7. joulukuuta 2013

SISTER OF CHARITY

Mulle yksi tärkeimmistä harrastuksista on hyväntekeväisyys. Aiemmin tämä harrastus oli niin tärkeä, että halusin kertoa siitä koko maailmalle. Nykyisin en ole niin tiiviisti hyväntekeväisyystoiminnassa, mutta pyrin tukemaan silti niitä kohteita, mitkä ovat mulle tärkeitä. Mitä hyväntekeväisyys mulle merkitsee? Mitä kaikkia hyväntekeväisyyskohteita tuen tai olen tukenut? Millaisen vastaanoton hyväntekeväisyysharrastus on saanut?

Hyväntekeväisyyteen en ole suhtautunut harrastuksena kovinkaan kauaa, vaan vasta muutama vuosi takaperin aloin pitää tätä jonkinlaisena harrastuksena. Jokainen voi tahollaan miettiä, voiko hyväntekeväisyyttä pitää harrastuksena vaan onko se ennemminkin elämäntapa. Oikeastaan minulle se on hieman kumpaakin eli elämäntapa ja erittän rakas harrastus, joka näyttäytyy joka kerta hieman eri tavalla. Aiemmin en tehnyt niin isoa numeroa toiminnastani ja kaikessa hiljaisuudessa heitin viimeisiä senttejäni esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin keräyslippaaseen ja muiden järjestöjen lippaiseen. Vaikka itselläni ei ole koskaan ollut paljoakaan rahaa kulutettavana, niin ajattelin silti heittää edes muutaman sentin hyvään tarkoitukseen sen enempää miettimättä. Koin, että omalla panostuksellani joku toinen saisi jotain hyvää. Olin silloin ja välillä vieläkin suhteellisen naiivi ajatusmaailmaltani ja ajattelin hyväntekeväisyyden avulla kerättyjen rahojen menevän lyhentämättömänä kohteisiinsa. Olen myös niin herkkä ja empaattinen, että minut saa helposti vakuuttuneeksi jostain ja olen valmis lahjoittamaan hyvän asian puolesta liiankin helposti. Haluaisin oppia ajattelemaan nykyisin järjellä sitä, että maailmassa on valitettavan paljon sellaisia ihmisiä, jotka ottavat itselleen oman osuutensa hyväntekeväisyyskohteisiin menevistä rahoista tai käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen ihmisten empaattisuutta ja halua auttaa. Jos olisi mahdollista, niin haluaisin itse tutkia tuota ilmiötä, että kuinka paljon todellisuudessa hyväntekeväisyyskeräyksillä kerätyt rahat menevät hyväntekeväisyyskohteisiin suoraan ja lyhentämättömänä. Onkohan asiasta jo tehty tutkimusta? Jos on, olisi ihan mielenkiintoista tietää tutkimuksessa ilmi tulleet tulokset. Eri tutkimuksilla ja niiden tuloksilla voisi todistaa sen, että tuotto joko menee tai sitten ei mene suoraan kohteisiin. 

Muistan, että varsinkin pienempänä pyysin porukoitani soittamaan erityisesti Lastenklinikoiden Kummien keräysnumeroihin aina Elämä Lapselle -konsertin yhteydessä. Taka-ajatuksena oli puhtaasti se, että olen itsekin viettänyt ensimmäisen puolen vuoden elämästäni Helsingin Lastenklinikalla ja halusin tällöin auttaa porukoideni avustuksella myös niitä, jotka sillä hetkellä viettivät pitkiä aikoja sairaalassa ja taistelivat pahimmassa tapauksessa elämän ja kuoleman rajamailla. Lastenklinikoiden Kummit ovat vielä tänäkin päivänä minulle erittäin tärkeä tukikohde. Silloin aikoinaan Lastenklinikalla oli erittäin suuri merkitys sille, että sain otettua elämänlangasta kiinni. Nyt minun velvollisuuteni on tukea Lastenklinikoiden Kummeja auttamaan toisia vastaavanlaisia tapauksia kuin minä olen ollut aikoinaan. Luotan erityisesti Lastenklinikoiden Kummeihin ja heidän kampanjoihinsa, koska he ovat todellisuudessa saaneet keräysvaroilla ostettua uusia laitteita ja muita juttuja viidelle suomalaiselle Lastenklinikalle. Haluaisin tulevaisuudessa olla enemmän mukana tukemassa heitä ja vaikka omalla selviytymistarinallani luoda uskoa ja voimaa heihin, jotka ovat kokeneet saman tilanteen tai ovat samassa tilanteessa tälläki hetkellä. Jokaisen pienen ihmisen elämä on arvokas!

