22. heinäkuuta 2013

PASSIVE AGGRESSIVE

Ajattelin pureutua positiivisten asioiden ja pohdintojen jälkeen toiseen ääripäähän. Kirjoitan nyt asioista tai ilmiöistä, joita inhoan. Yritän olla sopeutuvainen ja oppia sietämään niitä epämielytäviäkin ilmiöita tai asioita. Joissain tilanteissa silti nousevat nämä henkiset karvat pystyyn ja olen valmiina tarvittaessa jopa hyeenan lailla sanomaan oman mielipiteeni tai puolustukseni. Olen välillä liiankin hyökkäävä ja pahoittelen sitä. Millaisia inhon aiheita mulla on? 

RASISMI. Nyt en aloita sitä tyypillistä puhettani siitä, kuinka rasismi on väärin. Se on tässä tilanteessa turhaa, koska olen sitä niin moneen kertaan jo puhunut. Silti sanon, että vaikka rasismi on mun mielestä väärin, sitä ei valitettavasti koskaan saada täysin kitkettyä maailmasta. Aina on olemassa joku ihminen, joka ei siedä erilaisia ja pistää heidät alempaan asemaan yhteiskunnassa. Se on karu totuus ja fakta. Sitä on munkin pakko sietää, koska en minä voi yksin päättää tästä maailmasta. Se on kyllä hyvä asia.

Miten minä näen rasismin? Se on mun näkemyksen mukaan juuri sitä, että tietyn aatteen tai ominaisuuden perusteella aletaan syrjiä joko yhtä ihmistä tai ihmisryhmää. Rasisimi voi kohdistua esimerkiksi ihonväriin, uskontoon, seksuaaliseen suuntautumiseen, vammaisuuteen, poliittiseen aatteeseen ja muuhun, joka muovaa ihmisen identiteettiä. Syrjintä liittyy vahvasti ennakkoluuloihin. Ennakkoluulot taas aiheuttavat, että ei edes haluta tutustua johonkin ihmiseen tai tietää lisää jostain ihmisryhmästä. Lumipallo lähtee valitettavan helposti pyörimään myös esimerkin vaikutuksesta, vaikka omien vanhempien, kavereiden, muiden ihmisten tai jopa median luomista asenteista. Rasismi ja siihen liittyvät ennakkoluulot johtuvat useimmiten ihmisten tietämättömyydestä, epävarmuudesta tai pelosta. Miten tuohon ominaisuuteen tai aatteeseen pitäisi suhtautua? Mitä toinen ajattelee, jos suhtaudun tietyllä tavalla toiseen? Mikäli ei tiedä, miten suhtautua toiseen ihmiseen tai jopa ihmisryhmään, alkavat lumipalloefektin lailla muodostua tietyt ennakkoluulot. Nämä ennakkoluulot ovat useimmiten mielipiteitä tai ajatuksia siitä, millaisia tietyt ihmiset tai ihmisryhmät voisivat olla. Ennakkoluulot useimmiten kumoutuvat silloin, kun rohkeasti ottaa selvää ja tutustuu erilaisiin aatteisiin tai ihmisryhmiin. Tieto ei lisää tuskaa, vaan helpottaa suhtautumista.

Olenko minä kohdannut rasismia? Olen kyllä, koska mun mielestä jopa alatyyliset kutsumanimet tietyistä ihmisryhmistä tai aatesuuntien edustajista kielivät rasismista. Tiedät varmaan, että ihmisillä on erilaisia nimityksiä esimerkiksi venäläisille, tummaihoisille, vammaisille tai uskovaisille, jotka saavat mun henkiset ihokarvat erittäin pystyyn. Kun kuulen jonkun näistä esimerkkitapausten nimityksistä, saatan ärähtää helposti. En koe olevani yhtään sen parempi ihminen, vaikka vastustan rasismia. Olen itse kasvanut niin, että haluaisin saada maailmasta paremman paikan jokaiselle. Siihen tarvitaan minun lisäkseni muiden ihmisten apua. Silti kaikki muutos parempaan lähtee juuri ihmisestä itsestään. 

