19. tammikuuta 2014

NAIVE

Jokainen ihminen varmaan kokee olonsa joskus lapselliseksi, vaikka varsinkin teini-ikäisenä sitä luulee olevansa aikuisempi kuin oikeasti on. Joskus hyvin nuoret joutuvat ottamaan vastuun itsestään ja elämästään hyvin aikaisin ja aikuistuvat siinä samalla. Toisaalta on olemassa varmasti ihmisiä, jotka eivät koskaan tahdo kasvaa aikuiseksi ja he ottavat vastuuta elämästään vasta silloin, kun on pakko. Minä olen juuri edellä mainitun esimerkin kaltainen eli monien ihmisten mielestä varmasti helvetin lapsellinen, vaikka ikää on nykyään 24 vuotta.

Onko lapsellisuus aina paha asia? Mielestäni se ei ole paha asia, mutta sen voi ymmärtää hyvinkin tilannesidonnaiseksi. Ymmärrän itsekin, että on olemassa tilanteita, joissa oletetaan aikuismaista käytöstä. En haluaisi käyttäytyä lapsellisesti ainakaan tulevassa ammatissani, jossa on selkeät odotukset aikuismaiselle käytökselle ja eräänlaiselle vakuuttavuudelle. Työelämän lisäksi on olemassa tilanteita tai paikkoja, joissa lapsellisuudesta on vain haittaa sekä muille että itselleen. Mielestäni lapsellista käytöstä ei ole esimerkiksi piirrettyjen katsominen vanhallakaan iällä tai sopivan seurustelukumppanin löytäminen tai ensimmäisen seksikerran kokeminen kahdenkymmenen ikävuoden jälkeen. Sopivan ihmisen ja hetken odottaminen osoittaa minun mielestäni suurta fiksuutta. En silti tuomitse heitä, jotka ovat kokeneita nuorella iällä. Ihmiset haluavat kokea eri asioita eri aikaan ja pääasia on se, että itse on valmis ja kantaa vastuun seurauksista.

Työelämässä näen lapsellisena käytöksenä sen, ettei myönnä tekemiään virheitä tai haluaa tehdä asiat omalla tavallaan, mikäli työyhteisössä on säännöt sille, miten asioita tehdään. Toki aina voi ehdottaa parempia menetelmiä, mutta säännöt ovat olemassa ihan jokaiselle myös työpaikoilla. Lapsellisena käytöksenä työelämässä voi pitää myös sellaista, että ei ilmoita esteistä tai tulee ja menee muutenkin työpaikalla oman pään mukaan. Tuollainen toiminta saattaa tuntua hyältä idealta silloin, kun on aamulla noussut sängystä väärällä jalalla tai muuten päivä on ollut suhteellisen syvältä. Voin kertoa omasta kokemuksesta, että se ei todellakaan kannata pidemmän päälle. Työelämässä ja miksei muussakin elämässä piilee se sanonta "minkä taakseen jättää, niin sen edestään löytää". Sääntöjä ei ole tehty kenenkään kiusaksi, vaan puhtaasti ohjeeksi ihan kaikille työntekijöille. Voin sanoa tämän oman kokemukseni kautta, koska olen itse "sooloillut" aikaisemmissa työpaikoissani ja myös kuullut siitä. Olin silloin kokematon, mutta havaittavissa oli pientä kapinahenkeä. Ymmärsin lopulta, että on hyvä asia huomauttaa poikkeavasta toiminnasta, vaikka koin sen ärsyttävänä. Sillä osoitettiin se, että säännöt koskivat myös minua. Tulevissa työpaikoissani haluan kunnioittaa työpaikan sääntöjä ja toimia myös niiden edellyttämällä tavalla. Nykyisin häpeän käytöstäni aikaisemmissa työpaikoissani, mutta voin pistää sen osittain kokemattomuuden piikkiin. Tosin enisimmäisellä kerralla sen voisi pistää kokemattomuuden piikkiin, mutta jatkuvasti tehtynä se on jo tyhmää.