Pari vuotta takaperin, ilmeisesti vuonna 2009, muistan nähneeni televisiosta Plan-ilta lapselle -ohjelman ja ajatus Plan-organisaation kautta hankitun kummilapsen ottamisesta tuntui hienolta. Ajattelin, että samalla kun tukisin kummilapseni elämää, pystyisin auttamaan samalla hänen yhteisöään. Toki välillä mietin, että menevätkö ne minun joka kuukausi välittämät 25 euroa kohteeseen ja hyvään tarkoitukseen, mutta olin itse niin ylpeä mahdollisuudestani auttaa huonommassa asemassa olevia ihmisiä, että sysäsin ajatukseni syrjään. Oli myös ihanaa saada omalta tukemaltaan kummilapseltani käsinkirjoitettu kirje hänen kuulumisistaan ja olin monesti jopa liikuttunut hänen kirjeestään. Ensimmäinen kummilapseni oli kolumbialainen 8-vuotias tyttö. Hänen perheensä muuttaessaan Planin toimialueeltaan pois, ilmoitin haluavani jatkaa kummitoiminnassa vielä. Toiseksi kummilapsekseni sain tytön Afrikasta, mutta hänen kotimaataan en enää muista. Näille molemmille kummilapsille myös kirjoitin englanniksi omia kuulumisia ihan muuten vain. Samalla tuli pidettyä yllä kielitaitoa, joka oli toki hyvä asia. Jouduin suureksi harmikseni lopettamaan kummitoiminnan vuonna 2011, koska lähdin opiskelemaan Lohjalle ja opiskeluelämä sekä yksinasuminen pitivät rahan kulusta huolen. Lupasin, että mua tullaan näkemään jotenkin vielä Planin toiminnassa.

Olen ollut aikaisemmin niin ylpeä tekemästäni hyväntekeväisyydestä, että halusin kertoa toiminnastani kaikille, jotka jaksoivat kuunnella. Toki olisin kertonut heille siltikin, vaikka kukasn ei olisi jaksanutkaan kuunnella. Minulle hyväntekeväisyysharrastuksen taustalla on puhdas halu auttaa sellaisia ihmisiä, jotka sitä apua mua enemmän tarvitsee. En tiedä, onko se myös jokin sisäinen halu tuntea itsensä tärkeäksi jollain tavalla, koska olen aina tuntenut oloni arvottomaksi. Peitänkö oman arvottomuuteni sillä, että autan rahallisesti tai jotenkin muuten ihmisiä, jotka sitä apua mua enemmän tarvitsee? Täytänkö hyväntekeväisyydellä jotain, mitä minulta puuttuu? Olenko vain lapsellinen, sinisilmäinen ja hyväuskoinen? Varmasti olen kaikkea edellä mainittua, mutta osittain voin sanoa, että ehkä täytän hyväntekeväisyydellä jotain minulta puuttuvaa tai haluan tuntea itseni tärkeäksi. Silti hyväntekeväisyystoiminnassa olen mukana puhtaasti sydämelläni ja aidolla halulla auttaa. Silloin, kun opiskelin Lahden kansanopistossa journalismia, halusin liittää hyväntekeväisyyden kaikkiin tekemiini juttuihin jollain osin. Haastattelin jopa Planin vapaaehtoistoiminnassa mukana ollutta henkilöä henkilökuvaani ja liityin silloin mukaan ensimmäisen kerran organisaation vapaaehtoistoimintaan. Olin löytänyt harrastuksen, josta pidin ja josta halusin levittää sanaa eteenpäin.

Olen saanut ja saan välillä edelleen myös kritiikkiä toiminnastani. Minua kritisoidaan pääosin siitä, että olen naiivi ja hyväuskoinen siihen, että hyväntekeväisyystoiminta olisi luotettavaa. Olen saanut monesti kuulla pari vuotta sitten esimerkiksi entiseltä poikaystävältäni, että hyväntahtoisia ja herkkiä ihmisiä aivopestään luomalla kuva joidenkin ihmisten huonosta elämäntilanteesta, kriisistä tai köyhyydestä tunteisiin menevillä kertomuksilla ja kuvilla ja sillä saadaan nämä ihmiset lahjoittamaan rahaa "hyväntekeväisyyteen" eli rahat evät todellakaan mene oikeaan osoitteeseen. Hänen sanomansa on luultavasti osittain ihan järkevä, mutta en yleistäisi sitä koskemaan ihan jokaista hyväntekeväisyysjärjestöä. Tämä olisi ollut uskottavampaa silloin, jos hän olisi liittänyt mukaan jotain tilastoja tai muuta näyttöä todisteeksi siitä, että näin todella on. Myönnän itse olevani herkkä, jopa liiankin herkkä ja uskovani jokaisen ihmisten hyväntahtoisuuteen. Minuun vetoavat erityisesti Elämä Lapselle -konsertin yhteydessä näytetyt insertit sairaista lapsista ja Plan-ilta lapselle -ohjelman insertit köyhissä tai muuten huonoissa oloissa elävistä lapsista. Minulle molemmat edustavat todellisuutta juuri siinä karuimmassa muodossa. Pari kaveria on myös minulle sanoneet, että heille tulee väistämättä hyväntekeväisyystoiminnastani sellainen olo, että kuvittelisin olevani muita parempi ihminen, kun toimin hyväntekeväisyystoiminnassa ja kerron siitä muille. He sanovat, että mielummin olisin vaiti ja tukisin kaikessa hiljaisuudessa. Siinä on mun mielestä ihan pointtinsakin, koska ehkä kerron liikaa ihmisille, että toimin hyvällä asialla ja laitan tukeni erilaisille järjestöille. Miksi edes kirjoitan asiasta kokonaista tekstiä blogiini? Cheek sanoi eräässä haastattelussaan, että hänen on turha kertoa siitä, mitä kohtaita hän tukee hyväntekeväisyysmielessä ja mielellään hän tukee vaan eikä julista sitä koko maailmalle. Mun pitäisi luultavasti ottaa oppia tuosta ja pitää vähän matalampaa profiilia tästä harrastuksestani. Toisaalta mulle ei tule oloa, että olisin muita parempi ihminen, koska en sitä todellakaan ole. Olen ihminen siinä missä muutkin, satun vain toimimaan sydämelläni. Haluan kuitenkin miettiä erilaisia vaihtoehtoja sille, miten voisin toimia paremmin yhteiskunnassa ja en kuitenkaan haluaisi antaa itsestäni kuvaa, että olen muita parempi, koska sitä en tosiaankaan ole.