ENNAKKOLUULOT. Osittain tämä menee samaan sarjaan rasismin kanssa, mutta koen nämä kaksi asiaa kuitenkin erillisinä. Kuten tiedämme, jokaisella ihmisillä on ihan varmasti ennakkoluuloja jostain asiasta jossain elämänvaiheessa. Ennakkoluuloja voi olla joko positiivisia tai negatiivisia, mutta tässä pääpainoni on juuri nuo negatiiviset. Ennakkoluulot johtuvat yleensä tietämättömyydestä tai epävarmuudesta. Silloin kun ei tiedä, miten asia todellisuudessa on tai voisi olla, ihminen alkaa kehitellä päässään ennakkoasetelmia. Ennakkoasetelmat voivat määrätä ihmisen suhtautumisen toiseen ihmiseen tai ihmisryhmään hyvin pitkän aikaan. Nämä ennakkoasetelmat saattavat juurtua jo kotoa, koulusta tai esimerkiksi mediasta. Vanhemmat voivat luoda omilla negatiivisilla ennakkoasetelmillaan lapselleen samanlaisia asetelmia. Toki ympäristöllä ja muilla tekijöillä on vaikutusta siihen, miten ihmiset todella suhtautuvat johonkin ihmisryhmään tai ilmiöön. Esimerkillä on valitettavan paljon vaikutusta tässäkin asiassa. Ihailtavan paljon on myös niitä tapauksia, jossa ihminen huomaa hänen ennakkoluulonsa tai -asetelmansa vääriksi ja suhtautuu positiivisesti ihmisiin tai asioihin. Siihen yritän itsekin pyrkiä tulevaisuudessa eli suhtaudun jo alussa asioihin ja ihmisiin positiivisesti.

Olen itse huomannut ennakkoluuloja muilla ihmisillä ja olen välillä itsekin sortunut niihin. Nykyään olen valmis jopa hyeenan lailla kumoamaan ennakkoluuloja ja sanomaan oman kantani asiaan. En tiedä, onko se aina niin viisasta, mutta se tulee valitettavasti jo luonnostaan. Välillä teen kärpäsestä paljon isomman ja esitän kantani hyökkäävästi, aivan huomaamattani. En pidä siitä, koska haluaisin oppia ymmärtämään muiden kantoja paremmin enkä heti olla hyeenana. Erityisesti ennakkoluulot kaltaisiani eli vammaisia ihmisiä kohtaan, nostavat henkiset karvat pystyyn. Mediassa esiin nostetut uutiset ihmisten suhtautumisesta kehitysvammaisiin tai muunlainen vammaisuuden korostaminen negatiivisessa mielessä saa mut näkemään punaista. Onko vammaisuus tai muunlainen erilaisuus vieläkin niin vaikea asia, että se halutaan pitää poissa silmistä ja poissa mielestä? Silti onneksi on mediassa näkynyt artikkeleita, jossa vammaiset ja erilaisuus näytetään positiivisella asenteella. Itse haluan tulevalla toimittajan urallani kaventamaan kuilua erilaisten ihmisten välillä, kumoamaan ennakkoluuloja ja edistämään inhimillisyyttä. Sen kuitenkin tiedän, että jokainen voi vaikuttaa tähän maailmaan omilla teoillaan ja siihen, millä asialla suhtautuu ihmisiin ja asioihin. Yksi ihminen ei voi muuttaa koko maailmaa, mutta se voi auttaa maailmaa paremmaksi paikaksi. 

AHDASMIELISYYS. En pidä siitä, että ihmiset pistävät asioita ja ihmisiä eri genreihin eli lokeroihin. Samalla tulee helposti olo, että ihmisten "pitää" olla tietynlaisia ja istua tiettyyn muottiin. Sen lisäksi jotkut ihmiset vastustavat voimakkaasti vähänkin poikkeavaa ja erilaisuutta. Toisaalta joidenkin asioiden lokerointi on hyvä asia, koska se auttaa ihmisiä paremmin ymmärtämään ilmiöitä. Tästä huolimatta mun mielestä on parempi antaa ihmisille ja ilmiöille vapaus elää ja olla sellaisia kuin ne todella ovat.