Lapselliselle käyttäytymiselle voi tulla suuri houkutus esimerkiksi Internetissä, koska siellä voi kommentoida blogeja, keskusteluja tai muuta sisältöä joko omalla nimellään tai nimettömästi. Asiallisessa kommentoinnissa ei todelkakaan ole mitään vikaa ja sitä toivonkin ihmisten tekevän Internetin ihmeellisessä maailmassa. Se, mikä mielestäni on lapsellista käytöstä Internetissä, on asiaton kommentointi ja toisten ihmisten haukkuminen. Tämä ei ole sidottuna ikään, koska yllättävän moni aikuinen ihminen kommentoi asiattomasti Internetin keskustelupalstoilla tai blogeissa. Mitä ihmettä ihmiset hyötyvät siitä, että saavat loukkaavilla kommenteillaan toiselle ihmiselle pahan mielen? Mihin on kadonnut ystävällinen ilmapiiri ja rakentava kommentointi, jossa huomioidaan myös hyviä asioita? Ihmisiltä on näköjään unohtunut se tosiasia, että Internetissä on myös olemassa säännöt tai ainakin toiveet sille, miten siellä toimitaan. Kuinka moni ihan rehellisyyden nimissä menisi sanomaan samoja Internetiin kirjoitettuja loukkaavia kommentteja toiselle ihan tosielämässäkin? Asioita voi sanoa suoraan ja rakentavaa kritiikkiä voi antaa ihan ilomielin, mutta suosittelen pitämään esimerkiksi bloggaajan henkilökohtaisuuksiin menevät asiat kommentin ulkopuolella. Lapsellista on myös takertua kommentoinnissa täysin epäolennaisiin ja erittäin pieniin epäkohtiin sekä tehdä asioista suurempia ongelmia kuin ne ovatkaan. Lapselliseen käytökseen kuuluu myös ehdottomasti väittää bloggaajasta jotain, joka on valheellista. Olen itsekin saanut lukea monesti ihmisten kommentteja, jossa kerrotaan minun esttäväni jotain, mitä oikeasti en ole ja keksiväni kirjoittamani jutut täysin päästäni. Miksi ihmeessä tekisin niin? Ihmisillä saa toki olla mielipiteitä, mutta olisi hienoa, jos ne myös perusteltaisiin. Minulle on opetettu jo melkein kaksi vuotta, että mielipiteet on hyvä argumentoida eli perustella, koska perusteltu mielipide otetaan paremmin tosissaan. En näe järkeä siinä, että kirjoittaisin asioista, jotka olisivat valheellisia tai kaunisteltuja. Haluan, että blogini perustuu todellisuudelle kaunistelematta. Mikäli se on jokun mielestä lapsellista, niin ei ole minun ongelmani.