Olen huomannut hyväntekeväisyysharrastukseni kautta yhden asian, minkä pitäisi olla itsestäänselvyys jokaiselle. Parasta hyväntekeväisyyttä ja hyvien tekojen tekemistä ovat ne, jotka voi tehdä läheisilleen ja ilman minkäänlaista rahalahjoitusta. Mielestäni jokaisen hyväntekeväisyystoimijan kannattaa katsoa myös lähemmäksi kuin luuleekaan ja huomata, että omasta perheestä, suvusta, ystävistä ja muista läheisistä löytyy ihmisiä, joita piristävät läsnäolo ja hyvin pienimuotoinen auttaminen. Itse saan ainakin hyvää mieltä siitä, että minulle ollaan ystävällisiä esimerkiksi kaupassa tai muualla ihmisten ympäröimänä. Jopa niinkin yksinkertainen asia kuin toiselle hymyily sekä välittävät sanat ja teot saavat jonkun päivän ja mielen piristymään huimasti. Se on ihan totta, kun sanotaan, että kannattaa mennä kyläilemään esimerkiksi yksinäisen naapurin vanhuksen luo tai antaa pieni aikansa jollekin sukulaiselle tai miksei omille vanhemmilleen. Elämän pienet asiat ovat merkityksellisempiä, vaikka rahallisella tuella ja hyväntekeväisyydellä saa paljon hyvää aikaan. En vähättelisi todellakaan hyväntekeväisyystoimintaa, mutta joskus kannattaa pysähtyä ja miettiä, miten paljon iloa voi tuottaa läheisilleen erittäin pienillä asioilla tai vain olemalla läsnä heidän elämässään.

Nykyisin olen hyväntekeväisyydessä mukana silloin, kun aikani opiskeluiden ja muiden kiireiden keskeltä sen sallii. Haluan kuitenkin tulevaisuudessa yhdistää journalistin urani hyväntekeväisyyteen edes hieman, esimerkiksi kirjoittamalla juttuja niistä asioista, joita ei mediassa paljoa nähdä tai nostamalla esiin vähemmistöjen asioita. Tuen tällä hetkellä rahallisesti ainoastaan Lastenklinikoiden Kummeja ja satunnaisesti myös muita kohteita keräyksen muodossa. Haluaisin tukea myös esimerkiksi Amnesty Internationalia tai jotain muuta järjestöä, joka toimisi esimerkiksi eläinten olojen hyväksi. Olen lähtemässä mukaan myös järjestötoimintaan Nuorisoyhteistyö Seitin kanssa, joka toimii vammaisten nuorten hyväksi sekä olen mahdollisuuksien mukaan mukana myös Planin paikallistoiminnassa täällä Turussa. Kaikki tuo toiminta lähtee syvältä sydämestä ja puhtaasta halusta antaa oma panokseni muille. 

Voisin myös tästä lähin luvata itselleni, että joka ikinen päivä annan hyvää mieltä myös läheisilleni jollain tavalla. Jokaisen elämä on rajallinen ja sitä toivoo sanovansa tärkeän ihmisen elinaikana vielä tarpeeksi monta kertaa, että kuinka paljon välittää ja mitä hän minulle merkitsee. Siinä on ehdottomasti hyväntekeväisyyttä parhaimmillaan, aidoimmillaan ja se ei maksa mitään!

Millaisia ajatuksia juuri sulle tulee hyväntekeväisyydestä ja hyväntekeväisyystoiminnassa mukana olevista? 
Mikä on juuri sulle sitä parasta hyväntekeväisyyttä?