Mitä pahimmillaan genretyksellä ja muulla vastaavalla saa ihmisissä aikaan? Koen, että sillä saa aikaan ainakin ulkonäköpaineita ja silmitöntä ahdistusta. Esimerkiksi median luomat kauneusihanteet ovat hyvin ahdasmielisiä ja lokeroituja. Pitäisi näyttää tietynlaiselta ja olla tietynlainen, että voisi olla kaunis. Onneksi vähitellen ihmiset haluavat haastaa mediassa vallalla olevat kauneusihanteet ja ovat alkeneet näkyvämmin pitää itsestään sellaisina kuin he ovatkin. Ihmisten ei pidä omasta mielestäni mahduttaa itseään tiettyyn muottiin saadakseen hyväksyntää tai ollakseen muiden mielestä kaunis. Välillä tuntuu siltä, että joskus ihmiset ottavat turhia paineita siitä, millaisia heidän pitäisi olla. Olit sitten minkä näköinen, kokoinen tai tyylinen tahansa, niin ihan varmasti maailmassa on ihmisiä, jotka näkevät sinut ainutlaatuisena ihmisenä eivätkä piittaa lokeroiduista ihanteista.

Miten minä olen kokenut ahdasmielisyyden? Olen kokenut sen juuri kauneus- tai muunlaisina ihanteina ja erilaisuuden vastustuksena. Tein eräällä Internet-sivulla gallupin siitä, voisivatko he seurustella vammaisen kanssa. Olin yllättynyt siitä, että suurin osa kyselyyn vastanneista vastasi kieltävästi. Onneksi osa vastanneista oli vastannut myös myöntävästi kyselyyn. Olivatko kielteisesti vastanneet ahdasmielisiä vai eivätkö he vain osaa nähdä tiannetta omalla kohdallaan? Vallitseeko maailmassa yleinen ahdasmielisyys tai käsitys siitä, että millainen tahansa erilaisuus olisi hyvä pitää "poissa silmistä ja poissa mielestä"? Olen huomannut, että yleisesti nuorille suunnatuilla keskustelupalstoilla on paljon vallalla vastaavanlaista ahdasmielisyyttä ja erilaisuuden vastaustamista. Se on surullista, koska maailmassa on aina erilaisuutta ja sitä on hyvä oppia sietämään. Pitäsikö minun oppia sietämään niitä ihmisiä, jotka vastustavat erilaisuutta? Mene ja tiedä. 

VÄHÄTTELY. Ilmiö, joka ei luultavasti häviä maailmasta koskaan. Ilmiö, joka nostaa mulla henkiset ihokarvat ja inhon pystyyn. Ilmiö, johon olen valitettavasti itsekin sortunut, jos olen ollut erittäin vihainen. Tämä ilmiö on nimeltään vähättely, tarkemmin ilmaistuna inhorealistinen tai negatiivinen vähättely. Vähättely on omiaan eritysesti silloin, kun ihminen haluaa tahallaan pilata toisen mielen tai aiheuttaa muuten vain kireän ilmapiirin. 

Olen huomannut, että ihmiset vähättelevät erityisesti toisen onnistumisia tai vaihtoehtoisesti toisen onnellisuutta. Toki vähättelyn kohde saattaa olla ihmisestä riippuen mikä tahansa, esimerkiksi jonkun rankat kokemukset. Erittäin hyvänä esimerkkinä voisi olla tilanne, jossa joku olisi löytänyty itselleen seurustelukumppanin tai vaihtoehtoisesti jonkun ex-kumppani olisi löytänyt itselleen uuden tyttö- tai poikaystävän. Aidosti onnellinen ihminen onnittelisi lämpimästi paria ja toivottaisi kummallekin onnea tulevaisuuteen. Mitä tekee vähättelijä? Hän ripustaa kasvoilleen lämpimältä vaikuttavan hymyn ja onnittelee paria. Selän takana tämä vähättelijä toteaa kaverilleen tyyliin "ei noiden parisuhde voi kestää, toivottavasti he eroavat pian!". Voiko noin ihan oikeasti sanoa silloin, jos on aidosti ja vilpittömästi onnellinen toisten puolesta? Mielestäni ei voi. Mun mielestä noin sanotaan ainoastaan silloin, jos on vähänkin katkera tai muuten haluaisi toiselle tapahtuvan juuri noin. 