Ihmissuhteissa on valitettavasti suuri kynnys käyttäytyä lapsellisesti ja omasta mielestäni kynnys vain alenee, mitä läheisempi ihminen on kyseessä. Ainakin itse koen, että mikäli läheiselle ihmiselle käyttäytyy lapsellisesti, hän ehkä ymmärtää ja kestää sen helpommin. Toki tämäkin riippuu ihan tilanteesta ja itse teosta. Millaista käytöstä pidän ihmissuhteissa lapsellisena? Mikäli tätä katsotaan parisuhteen kannalta, niin ehdottomasti lapsellisia asiaa ovat pettäminenja toisen ihmisen kunnioittamattomuus, esimerkiksi väkivalta tai kontrolloiminen. En kuitenkaan tiedä, ovatko pettäminen ja parisuhteessa toisen ihmisen kunnioituksen puute niinkään lapsellista vai vain äärimmäisen törkeää. Kummatkin ovat asioita, joita kenenkään ei pidä sietää! Mikäli itse kokisin jompaakumpaa parisuhteessani, olisi suhde ehdottomasti loppu. Minulle on tärkeää, että toinen osapuoli kunnioittaa minua sellaisena kuin olen, luottaa minuun ja ei ala rajoittaa ihmissuhteitani tai tekemisiäni. Jokaisella ihmisellä on myös parisuhteessa oikeus omaan yksityisyyteensä ja mielestäni on lapsellista ja jopa laitonta lukea tai tutkia toisen tekstiviestejä ja Facebook-viestejä luvatta. Laitonta se on siksi, koska laissa on määritelty kirjesalaisuus. Minullakaan ei ole oikeutta puuttua toisen ihmissuhteisiin ja tekemiseen, mutta pitää muistaa kuitenkin kantaa vastuu tekojensa seurauksista. Arvostan myös sitä, että mikäli vaikea tilanne tulee eteen, niin siitä keskustellaan eikä päädytä tekemään mitään peruuttmatonta ja loukkaavaa. Avoimuus ja rehellisyys ovat minulle tärkeiä arvoja parisuhteessa ja haluan, että niitä kunnioitetaan. Silti kaikki asiat eivät ole niin yksiselitteisiä ja mustavalkoisia eli rakastamansa ihmisen viereltä ei noin vain lähdetäkään tilanteen ilmetessä vaan yritetää uskotella itselle, että kyllä hän tulee muuttumaan. Tietenkin tämän jälkeen joku heittää "älä puhu, jos et tiedä" -kortin ilmoille, mutta puhun silti omista näkemyksistäni eikä tämä ole mikään yleinen totuus. Viisaampaa olisi kuitenkin keskustella parisuhteen mahdollisista ongelmista ennen kuin tilanne kärjistyy vakavaksi. Aina siihen ei kuitenkaan pystytä eikä valitettavasti rakkaus kaikkea pelasta. Jokainen kuitenkin tekee omat ratkaisunsa elämässään.

Muunlaisissa ihmissuhteissa, esimerkiksi ystävyyssuhteissa, näen lapsellisena käytöksenä eräänlaisen kaksinaamaisuuden ja selkäänpuukottamisen. Erittäin hyvä esimerkki siitä voisi olla, että kaverisi käyttäytyy seurassasi mukavasti, mutta jonkun toisen seurassa hän puhuukin sinusta pahaa. Myönnän, että on tekopyhää sanoa ettei ikinä olisi tehnyt niin, koska jopa minä olen tyhmänä niin joskus tehnyt. Olen saanut maistaa monesti omaa lääkettäni ja ei se todellakaan ole kivaa. Asioista pitäisi pystyä puhumaan suoraan ja olemaan toiselle rehellinen ilman pelkoa hylätyksi tulemisesta. Haluan itsekin olla ystävyyssuhteissani rehellinen ja puhua vaikeista asioista. Haluaisin olla avoin, sydämellinen ja tukea ystäviäni eri elämäntilanteissa. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse sietää törkeää käytöstä edes ystävyysuhteissa, koska siinä samalla aliarvioi mielestäni myös ystävyyssuhteen toisen osapuolen. Voin liittää lapselliseen käytökseen sen, ettei ystävän menestymisestä voi olla aidosti onnellinen. Ihmiset kyllä ovat erilaisia, mutta olisi hyvä tukea ja kannustaa toista sekä ilon että surun keskellä. Se voi olla joskus erittäin vaikeaa, myönnän sen, mutta aina se palkitaan vastavuoroisuudella eli ystäväsi on toisella hetkellä sinun menestymisestäsi onnellinen. Ihmettelen myös sitä, miksi toisen menestyminen ja onnellisuus olisi toiselta pois? Jokaisen elämä on sitä mitä hän tekee siitä eli toisen menestyminen voi pikemminkin kannustaa myös toista osapuolta menestymään omalla tavallaan. Lapsellisuuteen ystävyyssuhteissa ja muutenkin voisi liittää sellaisen käytöksen, jossa ihminen kuvittelee hänen mielipiteensä olevan ainoita oikeita ja vastapuoli on auttamatta väärässä. Mielipiteitä on niin paljon kuin ihmisiäkin ja sen asian kanssa pitää oppia elämään. Välillä itselleni tulee sellainen olo, että jos ihmnen suuttuu tai loukkaantuu helposti, niin uskaltaako hänelle pian sanoa mitään. Kyllä minäkin saatan loukkaantua hyvinkin pienestä, mutta yleensä syynä on joko asian tärkeys minulle itselleni tai esimerkiksi huono päivä. Yleensä mulla asiaa helpottaa, kun saan miettiä asiaa yön yli ja tajuan, miten turhasta loukkaannuin tai suutuin.

