin sanotusti "vasemmalla kädellä". Sellaisiin tehtäviin löytyy toki motivaatiota, jotka eivät ole sillä hetkellä niin tärkeitä, esimerkiksi blogin kirjoittamiseen tai ystävien kanssa keskusteluun Facebookissa. Voin myös tarvittaessa järjestää työpöytäni tai vaikka tietokoneen tiedostot järjestykseen, jotta ei tarvitsisi tehdä sitä pakollista asiaa. Suustani voi kuulua hyvin usein tuttu "joo joo, ihan kohta" eli mun "ihan kohta" voi heilahtaa siitä viidestä minuutista siihen viiteen tuntiin. Olen jo ala-asteelta asti saanut kuulla omasta hitaudesta liittyen erityisesti oma-aloitteisuuteen, joten se olisi tärkein kehityksen paikka omassa tekemisessä.

Kerroin jo aikaisemmin siitä, että aikaansaamattomuuteni vastakohtana on löytää motivaatio asioiden tekemiseen yleensä joko erittäin outoon ajankohtaan tai silloin, kun kyseisen jutun tekeminen on käytännön syistä mahdotonta. Valitettavasti motivaatio jonkun tärkeän projektin tekemiseen saattaa tulla yöllä tai jopa suihkussa. Toisaalta olen enemmän yöihminen ja saan kouluprojekteja tehdyksi pimeän koittaessa, mutta seuraavana aamuna kadun tekoani. Haluaisin elää niin kuin muutkin ihmiset ja suorittaa tärkeät asiat pois päiväjärjestyksestä järkevään aikaan. Tavoitteena onkin tulevaisuudessa siirtää sisäistä kelloa normaalimpaan aikaan ja tarttua toimeen siitä huolimatta, vaikka motivaatio olisi jossain muualla. 

HAJAMIELISYYS. Jos seurassani viettäisi edes yhden päivän, niin minun suustani voisi kuulla legendaariset lauseet "Ai niin joo, voi perkele...", "Hyvä/Kiitos, kun muistutit!" tai "Mun piti sanoa jotain merkittävää". Voin sanoa, että jokapäiväinen hajamielisyys ärsyttää minua itseäni ja varmasti myös heitä, jotka joutuvat toimimaan minulle kävelevinä muistilappuina. Niitä käveleviä muistilappuja tarvitaan mun tapauksessa erittäin monta eli joka tilanteelle omansa. 

Hajamielisyyteni kohdistuu erityisesti asioihin, jotka ovat jollain tapaa tärkeitä. Olen erittäin huono käyttämään kalenteria eli luotan liikaa omaan päähäni ja muistiini, joka ei ole kovinkaan hyvä. Olen mestari unohtamaan tärkeitä aikoja, jolloin olen useita euroja köyhempi sen jälkeen. Ärsyynnyn myös herkästi siitä, jos läheiset ihmiset ovat innokkaasti muistuttamassa jostain tärkeästä asiasta, koska haluaisin pärjätä itsekin muistini kanssa. Hajamielisyyteni saattaa johtua siitä, että olen lähes aina ollut jonkun ihmisen avun tai tuen varassa ja näin ollen en ole koskaan päässyt ottamaan ohjia omiin käsiini. Lääkärit, terapeutit ja omat vanhempani ovat ohjanneet minua aina tiettyyn suuntaan ja nyt kun pitäisi olla ne langat käsissä, niin nyt ollaankin hukassa ja hajamielisenä. Hajamielisyys saattaa johtua myös liian vähäisestä unesta, stressistä, masennuksesta ja muusta elämää haittaavasta tekemisestä. Joskus vitsailen, että mulla on "liian pienet aivot" enkä siksi muista mitään, mutta se ei taida olla totta.

Hajamieisyyden vastakohtana muistan erittäin hyvin sellaisia epäolennaisia ja merkityksettömiä asioita. Muistan erittäin hyvin esimerkiksi hauskoja tapahtumia, huonoja vitsejä ja sellaisia päivämääriä, jolloin on tapahtunut jotain merkittävää. Välillä on ihan hyvä, että unohdan sen "merkittävän asian", joka on tietyllä hetkellä pitänyt sanoa, koska se ei ole varmasti ollut niin merkittävä kuitenkaan. Uskon, että pääsen hajamielisyydestäni eroon hiljalleen, kun opettelen ensin käyttämään kalenteria ja kehitän paremmaksi ajanhallintaa. "Hajamielinen professori" voi päästää lisänimestään irti tahdonvoimalla ellei unohda tahdonvoimaa matkan varrelle!

Tunnistaako joku muu itsensä joko hyvistä tai huonoista luonteenpiirteistä?
Oletteko samaa vai eri mieltä siitä, että multa löytyy näitä piirteitä?