Miten itse olen kohdannut vähättelyä? Olen kohdannut itse vähättelyä varsinkin silloin, jos epäillään mun kykyjäni tai osallistumistani johonkin. Yleensä nämä vähättelyt ovat yhteydessä juuri tähän näkyvämpään ominaisuuteeni. Räikein tapaus oli lukiossa, kun aioin osallistua Wanhojen tansseihin. Ennen eräitä harjoituksia kurssin vetäjä, silloinen liikunnanopettajani, veti minut ja parini sivuun. Hän kertoi miettineensä joidenkin kanssa, että jos osallistuisin vain osittain tansseihin eli tanssisin vain puolet tansseista. Hän ajatteli, että kokemus voisi olla liian rankka minulle enkä pystyisi/jaksaisi kuitenkaan vetää läpi kaikkia esityksiä. Vakuutin, että tarkkailen jaksamistani ja haluan kuitenkin yrittää tanssia kaikki esitykset ja tanssit. Olin pitkään hyvin häkeltynyt siitä, että joku muu olisi valmis päättämään osallistumisestani. Halusin myös ajatella tanssipariani. Lopputuloksena vedin kunnialla läpi kaikki neljä tanssiesitystä ja kaikki siinä olevat tanssit eikä tuntunut missään. Voin kuvitella, että siinä olivat monen ihmisen ilmeet hyvin näkemisen arvoisia ja sain jälkeenpäin kuulla kehuja, kun halusin ylittää itseni!

MINÄ ITSE. Valitettavasti tämäkin löytyy listalta, koska olen inhonnut itseäni enemmän tai vähemmän koko ikäni. Liikuntarajoitteisuuteni ja pienikokoisuuteni ei ole edistänyt asiaa ainakaan positiiviseen suuntaan. En ole koskaan pitänyt vartalostani, koska näen peilistä itseni tasapaksuna, rumana tai jopa lihavana. Tästä syystä en julkaise blogissani tai vastaavasti muualla Internetissä kuvia itsestäni, missä näyn kokonaan. Jos julkaisisin itsestäni kuvia, voisin kuvitella ihmisten arvostelun ulkonäöstäni. Olen normaalia pienempi, kehossani on arpia ja näytänkin vielä vammaiselta! Mulla on aikoinaan todettu minäkuvan vääristymä, jolloin tuollaiset ajatukset ovat tyypillisiä.

Itseinhoni ei liity pelkästään ulkonäkööni vaan myös luonteeseeni ja tekemiseeni. Sätin itseäni helposti ja koen olevani huono ihminen, jos en onnistu jossain asiassa täydellisesti. Koen, että olen luonteeltani vääränlainen ja epäkiinnostava muiden mielestä. Näen itseni erittäin negatiivisessa valossa ja siksi olen aika usein hukassa itseni kanssa. Se ei ärsytä pelkästään mua, vaan myös muita ihmisiä. Koen kuitenkin, että ehkä voisin muuttaa näkemystäni itsestäni. Näkemykseni paranee jokaisen onnistumisen, saavutuksen tai vaihtoehtoisesti elämänkokemuksen kautta. 

Miten voisin oppia pääsemään itseinhostani eroon? Ehkä joskus tulevaisuudessa opin pitämään kehossa olevissa arvistani, pienistä tisseistäni ja tuuliviiriluonteestani. Koen, että treenauksellakin voin edesauttaa oman kehoni hyväksymisprosessia. Kukaan ei ole täydellinen, mutta jokainen on täydellinen juuri omana itsenään.

KAKSINAAMAISUUS. Onko sinulla ollut kokemusta sellaisesta ystävästä, joka on seurassasi erittäin mukava ja ystävällinen, mutta jonkun muun ihmisen seurassa hän puhuu pahaa juuri sinusta selän takana? Se on itselleni hyvin tuttuja ja tästä syystä monet heistä ovat nykyisin entisiä kavereitani. Onko todellinen ystävä valmis turmelemaan ystävyytensä kaksinaamaisuudellaan? Mielestäni sellainen ihminen ei ole todellinen ystävä ollenkaan.