Minusta tuntuu siltä, että nykyisin varsinkin nuoret haluavat aikuistua hyvin nopeasti. He haluavat kokeilla päihteitä yhä nuuorempina tai haluavat alkaa meikata ja pukeutua aikuismaisesti jo ala-asteella. Maailma muuttuu toki, mutta itse kummastelen joidenkin nuorten halua aikuistua entistä nopeammin. Uskon, että tähän ovat vaikuttaneet median luomat mielikuvat kauneusihanteista tai nuorten halu kokeilla asíoita. En kuitenkaan suosittele aloittamaan päihteidenkäyttöä kovin nuorena, koska se on yksinkertaisesti nuoren kehitykselle vaarallista. Se ei kuitenkaan ole sen turvallisempaa aikuisellekaan, mutta on ihan tarkoituksenmukaista, että päihteet ovat kiellettyjä alle 18-vuotiailta. Jokainen kuitenkin tekee elämässään itselleen parhaimmat valinnat, mutta neuvot ja ohjeistukset ovat vain itsensä parhaaksi. En todellakaan ole sen parempi ihminen, vaikka kieltäydyin päihteistä alle 18-vuotiaina. Päihteiden käyttö ei itseäni kiinnostanut nuorena ja se oli mulle kaikken paras ratkaisu. Uskon kuitenkin, että jos olisin liikkunut jossain toisessa seurassa, olisin varmasti päätynyt päihteiden pariin aikaisemmin. Nuorena kohtuudella meikkaamisessa tai aikuismaisesti pukeutumisessa ei ole mitään vikaa niin kauan, kunnes se ei mene liiallisuuksiin eikä sitä aloita liian aikaisin. Liian nuorten tyttöjen ei tarvitse pitää paljastavia vaatteita tai meikata kuin olisi joka päivä lähdössä juhlimaan. Toki jokainen muokkaa tyyliään niin pukeutumisen kuin meikkaamisen suhteen omanlaisekseen ja se on sitä normaalia itsensä etsimistä. Minäkin kuvittelin teini-iässä olevani aikuisempi kuin olenkaan, mutta nykyään hävettävät ne ajat. Olin jopa ylpeä siitä, että 13-vuotiaana sain kutsua itseäni teini-ikäiseksi, koska se kuulosti vanhemmalta kuin lapseksi kutsuminen. Koen, että toisaalta etsin itseäni vieläkin ja koin ne "nolot mokat" teini-iän paremmalla puolella eli 18-19 -vuotiaana. Itsensä etsiminen ja paikkansa löytäminen kuuluu nuoruuteen eikä sitä pidä hävetä. Toisaalta jotkut kokevat elämässään asioita, joiden seurauksena he aikuistuvat väistämättä hyvin aikaisin. Tällaisia asioita voivat olla läheisen ihmisen menetys, läheisen ihmisen sairastuminen tai joku muu ihmisen elämää muuttava tapahtuma. Toisaalta on olemassa myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät halua aikuistua koskaan ja haluavat säilyttää itsessään tietyn lapsenmielisyyden koko elämän ajan. He haluavat ottaa vastuuta elämästään ja asioistaan vasta sitten, kun on pakko. Jossain vaiheessa ihmisen on kuitenkin pakko aikuistua ja ottaa vastuu elämänsä kannattelemisesta, koska kukaan muu ei elä elämääsi sun puolesta!