Miten minä näen kokonaisuudessaan kaksinaamaisuuden? Se on mun mielestä paljon muutakin kuin selän takana pahan puhumista. Näen itse kaksinaamaisuutena myös ystävän "hyväksikäytön". Tällä tarkoitan esimerkiksi tilannetta, jossa ystävään otetaan yhteyttä vain silloin, kun toinen tarvitsee esimerkiksi rahaa tai muuta vastaavaa hyödykettä. Sen lisäksi näen surullisena sen, mikäli toinen pitää yhteyttä ainoastaan silloin, kun toisella tai heillä itsellään on vaikeaa ja eivät ole yhteydessä muulloin. Ystävyyttä ei myöskään mielestäni voi pitää yksin kasassa, vaan sen pitäisi olla molemminpuolista. Voiko toisella olla niin kiire vai eikö häntä oikeasti kiinnosta, jos hän ei pidä yhteyttä toiseen ihmiseen ja sysää ystävyyden ylläpidon vain toisen vastuulle?

Miten kaksinaamaisuutta voi estää? Voiko sitä ylipäätään estää mitenkään? Mielestäni kannattaa ystävän kanssa puhua tuntemuksistaan ja saada hänet ymmärtämään, että kaksinaamainen käyttäytyminen ei ole reilua toista kohtaan. Mikäli vastapuoli ei ota onkeen toisen mielipiteistä tai ohjeista, hänestä kannattaa luopua. Mielestäni ihminen ei tarvitse elämäänsä sellaisia ystäviä, jotka yrittävät saada toiselle pahaa mieltä. Myönnän itsekin olleeni nuorempana hieman kaksinaamainen joitakin ystäviäni kohtaan, mutta nykyisin iän karttuessa olen ymmärtänyt, että ystävyys ei todellakaan toimi kaksinaamaisuuden voimalla. Todelliset ystävät pysyvät myös ystävinä tilanteen ollessa millainen tahansa.

KIUSAAMINEN. Olen kirjoittanut tästä ilmiöstä oman tekstin, joka perustuu puhtaasti omiin kokemuksiin. Tekstini käsitteli koulukiusaamista ja pohdintaa, mitkä olisivat mahdolliset syyt kiusaamiselleni. Koulun lisäksi myös työpaikoilla esiintyy valitettavan usein kiusaamista. Kaikenlainen kiusaaminen on väärin, mutta keskityn tässä tekstissä juuri koulukiusaamiseen. 

Syy, miksi inhoan koulukiusaamista, on hyvin yksinkertainen. Kiusaaminen jättää suurimmassa osassa tapauksia uhrille jonkinnäköiset arvet. Nämä kiusaamisesta johtuvat arvet kulkemat uhrin mukana hyvin pitkään ja saattavat vaikuttaa oleellisesti uhrin myöhempään elämään. Eivätkö kiusaajat tajua sitä, että "heidän mielestään viattomalla" henkisellä tai fyysisellä kiusaamisella voidaan turmella uhrin elämää jopa dramaattisesti? Onko kiusaajilla itsellään niin paha olla, haluavatko he pönkittää egoaan tai vieroksuvatko he niin paljon kaikkea vähänkin erilaista, että he alkavat kiusata joko yksin tai suuremmalla joukolla? Onko vika kiusaajissa vai kiusatussa? Pitaisikö kiusaajien ennemmin hakea apua ongelmiinsa kuin purkaa ne täysin viattomaan ihmiseen? Nuo ovat kysymyksiä, joiden vastaukset tietävät useimmiten vain kiusaajat itse - tai ei kukaan.

Miten kiusaamisen saa estettyä? Siihen on hyvin vaikea löytää vastausta ja uskon, ettei sitä valitettavasti saa estettyä mitenkään. Kiusaamisen vähentämiseen tarvitaan ihan jokaista ihmistä. Mitä enemmän ihmisiä asettuu puolustamaan kiusattua, sitä parempi. Kiusaamiseen on myös erittäin vaikeaa puuttua, koska kiusaaminen saattaa tapahtua esimerkiksi opettajilta tai muilta ihmisiltä salassa. Jokaiseen nähtyyn kiusaamistilanteeseen olisi hyvä puuttua tai vaihtoehtoisesti sisäiset hälytyskellot olisi hyvä soida siinä tilanteessa. Oikea asenne on puolustaa kiusattua silläkin uhalla, että joutuisi itse siinä samassa kiusatuksi. Oikea asenne on olla rohkea!

PETTÄMINEN. Henkiset ihokarvat nousevat pystyyn myös, jos puhutaan pettämisestä. Puhutaan varsinkin parisuhteessa tapahtuvasta pettämisestä. Mikäli itse tulisin joskus petetyksi parisuhteessani, olisin täysin pois tolaltani ja koko suhde olisi mitä ilmeisemmin siinä. Toisaalta kaikki ei ole niin mustavalkoista itse tilanteessa, vaikka olisi vannonut aikaisemmin kaiken olevan kerrasta poikki. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla ennen kuin itse joutuu siihen tilanteeseen. En haluaisi edes ajatella sellaista. Toisaalta kannattaa olla realistinen ja muistaa, että ihan jokainen ihminen voi tilaisuuden tullen pettää. Se on kuitenkin henkilöstä itsestä kiinni, antaako mahdollisuudelleen vallan vai pysyykö uskollisena. Ei voi sanoa mitään tiettyä syytä, miksi jotkut ihmiset pettävät. Siinä on yhtä monta syitä kuin on parisuhteita ja ihmisiä. Vai onko olemassa tiettyjä syitä pettämiselle?

Syy miksi inhoan pettämistä, on hyvin yksinkertainen. Se on mun mielestä pahin loukkaus, mitä kumppani voi toiselle tehdä parisuhteessa. Toki väkivalta kaikessa mahdollisessa muodossa menee vielä pettämisenkin edelle. Kun kaksi ihmistä on suhteessa, he lupaavat toisilleen uskollisuutta. Uskollisuus ilmenee juuri lupauksena, ettei petä toista henkisesti eikä fyysisesti. Mikäli toinen tai kummatkin päätyvät pettämään, he tavallaan rikkovat lupauksen. Tähänkin pätee hyvin sanonta "luottamus on helppo menettää, mutta vaikea saada takaisin". Mikäli itse joutuisin pettämistilanteen keskelle tai kuulisin välikäden kautta pettämisestä, luottamus menisi täysin. Sen luottamuksen takaisin keräämisessä menisi varmasti hyvin pitkään. 

En tiedä, voiko pettämistä tai edes pettämisen halua estää. Kaikkein parasta on olla avoin ja rehellinen pairisuhteessa ja puhua avoimesti asioista. Tärkeintä on oppia vain luottamaan toiseen, mutta ei kuitenkaan olla silti liian sinisilmäinen. Luota sun omaan intuitioon ja muista, että oot arvokas juuri sellaisena kuin sä olet!

KIIRE. Toinen paheeni ja inhon aiheeni, joka on seurannut mua pitkään. Kiire on stressin ohella seurannut mua mukana erittäin pitkään. Mulla on aina kiire melkeen joka paikkaan ja jokaisen projektin kanssa on aina helvetillinen kiire ja paniikki. Ei ole mitään inhottavampaa kuin tieto takaraivossa siitä, että taas on edessä taistelu aikaa vastaan. Juuri silloin aika ei saa voittaa mua.

Miten kiire ja sen aiheuttama stressi näkyy minussa? Se näkyy sekä henkisesti että fyysisesti. Henkisesti se näkyy musta siten, että saatan olla hyvin ahdistunut ja pakonomaisesti ajatella, ettei koko projektista tule mitään, koska aikaa on vähän. Luon itselleni jo valmiiksi painostavan ilmapiirin, kun ajattelen, että "nyt on pakko tehdä tai nyt on pakko ehtiä". Fyysisestä kulmasta katsottuna kiire näkyy minussa usein paniikinomaisena juoksemisena edestakaisin, muille ihmisille ärhentelynä ja musta näkee jo kauas, että pian repeävät hermot. Kiire aiheuttaa ylimääräistä stressiä, joka taas aiheuttaa lisää kiputiloja. Voisi sanoa, että kiireisenä vouhotan ja olen kireä kuin viulun kieli.