Omasta mielestäni yleisesti lapsellista käytöstä iästä riippumatta on esittää jotain muuta kuin itse on. Esittäminen ja tietynlaisen muun roolin vetäminen ei ole viisasta, koska siinä peittää oman persoonansa jonkun teennäisen piirteen taakse. Miksi yleensä pitää esittää vanhempaa, nuorempaa, viisaampaa tai jopa tyhmempää kuin itse on? Itse arvostan aitoutta kaikkein eniten, oli kyseessä sitten luonteenpiirre tai pukeutumistyyli. Jokainen päättää itse, mikä on heidän mielestään aitoutta. Mielestäni esittäminen ja tietyn roolin ylläpitäminen kielii epävarmuudesta eli ei pystytä tai haluta näyttää todellista minää tai tyyliä. En pidä esittämisenä sitä, että ihmisellä saattaa olla esimerkiksi työn puolesta eri "rooli" kuin siviilissä. Koen sen ymmärrettävänä, koska luultavasti minäkin tulen tulevalla urallani olemaan asiallisempi töissäni kuin sivilissä. Tosin minun pitää osata käyttäytyä myös siviilissäkin, koska helposti tällä alalla ja varsinkin tunnetumpana journalistina vapaa-ajan toilailuista saa kuulla tahtomattaan. Itse koen esittämisenä varsinkin nuorten keskuudessa sen, että hirveän nuoret ihmiset kiroilevat erittäin paljon sekä retostelevat oikeilla tai tekaistuilla kokemuksillaan. Mitä tällaisella käytöksellä halutaan? Luultavasti tällä halutaan suurempaa suosiota ihmisten keskuudessa tai muunlaista huomiota. Onko siinä sitten ylipäätään mitään järkeä? Olen tajunnut itse näin vanhempana, että aidosti omana itsenään pääsee pitkälle tai ainakin pidemmälle kuin tekaistun roolin takaa. Jotkut ovat saaneet musta siviilissä tai blogin perusteella sellaisen kuvan, että esittäisin jotain muuta kuin oikeasti olen. Olen miettinyt, mistä he vetävät nuo johtopäätökset. Tuntevatko he oikeasti mua? Uskon, että kokonaiskuvan musta saa, jos rohkeasti tutustuu muhun.

Olen itsekin sellainen ihminen, joka ottaa vastuuta asiosta silloin, kun on pakko. Olen nyt oppinut, että viimeistään tässä vaiheessa mun on pakko ottaa se vastuu elämästäni. Otan jo omasta mielestäni hyvin vastuun opiskeluistani, mutta muilla elämän osa-alueilla mulla on vielä vastuun kanssa opeteltavaa. Luultavasti en ole tarpeeksi aikuinen ikinä, mutta tarvitseeko sitä välttämättä ollakaan? Tämän ikäiseltä toki oletetaan tiettyä käyttäytymistä ja toisaalta ymmärrän sen, koska mut luokitellaan jo aikuiseksi. Uskon, että viimeistään kolmekymppisenä tai työelämässä osaan olla aikuinen, mutta sitä ennen olen niin lapsellinen kuin itse koen olevani. Jokainen voi olla mun mielestä niin lapsellinen kuin haluaa, kunhan sitä ei ole jatkuvasti tai väärissä tilanteissa. Sitä ehtii olla aikuinen vielä monta vuotta!
 

Elina vuonna 2005. 

Elina vuonna 2012.

Mikä on sun mielestä lapsellista? 
Missä tilanteessa lapsellisuus on paha/hyvä asia?