Kiirettä ja siitä aiheutuvia lisäominaisuuksia voi ehkäistä aikatauluttamalla projektinsa ja menemisensä paremmin. Kun varaa tarpeeksi aikaa, niin voi rauhassa suunnitella tulevaa ja ehtii välissä hengähtää. Joskus musta ja kalenterista voisi tulla ystäviä.

STRESSI. Yksi paheeni, joka usein yltyy liiallisuuksiin. Stressaaminen on valitettavasti seurannut mua lähiaikoina melko paljon, kun puhutaan koulusta ja muutenkin saavutuksista. Samalla kun se piiskaa mua parempaan suoritukseen, samalla siitä on tullut viholliseni. Inhoan stressiä, inhoan stressin aiheuttamia fyysisiä ja henkisiä oireita ja kaikkea siihen liittyvää.

Mitä stressi aiheuttaa minussa? Se aiheuttaa sekä fyysisiä että henkisiä oireita. Fyysisistä oireista voi mainita erilaiset kiputilat, joista itse kärsin koko viime kevään. Henkisistä oireista näkyvin oli ahdistus tai sellainen painostava tunne koko ajan, joka johtui luultavasti epäonnistumisen pelosta. Ajatus epäonnistumisesta voi pilata myös mahdollisuuden onnistua. Silti sama oravanpyörä toistuu joka ikinen kerta. 

Stressistä voisi päästä eroon ainakin aikatauluttamalla projektinsa paremmin. Stressiä lisää varsinkin, jos siirtää aina aloittamista seuraavaan päivään. Kun aikatauluista pitää kiinni, päämäärä on selvempi ja antaa itselleen myös vapauden rentoutumiseen. Fyysiset ja henkiset oireet vähenevät eikä stressaamalla tee koko ajan "hidasta kuolemaa". Haluaisin edes kerran elämässäni elää niin, ettei ole vaarana polttaa itseään loppuun stressillä ja perfektionismilla. Sen mä tiedän, että mä vaadin itseltäni ehdottomasti liikaa. "Relaa vähän" sanovat mun porukat hyvin usein ja ovat niin oikeassa.

"EI MILLÄÄN PAHALLA"/HUOMAUTTELU. Mun on pakko nostaa listalle tämä joidenkin mielestä helvetin pieni asia. Varsinkin negatiivinen tai ivallinen huomauttelu on joskus hyvin tuttua elämässä, mutta varsin tuttua se on Internetissä. Inhottavaa, erittäin inhottavaa!

Olen usein huomannut, että blogeissa jotkut ihmiset aloittavat kommenttinsa kolmella sanalla; "ei millään pahalla". Noiden kolmen sanan jälkeen saattaa näytölle ilmestyä vaikka mitä törkeyksiä tai arvosteluja toisesta ihmisestä. Välillä musta tuntuu, että ihmiset tarkoituksella aloittavat kommenttinsa noilla sanoilla. He kuvittelevat, että heillä on noiden sanojen jälkeen oikeus ladata ruudulle kaiken mitä sylki suuhun tuo, koska "ei millään pahalla". Ei se kyllä noin mene. Sen ymmärrän, että rakentavan kritiikin perään voi laittaa, että ei tarkoita pahalla sanoessaan noin. Haukkumiseen ja ivalliseen arvosteluun nuo kolme sanaa eivät todellakaan oikeuta. Välillä tuntuu siltä, että nuo kolme sanaa pitävät sisällään piilomerkityksen "minulla on oikeus sanoa rumasti bloggaajasta/toisesta ihmisestä eikä toisella ole varaa sanoa siihen mitään". Toki tuo "ei millään pahalla" voi olla myös hyväntahtoisella merkityksellä sanottu, mutta useimmiten olen nähnyt nuo aivan toisessa merkityksessä. Ei millään pahalla, mutta ei ainakaan millään hyvällä.

Huomauttelu, varsinkin ivallinen, on helvetin ärsyttävää. Syyllistyn itsekin huomaamattani huomautteluun välillä. Siinä tilanteessa yritän miettiä, miltä toisesta huomauttelu tuntuu. Itse olen saanut kuulla niin paljon huomauttelua tyylistäni, liikkumisestani, puhetyylistäni ja listaa voisi jatkaa vaikka miten paljon. Väillä saatan itse ärsyyntyä puhtaasta neuvomisestakin, koska kuvittelen itse osaavani hoitaa kaiken ilman neuvomista. Koetan ottaa itse huomautukset ja neuvot opettavana ja mahdollisuutena parantaa itseäni. Jotkut huomautukset ovat vain hyväksi, etten esimerkiksi ole julkisella paikalla epähuomiossa suupielet ruoassa tai vaatteisiini on tippunut jotain ylimääräistä. Hyväntahtoinen huomauttelu on vain toisen eduksi, ivallinen huomauttelu taas vastaavasti pahoittaa helposti toisen mielen. 

EPÄTIETOISUUS. Epätietoisuus on yksi kamalimmista asioista, mitä tiedän. Silloin kun ei oikeasti tiedä, mitä esimerkiksi tulevaisuus tuo tullessaan tai ei tiedä vastauksia joihinkin itselle tärkeisiin kysymyksiin, on helvetin kuluttavaa. Minä olen ihminen, joka haluaa saada vastauksia mulle tärkeisiin kysymyksiin jopa viimeiseen asti. Inhoan tuota piirrettä itsessäni, vaikka en helpolla halua luopua siitä.

Miksi epätietoisuus on inhottavaa? Miten epätietoisuus näkyy minusta? Epätietoisuus kuluttaa ihmistä sisäisesti, aiheuttaa ahdistusta ja vaikeuttaa elämää. Se näkyy minusta etenkin silmittömänä ahdistuksena. Mulla on elämässäni asioita, jotka ovat vielä osittain pimennossa ja haluan tietä vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Kun itselle tulee tunne, että haluan saada vastauksia tiettyihin kysymyksiin, niin päähäni ei mahdu mitään muuta. Monet ovat kysyneet multa, että mitä hyödyn astauksista ja kehottavat antamaan asian olla. Voi kun se olisikin niin helppoa. Koen, että vasta sitten, kun olen saanut selville vastaukset minulle tärkeisiin kysymyksiin, voin olla täysin oma itseni ja elää vapaasti. Silloin voisin tuntea itseni omaksi kokonaiseksi itsekseni ja voisin löytää itseni.

Mikä epätietoisuuteen voisi auttaa? Siihen voisi auttaa se, että voi miettiä joko itsekseen tai jonkun toisen ihmisen kanssa, miksi haluaa ja mitä tapahtuu silloin, jos saisi ne kauan kaivatut vstaukset kysymyksiin. Ulkopuolisen näkemys voi olla hyvin valaiseva kokemus ja silloin voi tajuta ettei ehkä olekaan yksin ajatusten kanssa, Epätietoisuuden vallassa voi auttaa myös toisen samassa tilassa olevan ihmisen vertaistuki. Tärkeintä epätietoisuuden keskellä on toisen ihmisen ymmärrys ja tunne siitä, että joku on samassa asemassa. Asian vähättely ei auta epätietoista ainakaan tavoitettaan kohti. Paremmin voi auttaa epätietoista kohti tavoitettaan olemalla läsnä ja ainakin yrittää ymmärtää. "Ymmärrän ja haluan auttaa sua" olisivat minulle ne parhaimmat sanat, mitä joku ihminen voisi sanoa. Kuitenkin vain silloin, mikäli toinen myös tarkoittaa sitä mitä sanoo.

Näiden lisäksi inhoan muun muassa väkivaltaa ja saamattomuutta, mutta listasin ne kaikkein merkittävimmät inhot. 

Onko sulla samanlaisia inhon aiheita? 
Mitä asioita itse inhoat?